Vesihiihto on 1920-luvulla syntynyt urheilumuoto. Ensimmäisenä vesihiihtäjänä pidetään 18-vuotiasta Ralph Samuelsonia, joka vuonna 1922 Yhdysvalloissa kokeili hiihtämistä veneen perässä. Samana vuonna vesihiihtoa kokeiltiin myös Ranskassa. Vesihiihdossa vedetään vesisuksilla varustautunutta "hiihtäjää" pitkin veden pintaa. Vetämiseen käytetään yleensä moottorivenettä. Maailman vesihiihtolitto perustettiin Sveitsissä vuonna 1946. Vesihiihdon MM-kisoja on pidetty vuodesta 1949 lähtien, ja SM-kisoja 1961 lähtien, jolloin Suomi liittyi myös Kansainväliseen Vesihiihtoliittoon. Kilpailulajit vesihiihdossa ovat kuviot, hypyt, pujottelu ja yleismestaruus.
Viime vuosina vesihiihdosta on kehittynyt muoto, jossa urheiluvälineenä käytetään "wakeboardia", joka muistuttaa rullalaudan ja lumilaudan risteytystä. Vesihiihdossa voidaan myös käyttää hyppyreitä avuksi, joihin moottoriveneen kuljettaja ohjaa vesihiihtäjän. Vesihiihdossa urheilijalla on kaksi mäkihypystäkin tuttua erittäin leveätä suksea. Nuorison keskuudessa on ryhdytty soveltamaan vesihiihdosta tuttuja tarvikkeita. Moottoriveneen sijasta nuoret soveltavat vetoon vesiskootteria ja suksien tilalla käytetään mitä kummallisempia välineitä, kuten rattikelkkaa.
Kilpavesihiihto on kuitenki asia erikseen. Se koostuu kolmesta lajista: pujottelu, hypyt ja kuviot. Jokaisessa lajissa on omat erilaiset suksensa ja sääntönsä. Kaikissa lajeissa tarvitaan tietenkin vetovene ja köysi. Kilpavesihiihdossa kilpaillaan myös yleismestaruudesta jonka pisteet koostuvat kolmesta kyseisestä lajista.
Jos hiihtäjä pääsee radan läpi, nopeutta nostetaan 3km/h kunnes hiihtäjä pääsee radan läpi huippunopeudellaan (joka naisilla on 55km/h ja miehillä 58km/h). Tähän asti köyden pituus on ollut 18 metriä. Kun huippunopeus on saavutettu aletaan lyhentää köyttä, (köysien pituudet ovat seuraavat: 18m 16m 14m 13m 12m 11,25m 10,75m ) Jos hiihtäjä ei pysty kiertämään poijua tai kaatuu, suoritus on ohi.
Hypyissä hiihtäjä käyttää kahta suksea joissa on pienet evät perässä. Hiihtäjä saa itse valita veneen nopeuden, mutta se ei saa olla hiihtäjän ikäluokan huippunopeutta suurempi (naisilla 54km/h ja miehillä 57km/h). Kilpailuissa hiihtäjällä on kolme yritystä hypätä niin pitkälle kuin pääsee, tyylipisteitä ei anneta ja vain pystyhypyt mitataan. Pystyhypyksi lasketaan hyppy jossa hiihtäjä saavuttaa alastulossa hiihtoasennon ja köysi on kiristynyt vetoveneeseen. Hyppyradalla on kolme ajoituspoijua joista hyppääjä voi tarkistaa ajoituksensa. Ajoituspoijut sijaitsevat 150, 180 ja 210 metrin päässä hyppyristä. Nämä poijut ovat hiihtäjästä katsoen hyppyradan vasemmalla puolella. Veneellä ajetaan läpi ajolinjapoijuista, jotka ovat hyppyrin oikealla puolella. Hyppyri on 6m pitkä ja 4.5m leveä. Se kelluu ja on ankkureilla kiinni pohjassa. Hyppyrillä on automaattinen kastelujärjestelmä, joka pitää hyppyrin märkänä suoritusten ajan. Hyppyrin korkeus on junioreilla 150cm. Naisilla se on joko 150cm tai 165cm ja miehillä 165cm tai 180cm. Vetoköyden pituus on kaikilla 23m. Hiihtäjän pisin hyppy on hänen lopullinen tuloksensa.
Wasserski | Water skiing | Ski nautique | Sci nautico | Waterskiën | Narciarstwo wodne | Esqui Aquático | Водные лыжи | Скијање на води | Vattenskidor
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Vesihiihto".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world