Valtioneuvoston linna 2.jpg Senaatintorin laidalla.]]
Valtioneuvosto (ruots. statsrådet) on Suomessa ylintä toimeenpanovaltaa käyttävä elin. Se käsittää pääministerin ja ministerien muodostaman hallintovallan keskittymän hallituksen ja laajemmassa merkityksessä sillä tarkoitetaan valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa hallitus- ja hallintoasioiden päätöksentekoelintä. Toimeenpanovalta kuuluu perustuslain mukaan valtioneuvostolle, toisin sanoen se panee eduskunnan ja presidentin päätöset täytäntöön ja antaa asetuksia.
Tällä hetkellä valtioneuvoston muodostaa Matti Vanhasen koalitiohallitus.
Presidentti nimittää ministerit pääministerin esityksestä. Ministeriksi nimitettävien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Ministerit ovat virkatoimistaan vastuullisia eduskunnalle, ministerien ja koko hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta.
Suomessa on nykyisin 13 ministeriötä. Ne vastaavat toimialallaan lainsäädännön valmistelusta ja valtioneuvostossa päätettävien asioiden valmistelusta.
Valtioneuvostossa voi olla myös enemmän ministereitä kuin ministeriöitä on. Osin tämä johtuu tehtävien jakamisesta ja osin salkuttomista ministereistä, joita nimitetään valtatasapainon takia.
Valtioneuvoston yhteydessä toimiva oikeuskansleri ja oikeuskanslerinvirasto valvoo valtioneuvoston, sen jäsenten ja presidentin päätösten ja toimenpiteiden lainmukaisuutta. Valtioneuvoston toiminnan laillisuusvalvonta suoritetaan ensisijaisesti tarkastamalla yleisistuntojen ja tasavallan presidentin istuntojen esittelylistat ennakolta siten, että havaitut virheet voidaan korjata. Vuonna 2003 tarkastettiin noin 2 300 lista-asiaa.
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Valtioneuvosto".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world