Työikäisinä pidetään Suomessa 15-65-vuotiaita. Työvoimaksi näistä lasketaan ne, jotka ovat töissä tai (aktiivisesti) hakevat töitä. Työttömiksi kutsutaan sitä osaa työvoimasta, joka ei ole töissä (mutta siis ainakin muodollisesti haluaisi olla). Piilotyöttömiksi kutsutaan niitä, jotka periaatteessa haluaisivat töihin, mutta eivät kuulu työvoimaan. Näitä ovat mm. työllisyyskoulutuksessa tai työttömyyseläkkeellä olevat sekä ne, jotka ovat jääneet esim. kotiäideiksi tai -isiksi ensisijaisesti odottamaan parempia aikoja työmarkkinoilla.

Työttömyyttä mitataan usein työttömyysasteella, joka on työttömien prosenttiosuus työvoimasta. Monet eivät kuitenkaan pidä työttömyysastetta hyvänä mittarina, koska se peittää eläkeläisten, kotiäitien, opiskelijoiden, asevelvollisten, vankilassa tms. olevien osuuden. Tämän takia parempi mittari voisi olla työllisyysaste, joka on 15-64-vuotiaiden työllisten prosenttiosuus samanikäisestä väestöstä.

Tilastoitu työttömyys ei ota huomioon nk. harmaata työvoimaa, joka työskentelee tilastoidun työn ulkopuolella. 1980-luvulta alkaen on esitetty arvioita, että esim. Yhdysvalloissa työnkentelee kymmenen miljoonaa nk. laitonta työntekijää. Myöskään rikollisen toiminnan työvaikutus ei näy tilastoissa.

Työttömyys voidaan jakaa moneen luokkaan. Eräs jako kulkee vapaaehtoisen ja vastentahtoisen työttömyyden välillä.

Vastentahtoinen työttömyys

Jos työntekijä haluaa työtä, mutta ei työllisty, kyse on vastentahtoisesta työttömyydestä. Se voi korjaantua tekemällä työntekijästä enemmän tuottava (kouluttautumalla toiselle alalle, muuttamalla tuottavammalle alueelle tms.) tai työmarkkinoiden satunnaisen muutoksen myötä (vaikkapa kännyköiden keksiminen lisäsi tietoliikenneinsinöörien kysyntää). Pitkään on uskottu voimakkaan talouskasvun lisäävän työvoiman kysyntää, jolloin työttömyys automaattisesti vähenee. Näin on esimerkiksi 1990-luvun nousukauden aikana tapahtunutkin. Työn tuottavuuden kasvu mahdollistaa kuitenkin lisääntyvän tuloksen tekemisen samalla tai jopa aiempaa pienemmällä työvoimalla. Lisäksi työvoiman kysyntä on polarisoitunut vaativiin tehtäviin ja matalapalkka-alojen töihin. Teollisen työn kohdalla on pelätty nk. Kiina-ilmiötä eli teollisen työn siirtymistä halvemman kustannustason maihin.

Vapaaehtoinen työttömyys

Vapaaehtoisesti työttömiä ovat ne, jotka kyllä saisivat halutessaan joitain töitä mutta jotka joko eivät halua lainkaan töihin (tähän ryhmään kuuluu arvioiden mukaan enintään viidennes Suomen työttömistä) tai mieluummin odottavat kunnes töitä löytyy omalta alalta, riittävän hyvistä tehtävistä tai riittävän korkealla palkalla. Osa tutkijoista uskoo, että mitä korkeampi sosiaaliturvan taso on, sitä useampi pysyttäytyy vapaaehtoisesti työttömänä.

Tanska on esimerkki siitä, että myös korkean työttömyyskorvauksen maassa voidaan saavuttaa paljon alempi vapaaehtoisesti työttömien määrä kuin esimerkiksi Suomessa. Tanskassa työttömien on vuoden työttömyyden jälkeen pakko ottaa vastaan työtä tai koulutusta muultakin kuin omalta alaltaan ja kotipaikastaan. Tämä keino pyrkii pitämään pitkäaikaistyöttömyyttä alempana ja estää työttömiä putoamasta työelämästä pois. Suomessa näin on vain teoriassa, ei käytännössä (keväällä 2004 työvoimaviranomaisille tehdyn kyselyn mukaan).

Muita työttömyyden lajeja

Jokainen työtön kuuluu jompaankumpaan kahdesta em. luokasta - tai jopa molempiin: joku voisi suostua yhdellä alalla töihin (ja on siis vastentahtoisesti työtön), mutta koska se ei onnistu, hän mieluummin odottaa sopivaa paikkaa kuin menee muille aloille töihin (on siis vapaaehtoisestikin työtön). Työttömät kuitenkin voidaan jakaa luokkiin muillakin tavoin:

• Kausityöttömyys: Esim. rakennusalalla kysyntä on kesällä voimakkaampaa kuin talvella, joten kesällä on enemmän alan työtä tarjolla, talvella rakennusalalla on enemmän työttömiä. Teollinen rakentaminen ei noudata vuodenaikoja mutta esim. omakotitalojen rakentamisessa on kesällä huippu. Sadonkorjuukaudet ovat (periaatteessa) täysin kouluttamattoman työvoiman työllisiä kausia, mutta tässäkin ihmistyö on jatkuvasti vähentynyt ja korvautunut koneiden käytöllä (esim. puuvillan kerääminen).
• Suhdannetyöttömyys: Nousukausina monen työvoiman tarve kasvaa ja he työllistyvät, laskukausina taas yritykset irtisanovat työvoimaa. 1990-luvun lopulta alkaen suhdanteen pysyessä vakiona, työvoimaa on vähennetty, koska se on yritykselle nopea keino vähentää kuluja ja parantaa tulosta. Täten makrotalouden suhdanteista on siirrytty esim. osakkeen myyntikurssin ohjaukseen.
• Rakennetyöttömyys: työmarkkinoiden rakenteesta johtuva työttömyys, joka ilmenee kun työn tekijät ja tarjottava työ eivät kohtaa, esim. työttömien koulutuksen ollessa väärä tarjolla oleviin paikkoihin.
• Kitkatyöttömyys: Lyhyt työttömyysaika kahden työn, tai valmistumisen ja työpaikan saannin välillä. Työntekijänhän ei aina kannata hyväksyä ensimmäistä tarjousta tultuaan irtisanotuksi, vaan hän usein haluaa odottaa parempia tilaisuuksia.
• Luonnollinen työttömyys: Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian työttömyysasteet ovat molemmat n. 5% tuntumassa. Maiden hallitukset pitävät tätä luonnollisena työttömyyden tasona, ts. kitkatyöttömyytenä ja muuna väliaikaisena, vaihtuvana työttömyytenä. Kriitikoiden mukaan viiden prosentin työttömyyskin johtuu "liian kannustavasta" työttömyyskorvausjärjestelmästä.
• Massatyöttömyys-termi otettiin käyttöön 1930-luvun laman aikana, jolloin ensi kertaa oli esim. Saksassa yli viisi miljoonaa työtöntä. Vuonna 2005 Saksassa muutettiin työttömyyden määritelmää (mm. työllisyyskoulutuksessa olevat lasketaan nyt työttömiksi) s.e. työttömien määrä nousi viiden miljoonan ihmisen tasolle. Saksassa työttömyys on kuitenkin merkittävästi pienempi ongelma nyt, koska saksalaisia on enemmän, kansantalous on paljon suurempi kuin 1930-luvulla.
• Hystereesi tarkoittaa sitä ilmiötä, että työttömäksi jäätyään työtön helposti syrjäytyy työmarkkinoilta eikä enää työllisty, esim. syrjäytymisen tai osaamisen vanhentumisen vuoksi. Syrjäytyminen riippuu työttömyyden kestosta, mitä pitempään työttömyys jatkuu, sitä vaikeammin työllistyminen onnistuu. Tätä käytetään perusteena siihen, että työttömyyttä ei tulisi antaa syntyä, vaan työmarkkinat tulisi pitää aina toimivina.

Työttömyyden esiintyminen

Suomessa työttömyyttä on eniten Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Vähäisintä työttömyys on Ahvenanmaalla, Helsingin seudulla ja Pohjanmaalla. Kunnista eniten työttömyysetuuksien saajia oli vuonna 2003 Sallassa (22,2 %) ja vähiten Kauniaisissa (3,3 %). Koko Suomen työttömyysaste oli helmikuussa 2006 8,4 %, eli Suomessa oli tuolloin noin 219 000 työtöntä.

Nuorisotyöttömyys

Nuorisotyöttömyydellä tarkoitetaan yleensä alle 20- tai alle 24-vuotiaiden työttömyyttä. Nuorisotyöttömyyden tulkinta voi olla vaikeaa, koska nuoret ovat työmarkkinoilla liikkuvampia kuin varttuneemmat. Opiskelun päättäminen ja uran valinta merkitsevät sitä, että työtä etsitään ja vaihdetaan. Monet nuoret muuttavat kotiseudulta pois. Välille saattaa mahtua useitakin lyhyitä työttömyysjaksoja. Nuorisotyöttömyyden ilmentyminen, mikäli se on seurausta nuorille ominaisesta liikehdinnästä työmarkkinoilla ei välttämättä ole kovin negatiivinen asia.

Vakavaksi nuorisotyöttömyys tulee silloin kun nuori ei vähäisen koulutuksensa tai puutteellisen työkokemuksensa vuoksi pääse lainkaan työelämän alkuun. Varsin moniin töihin vaaditaan työkokemusta, ja täysin vailla työkokemusta oleva nuori ei ole vahvoilla työpaikasta kilpailtaessa. Erityisesti korkean työttömyyden oloissa on reservissä tarjolla runsaasti kokenutta työvoimaa, ja työnantajan kannalta voi olla helpompaa ottaa töihin työtä vailla oleva ammattilainen kuin alkaa perehdyttämään kokematonta nuorta työtehtäviin.

Sosiaaliset ongelmat | Työ

بطالة | Nezaposlenost | Atur | Nezaměstnanost | Arbejdsløshed | Arbeitslosigkeit | Tööpuudus | Ανεργία | Unemployment | Desempleo | Senlaboreco | Langabezia | Chômage | 실업 | Nezaposlenost | Disoccupazione | אבטלה | Munkanélküliség | Werkloosheid | 失業 | Arbeidsledighet | Bezrobocie | Desemprego | Безработица | Unemployment | Незапосленост | Arbetslöshet | İşsizlik | Безробіття | 失業