Turve

Related Topics:
Turvey,_Brad

Torfabbau-.jpg Turve on eloperäinen (organogeeninen) maalaji, joka on syntynyt kosteissa oloissa kerrostuneesta, eri maatumistasoilla olevasta kasvimateriaalista. Turpeen rakenne on heterogeeninen ja voi vaihdella vähemmän maatuneista kasvinosista hienojakoiseen pitkälle maatuneeseen amorfiseen massaan. Yleisen määritelmän mukaan turpeeksi luokiteltavan maalajin tulee sisältää 75 % orgaanista ainesta. Turve syntyy olosuhteissa, joissa kasvimateriaalia syntyy nopeammin kuin sitä ehtii hajota. Lämpötila säätelee turpeen syntyä. Turpeen syntynopeus on suurinta alueilla, joilla lämpötila on tarpeeksi korkea kasvimateriaalin nopeaan syntymiseen, mutta riittävän alhainen, jotta kasvimateriaalin mikrobiaalinen hajoaminen tapahtuu kyllin hitaasti. Tällaiset ilmastolliset olosuhteet täyttyvät ainakin Suomessa, sillä turvesoita esiintyy Suomessa hyvin runsaasti.

Turpeen synty

Turpeen syntyprosessi eli humifikaatio (maatuminen), on prosessi, jossa kuolleet kasvisolukot hajoavat mikrobiologisen toiminnan seurauksena ja niiden sisältämät orgaaniset yhdisteet pilkkoutuvat ja muuntuvat muodostaen humusaineita. Turve koostuu siis kasvien alkuperäisistä, sekä humifikaatioprosessissa syntyneistä yhdisteistä. Humifikaatio on nopeinta kerroksessa, joka on veden pinnan yläpuolella ja jossa noin 80–95 % biomassasta poistuu mineralisaatiossa kaasuina ilmaan. Noin 5-20 % kasvillisuuden tuottamasta biomassasta varastoituu turpeeksi. Maatumisnopeus alenee huomattavasti syvemmälle mentäessä, koska hajottajaeliöstön tarvitseman hapen diffuusio tapahtuu hitaasti tiiviiseen ja veden kyllästämään maa-ainekseen. Hapettomissa oloissa toimiva mikrofloora pystyy huomattavasti hitaampaan hajotukseen kuin hapellisissa oloissa toimiva eliöstö. Turpeen koostumus ja maatumisaste säilyykin lähes muuttumattomana sen jälkeen kun kerros on joutunut pysyvästi vedenpinnan alapuolelle.

Maatumisasteet von Postin mukaan

Turpeen maatuneisuutta kuvataan von Postin kymmenluokituksella. Maatuneisuus määritellään puristamalla turvenäytettä kädessä ja tarkkailemalla turpeesta erkanevan nesteen väriä ja sameutta, sormien lomitse puristuvan amorfisen massan määrää, puristejäännöksen kimmoisuutta ja kasvinjäännösten tunnistettavuutta. Vaikka määritysmenetelmä on varsin subjektiivinen, antaa se riittävän tarkan kuvan turpeen hajoamisprosessin tilasta.

H1 Täysin maatumaton. Turvetta kädessä puristettaessa lähtee sormien välistä väritöntä, kirkasta vettä. Kasvinosat täysin tunnettavissa, sitkeitä ja kimmoisia.

H2 Melkein maatumaton. Puristettaessa lähtee melkein kirkasta, kellanruskeata vettä. Kasvinosat miltei muuttumattomia.

H3 Hyvin heikosti maatunut. Puristettaessa lähtee selvästi sameaa vettä, muttei turveainetta. Puristeneste ei ole puuromaista. Jäännökset osittain tummuneita, mutta edelleen tunnettavissa.

H4 Heikosti maatunut. Puristettaessa lähtee hyvin sameaa vettä. Osa jäännöksistä hajaantuu amorfiseksi massaksi, minkä vuoksi puriste on jo jonkin verran puuromaista. Käteen jäävä puristejäännös kimmoaa hieman takaisin.

H5 Jonkin verran maatunut. Kasvirakenne on pääosiltaan tunnettavissa. Puristettaessa turve hajoaa osittain puuromaiseksi massaksi. Puristeneste on hyvin sameata, siinä on selvästi havaittavissa amorfista massaa. Puristejäte jää sormien avaamisen jälkeen entiselleen, ei kimmoa takaisin.

H6 Kohtalaisesti maatunut. Kasvirakenne epäselvä. Puristettaessa menee n. 1/3 turveaineesta sormien välistä, jäännös vahvasti puuromaista. Jäännöksen kasvirakenne selvempi kuin puristamattoman turpeen.

H7 Vahvanlaisesti maatunut. Kasvirakennetta voi erottaa vielä jonkin verran. Puristettaessa menee n. 1/2 turveaineesta sormien välistä. Jos vettä erottuu, se on vellimäistä ja hyvin tummaa.

H8 Vahvasti maatunut. Kasvirakenne hyvin epäselvästi näkyvää. Pääosa on amorfista massaa. Puristettaessa n. 2/3 turveaineesta menee sormien välistä. Vellimäistä vettä voi erkaantua. Jäännöksen muodostavat juuret ym. hyvin säilyvät kasvinosat.

H9 Melkein maatunut. Tuskin mitään kasvirakennetta voi erottaa. Puristettaessa melkein koko turvemäärä menee samankaltaisena puurona sormien välistä.

H10 Täysin maatunut. Mitään kasvirakennetta ei voi erottaa. Puristettaessa menee koko turvemäärä sormien välitse eikä vapaata vettä erkane ollenkaan.

Puutarhassa

Turve sopii kasvien mullan sekaan sekoitettavaksi, sen lisäksi multaan on hyvä sekoittaa kevytsoraa tai perliittiä. Turpeen matala pH-arvo auttaa pitämään mullan happamana. Turve sitoo hyvin vettä ja ravinteita, joten ylikastelua on varottava. Turve on säkissään kuivaa ja tiivistä; säkistä turve nostetaan vesiastiaan, jossa se hitaasti pehmenee käyttökelpoiseksi.

Turvetuotanto

Säät ovat turvetuotannolle erittäin ratkaiseva tekijä. Onnistuakseen turpeen tuotanto vaatii riittävän pitkiä poutajaksoja, sillä turve kuivataan aurinkoenergian avulla.

Yleisin turvetuotantomenetelmä on jyrsinturvemenetelmä. Tämä menetelmä on myös halvin tapa tuottaa turvetta, jos säät ovat sille suotuisia. Jyrsinturvemenetelmän ensimmäinen vaihe on jyrsintä, jossa saran pinnasta irrotetaan kuivumaan halutun vahvuinen turvekerros eli jyrsös. Jyrsös on paksuudeltaan yleensä kahdesta viiteen senttimetriä. Jyrsiminen suoritetaan traktorin perään kytkettävällä jyrsimellä, joita on kolmenlaisia, rumpujyrsimiä, veitsijyrsimiä ja kiekkojyrsimiä. Jyrsös kuivaa aurinkoenergian avulla, ja kuivumista edistetään kääntämällä jyrsöstä erityisellä kääntäjällä, joka kytketään traktorin perään. Jyrsöstä käännetään, kunnes se on nostokuivaa. Kun jyrsös on kuivunut riittävästi, se kootaan traktorin keulaan kytketyllä karheajalla saran keskelle karheeksi. Yhdestä karhetusta jyrsöksestä käytetään nimitystä satokierros. Karheella kuiva turve kestää melko hyvin sadetta kastumatta. Kun karheeseen on saatu kerätyksi yhdestä kuuteen satokierrosta, se lastataan hihnalastaajalla traktorilla hinattaviin turveperävaunuihin, joilla se kuljetaan tuotantoalueella oleviin varastoaumoihin. Aumat täytyy tiivistää hyvin, etteivät ne kastuisi, ja jotta ne eivät syttyisi itsestään palamaan lämpenemisen johdosta.

Palaturvemenetelmä ei ole niin riippuvainen säästä kuin jyrsinturvemetelmä. Palaturvemenetelmässä turve irroitetaan koneella, palajyrsimellä, joka leikkaa turvetta kentän pinnasta puolen metrin syvyyteen saakka. Palajyrsin muokaa turpeen tiiviiksi massaksi, joka purkautuu kentälle lainehtivaksi "matoksi", niin kutsutuksi lainepalaturpeeksi. Palaturpeeseen muodostuu jo parin tunnin kuivumisen jälkeen vettähylkivä pinta.

Riittävästi kuivunut ja käsittelyn kestävä lainepalakerros kootaan karheejalla saran laidoille karheiksi, joissa kuivuminen edelleen jatkuu. Karheamisen jälkeen saralle voidaan nostaa kuivumaan uusi satokerta. Sekin karhetaan saran laidoille kuivumista jatkamaan ensimmäisen karheen viereen. Saralle nostetaan 1-3 satokertaa, minkä jälkeen riittävästi kuivuneet karheet kootaan varastoitavaksi. Karheet lastataan seulalla varustetulla kuormaajalla turveperävaunuihin ja kuljetetaan varastoaumoihin, jotka suojataan peittämällä sateelta ja lumelta.

Kuvia turvetuotannosta Haukinevalla

Turve polttoaineena

Toppila power plant.JPG Turvetta käytetään polttoaineena voimalaitoksissa ja kiinteistöjen lämmityskattiloissa. Turvetta nimitetään tuotantotavan perusteella joko jyrsin- tai palaturpeeksi. Jyrsinturvetta käytetään pääasiassa vain suurissa turvevoimalaitoksissa, ja palaturve on kiinteistöjen sekä pienten voimalaitosten polttoaine. Turve varastoidaan ennen kuljettamista voimalaitokseen suurissa kasoissa eli aumoissa turvetuotantoalueilla. Haapavedellä sijaitsee maailman suurin yksinomaan lauhdesähköä tuottava turvevoimalaitos. Muita isoja voimalaitoksia on myös muun muassa Oulussa ja Pietarsaaressa. Suomen ensimmäinen jyrsinturvetta käyttävä lämmitysvoimalaitos on 1972 Kuopioon perustettu Haapaniemi I.

Euroopan Unioni ja Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC luokittelevat turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi. Useat tahot, kuten Suomen ja Ruotsin turveteollisuus, ovat kuitenkin kritisoineet tätä luokittelua. Suomessa turve luokitellaankin hitaasti uusiutuvaksi biomassapolttoaineeksi.Kauppa- ja teollisuusministeriö, 10. maaliskuuta 2006 Suomessa turpeen osuus energiantuotannosta noin 6,2 % eli maailman toiseksi korkein Irlannin jälkeen.

Turpeen käytön kasvihuonepäästöt ja vaikutukset biodiversiteettiin ja vesistöihin ovat suuret. Turvepellot toimivat merkittävinä hiilidioksidin ja typpidioksiduulin lähteinä sekä metaanin vähäisinä nieluina.METLA, Kannuksen tutkimusasema 2001: Suopeltojen kasvihuonekaasujen taseet Turpeen ominaispäästökertoimeksi on määritelty 106 g CO₂/MJ eli hyvin korkea kivihiilen kertoimen ollessa 94,6 ja maakaasun 56,1 (IPCC). Mikäli turve luokiteltaisiin biomassapolttoaineeksi, sen ominaispäästökerroin olisi 103 g CO₂/MJ. Mikäli puun osuutta polttoaineseoksessa nostettaisiin 12,5 %:iin, kerroin laskisi 93 g CO₂/MJ:een. Nykyinen sekoitussuhde on kuitenkin vain 2,6 %.VTT 2004: Wood in peat fuel – impact on the reporting of greenhouse gas emissions according to IPCC guidelines

Turvehoidot

Turvehoito on keino rentouttaa ja puhdistaa koko keho. Suomalainen hoitoturve on peräisin suoalueilta. Turve nostetaan 2-4 metrin syvyydestä, jossa siihen on vuosituhansien aikana kerääntynyt erilaisia bioaktiivisia aineita, mm. humus- ja humiinihappoja. Nämä hapot pääsevät imeytymään solutasolle. Turve sisältää myöskin runsaasti erilaisia mineraaleja, kuten magnesiumia, sinkkiä ja kuparia. Turvehoito vilkastuttaa aineenvaihduntaa, jolloin kehosta poistuu runsaasti nesteitä ja kuona-aineita. Turvehoidon vaikutus perustuukin pitkälti elimistön vastustuskyvyn paranemiseen ja aineenvaihdunnan tehostumiseen. Käytettävä turve on puhtaasti luonnontuote. Siihen ei ole lisätty mitään lisäaineita. Turpeen ei ole myöskään todettu aiheuttavan allergioita. Käyttötilanteessa turpeeseen lisätään ainoastaan vettä, jotta tuote olisi helpommin levitettävissä. Hoitotilanteessa turve pyritään pitämään kosteana, esimerkiksi sumutinpulloa käyttämällä. Myöskin lämpö edistää turpeen vaikutusta. Sen vuoksi sauna onkin ihanteellinen paikka turvehoidoille.

Erilaiset hoitomuodot

Turvesauna – Turve levitetään kostealle iholle ja annetaan vaikuttaa noin puoli tuntia saunan lämmössä. Lämpötilan ei kuitenkaan tulisi olla yli 60 astetta. Turve pidetään kosteana esimerkiksi sumuttimen avulla. Hoidon aikana tulisi juoda runsaasti vettä, sillä turve vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Lopuksi turve huuhdellaan puhtaalla vedellä.

Turvekylpy – Ammeeseen sekoitetaan 2-3kg turvetta tai turve levitetään suoraan iholle, jolloin annetaan vaikuttaa noin viisi minuutti ja pulahdetaan kylpyyn puoleksi tunniksi

Kehonaamio – Huoneenlämpöinen turveseos levitetään iholle ja kääritään muovikalvolla ja huovalla. Erittäin tehokas muun muassa lihasjännitys poistamiseen.

Kasvonaamio – Turve levitetään puhdistetulle iholle. Annetaan vaikuttaa noin 20 minuuttia. Lämmin pyyhe tehostaa vaikutusta. Turve poistaa kasvoista ylimääräistä nestettä. Se onkin tehokas myös rasittuneille ja turvonneille silmille hauteena käytettynä. Erityisen hyvin turvenaamio sopii rasvaiselle iholle. Voidaan käyttää 1-2 kertaa viikossa.

Paikallishoitoina – Paikallisesti voidaan hoitaa mm. niskaa, hartioita, jalkoja ym. Hoidettavaan kohtaan levitetään turve, jonka jälkeen alue peitetään muovikelmulla sekä pyyhkeellä. Tämä hoitomuoto on mahdollinen myöskin sydän- ja verisuonisairaille. Paikallishoito sopii erityisesti mm. reuma, urheiluvammojen ja ihon hoitoon.

Käsi- ja jalkahoidot – Kädet tai jalat sivellään turpeella, kääritään muoviin ja upotetaan lämpimään veteen 20-40 minuutiksi. Näin vilkastutetaan ääreisverenkiertoa ja voidaan hoitaa esimerkiksi sieni ym. ihottumia.

Turvehoitoa rajoittavat tekijät

Kaikki akuutit tulehdukset tautien akuutissa vaiheessa
Infektiotaudit
Kasvaimet, sekä hyvä –että pahalaatuiset
Huono yleiskunto ja kaikkien elinten vajaatoiminta
Erilaiset veritaudit
Liian korkea verenpaine
Vakavat sydäntaudit
Korkea kuume
Raskaus
Epäselvät diagnoosit

Lähteet

Aiheesta muualla

Geologia | Polttoaineet

Gourt Home::Gourt :: Turve