Sotilasarvo osoittaa sotilaiden keskinäistä esimiesasemaa sekä sotilaan koulutusta, virka-asemaa ja tehtävää palvelusarvon lisäksi. Sotilasarvot vaihtelevat maasta ja aikakaudesta toiseen, mutta yleensä voidaan erottaa kolme ryhmää: miehistö, aliupseerit ja upseerit.
Suomessa puolustusvoimien sotilashenkilöstö jaetaan päällystöön ja miehistöön. Ensin mainittuun ryhmään kuuluvat kaikki esimiesasemassa olevat aliupseereista ja upseerioppilaista upseereihin. Miehistöä taas ovat kaikki miehistön sotilas- tai palvelusarvoissa olevat.
Historiallisena aikana upseerin arvot riippuivat usein ylhäisestä syntyperästä tai ne ostettiin, kun taas aliupseerit olivat kokenutta miehistöä. Nykyisin upseeristo vastaa useimmissa maissa sosiaaliselta asemaltaan tavanomaista virkamiehistöä.
Suomalaiset sotilasarvot ovat muuttuneet historian saatossa melkoisesti. Järjestelmässä on piirteitä Ruotsin ajalta, Venäjän ajalta sekä Saksasta sekä paljon omaperäistä. Tärkeää on havaita, että Suomessa ei ole anglosaksista tiukkaa jakoa upseereihin ja miehistöön (enlisted) vaan perinteisesti arvot on jaettu upseeristoon, aliupseeristoon sekä miehistöön. Lain edessä upseereilla ei ole miehistöön verrattuna erikoisasemaa toisin kuin anglosaksisissa maissa, joissa esim. aliupseerin lyöminen on upseerin lyömistä lievempi rikos.
Suomen puolustusvoimien nykyään käyttämät sotilasarvot ovat:
| Maavoimat ja Ilmavoimat | Merivoimat | ||
|---|---|---|---|
| suomeksi | ruotsiksi | suomeksi | ruotsiksi |
| Kenraalikunta | |||
| Kenraali | General | Amiraali | Amiral |
| Kenraaliluutnantti | Generallöjtnant | Vara-amiraali | Viceamiral |
| Kenraalimajuri | Generalmajor | Kontra-amiraali | Konteramiral |
| Prikaatikenraali | Brigadgeneral | Lippueamiraali | Flottiljamiral |
| Esiupseerit | |||
| Eversti | Överste | Kommodori | Kommondor |
| Everstiluutnantti | Överstelöjtnant | Komentaja | Kommendör |
| Majuri | Major | Komentajakapteeni | Kommendörkapten |
| Nuoremmat upseerit, reserviupseerit ja opistoupseerit | |||
| Kapteeni1 | Kapten | Kapteeniluutnantti | Kaptenlöjtnant |
| Yliluutnantti | Premiärlöjtnant | Yliluutnantti | Premiärlöjtnant |
| Luutnantti | Löjtnant | Luutnantti | Löjtnant |
| Vänrikki | Fänrik | Aliluutnantti | Underlöjtnant |
| Aliupseerit | |||
| Sotilasmestari2 | Militärmästare | Sotilasmestari | Militärmästare |
| Vääpeli | Fältväbel | Pursimies | Båtsman |
| Ylikersantti | Översergeant | Ylikersantti | Översergeant |
| Upseerikokelas3,4 | Aspirant | Upseerikokelas | Aspirant |
| Kersantti | Sergeant | Kersantti | Sergeant |
| Upseerioppilas4 | Officerselev | Upseerioppilas | Officerselev |
| Alikersantti | Undersergeant | Alikersantti | Undersergeant |
| Miehistö | |||
| Korpraali | Korpral | Ylimatruusi5 | Övermatros |
| Aliupseerioppilas4,6 | Underofficerselev | Aliupseerioppilas | Underofficerselev |
| Sotamies7 | Soldat | Matruusi | Matros |
|
1/Ratsuväessä kapteenia vastaa ratsumestari. Ratsumestareita on edelleen reservissä. 2/Sotilasmestari ja Vänrikki olivat ennen saman arvoisia, mutta nykyään vänrikki on sotilasmestaria vanhempi. 3/Upseerikokelas on aina varusmieskersanttia vanhempi. Sotilasammattihenkilökersantti voisi teoriassa olla kokelasta nuorempi, mutta tällaista tilannetta harvemmin esiintyy. 4/Ei asetuksessa mainittu sotilasarvo, vaan palvelusarvo. 5/Ylimatruusi (ruots. övermatros) laivastossa, mutta Korpraali (ruots. Korpral) rannikkojoukoissa. 6/Aliupseerioppilas voi olla sotilasarvoltaan myös korpraali, jolloin puhutaan oppilaskorpraalista. Tämä on normaalia korpraalia vanhempi. 7/Yleisnimitys, katso kohtaa miehistö. | |||
Käytöstä poistuneita ovat muun muassa sotamarsalkka, ylivääpeli/ylipursimies, kornetti (ratsuväen vänrikki), lentomestari, vanhempi ja nuorempi sotaylituomari, sotaviskaali, kanta-aliupseerioppilas, toimiupseerioppilas ja opistoupseerioppilas, värvätty, plutoona-aliupseeri, aliupseeri, jefreitteri, varavääpeli, varavänrikki, alivänrikki.
Ylivääpelin ja ylipursimiehen arvoja ei toistaiseksi myönnetä, mutta reservissä on kyseisissä sotilasarvossa olevia reserviläisiä, jos heitä ei ole erikseen ylennetty sotilasmestareiksi. Tällöin he sijoittuvat vääpelin ja sotilasmestarin väliin. Ylivääpelin sotilasarvo otettaneen uudestaan käyttöön Suomessa vuoden 2006 aikana.
Kenraalin arvoon voidaan liittää aselajia osoittava etuliite kunnianosoituksena, esimerkiksi jalkaväenkenraali.
Upseerien arvot vaihtelevat yliluutnantista kenraaliin, reserviupseerien arvot vänrikistä everstiluutnanttiin. Upseereiksi lasketaan Suomessa upseerit, reserviupseerit sekä erikoisupseerit. Tämä on perua vuodelta 1942, jolloin kiitokseksi sodassa osoitetusta urheudesta marsalkka Mannerheim poisti erotuksen reservi- ja aktiiviupseerien väliltä. Periaatteessa samanarvoisten reservinupseerin ja aktiivisotilaan arvojärjestyksen määrää vain ylentämispäivämäärä.
Erikoisupseerit voivat palvella periaatteessa kaikissa upseerinarvoissa, mutta harvoin näkee kenraalimajuria korkeampaa erikoisupseeria. Tyypillisesti Puolustusvoimien yli-insinööri ja -lääkäri ovat joko prikaatikenraaleja tai kenraalimajureita. Erikoisupseerin sotilaarvoon liitetään etuliitteet insinööri-, lääkintä-, eläinlääkintä-, farmasia-, musiikki-, teknikko- tai talous.
Erikoisupseerin sotilasarvon vaihteluväli määräytyy tehtävään vaadittavan koulutuksen nojalla. Opistotasoiseen tehtävään sijoitetun erikoisupseerin arvoina ovat vastaavat opistoupseeriarvot ja korkeakoulutuksen vaativiin tehtäviin sijoitettujen erikoisupseerien arvoina ovat upseerinarvot.
Opistoupseerit (entiset toimiupseerit) muodostavat oman henkilöstöryhmänsä, jonka sotilasarvot vaihtelevat sotilasmestarista kapteeniin. Opistoupseereita ei enää kouluteta.
1970-luvun alkuun saakka puhuttiin kanta-aliupseereista, joiden sotilasarvot vaihtelivat kersantista sotilasmestariin.
Opistoupseerit korvataan vähitellen määräaikaisilla reserviupseereilla, sotatieteiden kandidaateilla ja sotilasammattihenkilöillä.
Sotamiehestä käytetään nykyään aina aselajisidonnaista arvoa kuten jääkäri, tykkimies, pioneeri, viestimies, autosotamies, lentosotamies, rajajääkäri, laskuvarjojääkäri, erikoisjääkäri, rannikkojääkäri, rakuuna, ratsumies, kaartinjääkäri, panssarimies, panssarijääkäri, rannikkojääkäri, suojelumies tai merivoimien laivastojoukoissa matruusi. Suurinta osaa edellä mainituista nimistä käytetään (sotilasarvosta riippumatta) myös kuvaamaan aselajia tai koulutushaaraa. Näin ollen voidaan esimerkiksi puhua tykistökenraali Nenosesta Suomen kaikkien aikojen suurimpana tykkimiehenä tai marsalkka Mannerheimistä ratsumiehenä.
Varusmiespalveluksessa tai kertausharjoituksissa menestynyt sotamies tms. voidaan ylentää korpraaliksi/ylimatruusiksi. Ilman aliupseerikurssin suoritustakin reserviläinen voidaan ylentää alikersantiksi, joissakin harvinaisissa tapauksissa jopa kersantiksi.
Esiintyy jonkin verran vaihtelua siinä, vaihtuuko sotamiehen nimitys hänen siirtyessään toiseen aselajiin. (Esim. reservissä rannikkojalkaväkeen siirretty matruusi ei muuttune tykkimieheksi eikä jääkäriksi reservissä.)
Kadetti, upseerioppilas ja -kokelas sekä toimi-, opisto- ja aliupseerioppilas eivät ole varsinaisia asetuksessa mainittuja sotilasarvoja, vaan palvelusarvoja, mutta niillekin on määritelty paikka hierarkiassa.
Sotilasammattihenkilöt (entiset värvätyt) palvelevat aliupseeriarvoissa kersantista vääpeliin. Pelkkä sotilasammattihenkilö (sah) ei ole suorittanut varusmiespalvelusta (esimerkiksi siviilinainen tilannevalvojana) tai hän on suorittanut varusmiespalveluksen, mutta ei vielä sotilasammattihenkilön kurssia.
Sopimussotilaat ovat määräaikaisen (yleensä puolen tai yhden vuoden) sopimuksen tehneitä sotilaita. He palvelevat reservinarvonsa mukaisessa arvossa. Reserviupseerit palvelevat kuitenkin ylikersantin ja miehistökoulutuksen saaneet korpraalin palvelusarvolla.
Puolustusvoimissa kirkollisessa työssä palvelevien hengellisten tarpeiden hoitamiseksi Puolustusvoimissa palvelee sotilaspappeja ja -diakoneja, joilla on omat arvomerkkinsä.
Kirkollisen alan henkilöstö (pl. kenttäpiispa) palvelevat palvelusarvossa. Heillä on oma, henkilökohtainen sotilasarvo, joka määräytyy varusmieskoulutuksen, virassaolovuosien, yms. mukaan.
Käytännössä kirkollisen henkilöstön sotilasarvoilla ei ole merkitystä, sillä heillä (heille) ei ole tapana antaa sitovia, suoria käskyjä. Kriisiaikana kirkollinen henkilöstö kuuluu (kuten lääkintähenkilökuntakin) ei-taistelijoihin, joita ei saa tarkoituksellisesti vahingoittaa tai ottaa sotavangeiksi. Tämän merkkinä he kantavat sota-aikana vasemmassa käsivarressaan lääkintähenkilöstön tunnusta, punaista ristiä.
Lisäksi kolmessa nuorempiin upseereihin rinnastettavassa luokassa palvelevat sotilasvirkamiehet, joiden palvelusarvo määräytyy pohjakoulutuksen mukaan. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet rinnastetaan yliluutnanttiin, alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet luutnanttiin ja opistotutkinnon suorittaneet vänrikkiin.
Henkilö, jonka palvelustehtävät edellyttävät tällaista, voidaan määrätä palvelemaan henkilökohtasta arvoaan korkeammassa tai matalammassa arvossa. Matalammassa arvossa palvelevat esimerkiksi reserviupseerit sopimussotilaina (vänrikki ylikersanttina). Aiemmin oli lisäksi tavallista, että reserviupseerikoulutuksen käyneillä toimiupseereilla oli myös reservin upseeriarvo, vaikka heidän palvelusarvonaan oli aliupseerinarvo.
Korkeammassa arvossa palvellaan lähinnä ulkomaantehtävissä, joissa protokolla vaatii tiettyä sotilasarvoa. Esimerkiksi rauhanturvajoukon prikaatin komentajaksi saatetaan sijoittaa nuori, lupaava eversti, jolle annetaan prikaatikenraalin palvelusarvo, jotta hän voisi antaa helpommin käskyjä alaisilleen eversteille. Vastaavasti sotilastarkkailijaksi lähetetty reserviläisluutnantti saattaa saada kapteenin palvelusarvon, jotta hänen olisi helpompi työskennellä useimmiten lähinnä kapteenin arvoisten kollegoidensa kanssa.
Tanda Kepangkatan TNI | Grau militar | Vojenské hodnosti | Dienstgrad | Sõjaväeline auaste | Military rank | Escalafón militar | Grade militaire | Grado (militare) | Militaire rang | Stopień wojskowy | Воинское звание | Vojaški čini
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Sotilasarvo".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world