Särki (Rutilus rutilus) on makean ja murtoveden kala. Sillä on punaiset silmät ja punaiset vatsanpuoleiset evät. Särjen peräevä on lyhyt ja sen suomut ovat suuria. Särki kasvaa tavallisesti 15-25 cm pituiseksi, joskus jopa 45 cm pitkäksi.
Särki esiintyy yleisenä koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Rehevöityneissä järvissä se on usein yleisin kalalaji. Tällaisista järvistä on yritetty vähentää biomassaa kalastamalla särjet pois tiheällä verkolla, rysällä tai nuotalla. Särkien määrää voidaan pienentää myös istuttamalla petokaloja, esim. kuhaa. Särki on parvikala, ja jos kalamies osuu särkiapajalle, kalaa voi tulla paljonkin. Kesäpäivinä särkiparvet pysyvät lämpimässä pintavedessä, ja siksi särki onkin varsin yleinen onkisaalis. Särjet syövät pienikokoisina eläinplanktonia ja suurempikokoisena enimmäkseen pohjaeläimiä. Särki kutee toukokuusta kesäkuun alkupuolelle. Särjen mäti on takertuvaa.
Särkeä ei juurikaan arvosteta ruokakalana sillä se on varsin ruotoinen. Särkeä kuitenkin hyödynnetään lemmikkieläinten ja turkiseläinten ravintona. Särki on myös suosittu syöttikala ravustuksessa ja täkyonginnassa.
Se elää myös muualla Euroopassa, ei kuitenkaan Espanjassa, Italiassa tai Kreikassa.
Бабушка | Skalle | Rotaugen | Roach (fish) | Gardon (poisson) | Gardio | Kuoja | Blankvoorn | Płoć | Плотва | Rdečeoka | Mört | Rossete (pexhon)