Rotu

Rotu on ihmispopulaatio, joka eroaa jollain tavalla toisesta samoin kriteerein määritellystä populaatiosta. Perinteiset länsimaiset rodun määritelmät ovat perustuneet ihmisten välisille näkyville eroille erityisesti ihonvärissä. Jotkut kulttuurit ovat kehittäneet rotukategorioita sosiaalisiin tai taloudellisiin syihin nojaten. Kiinalaiset puolestaan jaoittelivat ihmiset rotuihin ihmisten karvaisuuden perusteella. Käsitykset rodusta ja tietyistä rotujaotteluista ovat vaihdelleet kulttuurista ja ajasta riippuen ja ovat usein olleet kiistanalaisia, koska niillä on suuri vaikutus ihmisten sosiaaliseen identiteettiin. Näkemykset siitä onko rotu vain kansanomainen nimitys vai tieteelliseksi luokitteluksi kelpaava käsite eroavat.

1940-luvulta lähtien useat evoluutiobiologit ovat hylänneet sellaisen rodun määritelmän, jonka mukaan ihmiskunta voitaisiin jakaa tiettyyn määrään rotuja luettelemalla näihin rotuihin kuuluvien ulkoiset ominaisuudet. 1960-luvulta lähtien ovat eräät väestögeneettiset mallit ja tiedot kyseenalaistaneet rodun taksonomisen määritelmän, ja monet ovatkin hylänneet ihmisryhmien luokittelun rodun perusteella ja siirtyneet käyttämään termejä populaatio tai kliini. Monien tiedemiesten mielestä rotu on silti yhä hyödyllinen käsite.

Lisäksi 1990-luvulta lähtien uudet tiedot genomiikasta ja evoluutiolinjoista ovat johtaneet vallankumoukseen ihmisen evoluutiota koskevissa käsityksissä, mikä on johtanut jotkut ehdottamaan uutta evoluutiolinjoihin perustuvaa määritelmää rodusta. Nämä tiedemiehet ovat myös väittäneet rotu-käsitteen olevan käyttökelpoinen puhuttaessa tietyistä geneettisistä ilmiöistä, esimerkiksi geneettisistä klustereista. Tällä hetkellä mielipiteet tiedeyhteisössä vaihtelevat suuresti. Perinteisesti määriteltyjen rotujen osuus ihmispopulaatioiden välisestä geneettisestä varianssista on tutkimuksessa osoittautunut varsin pieneksi. Noin 85 % kaikesta ihmisten geneettisestä varianssista esiintyy jo yhden kielellisen tai kansallisen ryhmän sisällä ja vain 6 % - 10 % siitä voidaan selittää perinteisessä rotu-käsitteellä.

Monet evoluutiota ja sosiologiaa tutkivat tiedemiehet pitävät rotuja puutteellisena käsitteenä ihmisillä taksonomian suhteen. Heidän mielestään rotu on aina määritelmänä epätarkka, keinotekoinen ja tapoihin juuttunut ja että rodun käsite vaihtelee suuresti kulttuurista riippuen. Heidän mielestään rodun käsite on helpoimmin ymmärrettävissä sosiaalisesti. Toisten tiedemiesten mielestä kuitenkin tätä näkökantaa motivoivat enemmän poliittiset kuin tieteelliset syyt.

Rodun vaihtelevat määritelmät

Alkuperä

[[Kuva:Map of skin hue equi.png|thumb|300px|Kartta ”alkuperäisten populaatioiden” ihonvärin vaihtelusta Renato Biasuttin keräämänä ennen 1940-lukua.]]

Ihmiskunnan jakaminen erilaisiin rotuihin voidaan jäljittää aina muinaiseen Egyptiin saakka, jossa Porttien kirja määritti neljä egyptiläisten tuntemaa rotua. Tämä määritelmä on kuitenkin liittänyt rodun lähinnä heimo- tai kulttuuri-identiteettiin. Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset yrittivät myös kategorisoida heitä ympäröiviä ihmisiä näkyvien biologisten ominaisuuksien perusteella. Nämä kategoriat sisälsivät usein myös mielikuvituksellisia kuvauksia kaukaisissa maissa asuvista ihmisistä. Keskiaikaiset rotumallit sekoittivat klassisia käsityksiä ajatukseen Nooan kolmesta pojasta Seem, Haam ja Jaafet. Heidän jälkeläisiään olisivat selkeästi toisistaan eroavat ihmisryhmät seemiläiset (Aasia), haamilaiset (Afrikka) ja jaafetilaiset (Eurooppa). Ensimmäiset tieteelliset yritykset määritellä rotu ovat peräisin 1600-luvulta ja liittyvät eurooppalaiseen imperialismiin ja siirtomaiden hankintaan. Ensimmäinen antiikinjälkeinen julkaisu, joka yritti jakaa ihmiset eri rotuihin, näyttää olevan François Bernierin Nouvelle division de la terre par les différents espèces ou races qui l'habitent ("Maapallon uusi jako sillä asuviin lajeihin tai rotuihin perustuen") vuodelta 1684.

Taksonomian isä, Carl von Linné, jaotteli ihmiset neljään rotuun teoksessaan Systema naturae: Homo sapiens americanus, joka oli punertava, tempperamentikas ja alistuva; Homo sapiens europaeus: valkoinen, vakava ja vahva; Homo sapiens asiaticus: keltainen, melankolinen ja ahne sekä Homo sapiens afer: musta, passiivinen ja laiska. Von Linnén rotujaottelu muodostui pitkään vallinneen rotukäsityksen pohjaksi. Ennen sitä eurooppassa rotu oli yleensä käsitetty kansallisuuden kanssa rinnastettavaksi ilmiöksi, mutta nyt eurooppalaiset alkoivat identifioitua laajempaan "valkoihoisten ryhmään". Antiikin kreikan kauneusihanne muodostui rotuhierarkian pohjaksi ja mitä kauempana joku ihminen oli tästä ideaalista, sitä vähemmän "kaukaasialainen" hän oli.Shah Aashna Hossain: "Scientific Racism" in Enlightened Europe: Linnaeus, Darwin, and Galton.

1800-luvulla useat luonnontieteilijät kirjoittivat rodusta: Georges Cuvier, James Cowles Pritchard, Louis Agassiz, Charles Pickering ja Johann Friedrich Blumenbach. Nämä tiedemiehet väittivät kolmea asiaa:

ensiksi: rodut ovat objektiivisia ja luonnollisia jakolinjoja ihmiskunnassa
toiseksi: on olemassa vahva korrelointi rodun ja muiden ihmisten ominaisuuksien välillä (sosiaalinen käyttäytyminen, kulttuuri – ja kulttuurien suhteellinen "menestys")
kolmanneksi: rotu on näistä syistä käyttökelpoinen määritelmä ennustamaan yksilöiden ja joukkojen käyttäytymistä.

Rodut jaoteltiin ihonvärin, kasvotyypin, nenätyypin ja hiustyypin perusteella. Lisäksi rotu-käsitettä käytettiin yleisesti kuvaamaan älykkyyden ja moraalikäsitysten eroja eri ihmisryhmien välillä. Yksi ajan kiistakysymyksistä oli ovatko ihmisrodut eri lajeja ja oliko niiden risteytyminen vahingollista mahdolliselle jälkikasvulle. Näiden tiedemiesten ymmärrys rodusta oli yleensä sekä essentialistinen (rotu määriteltiin ominaisuuksien listan perusteella) että taksonominen (hierarkkinen). Darwinismin ja Mendelisen genetiikan kehitys kuitenkin kyseenalaisti molempien määritelmien paikkansapitävyyden ja vaati rodun radikaalia uudelleenmäärittelemistä.

Francis Galtonin teosten, erityisesti kirjan The Comparative Worth of Different Races (1869), pohjalta syntyi 1800-luvun loppupuolella eugenistiikan tai "tieteellisen rasismin" tutkimusala. Galton asetti eri rodut älyykyysasteikolle, jonka toisessa ääripäässä sijaitsivat ateenalaiset ja heidän alapuolellaan laskevassa järjestyksessä englantilaiset, skotlantilaiset ja pohjoisenglantilaiset. Brittien alapuolella olivat afrikkalaiset ja alimpana luokittelussa olivat Austalian aboriginaalit. Galtonin teorioista tuli hyvin suosittuja Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja ne vaikuttivat voimakkaasti Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän luomiseen 1900-luvun aikana.

1900- ja 2000-luvun rotukeskustelu

Rotututkimus

Keskustelu rodusta on tullut vaikeammaksi, koska rotua on tutkittu ainakin kahdella tasolla (globaalisti ja kansallisesti) - ja eri tavoitteiden mukaisesti. Evoluutiobiologit ovat yleensä kiinnostuneita ihmiskunnasta kokonaisuutena. Siksi taksonomiset luokittelut ovat usein hyödyttömiä heidän tutkimuksissaan, jotka keskittyvät maailmanlaajuisiin eroavaisuuksiin ihmisryhmien välillä. Päätöksentekijät ja käytännön ammateissa työskentelevät (lainvalvonta, lääketiede) ovat yleensä tyypillisesti kiinnostuneita lähinnä pienemmän mittakaavan geneettisestä vaihtelusta, ja pitävät siksi taksonomisia rotukategorioita hyödyllisinä.

Nämä erot tutkimuksessa ja mittakaavassa voidaan nähdä kolmessa vuodesta 2002 lähtien julkaistussa tutkimuksessa: Rosenberg et al. (2002), Serre & Pääbo (2004), ja Tang et al. (2005). Sekä Rosenberg ja Serre & Pääbo tutkivat globaalia geneettistä vaihtelua, mutta tulivat eri johtopäätöksiin. Kun Rosenberg tutki yksilöitä eri populaatioista ympäri maailmaa maantieteestä välittämättä, Serre & Pääbo ottivat maantieteen huomioon valitessaan näytteitä. Rosenberg löysi todisteita geneettisille klustereille ("roduille"). Serre & Pääbo taas havaitsivat, että suhteessa maantietoon ihmisten geneettinen vaihtelu on jatkuvaa (paikasta paikkaan) ja kliniaalista. Rosenbergin tutkimus kohdistui lääketieteeseen (epidemiologiaan), kun taas Serren & Pääbon kohde oli ihmisen evoluutio. Tang et al. taas tutkivat geneettistä vaihtelua Yhdysvalloissa kiinnostuksenaan, kumpi kriteeri on epidemiologisessa tutkimuksessa tärkeämpi - rotu/etnisyys vai maantieto. Tang havaitsi, että Yhdysvalloissa rotu/etnisyys on tärkeämpi kysymys, toisin kuin Serre & Pääbo. Lisätutkimus itsemääritellystä rodusta suhteessa populaation geneettiseen rakenteeseen vahvisti Tangin päätelmiä. Serre & Pääbo ennustivatkin globaalin ja kansallisen tason ristiriidat analyysissään:

"Täytyy pitää mielessä että USA:n siirtolaisuushistoria on johtanut populaatioiden hajanaisuuteen eurooppalaisten, länsiafrikkalaisten ja kaakkoisaasialaisten suhteen. Siispä tutkimukset joissa käytetään yksilöitä Euroopasta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Kaakkois-Aasiasta… saattavat olla kelvollinen kuvaus USA:n väestön koostumuksesta."

Rotu alalajina

1900-luvun alussa biologit kehittivät uuden, tiukemman mallin rodun käsitteelle alalajina. Näille biologeille rotu on selvärajainen ryhmä, joka muodostaa lajin tai osan siitä. Monotyyppisellä lajilla ei ole eri rotuja, tai lähemminkin lajiin kuuluu yksi rotu joka muodostaa kyseisen lajin. Monotyyppiset lajit voivat esiintyä usealla tavalla:

Kaikki lajin jäsenet ovat hyvin samankaltaisia eikä niitä voi jakaa biologisesti järkevällä tavalla eri kategorioihin.
Vaihtelu yksilöiden välillä on suurta mutta käytännössä satunnaista ja merkityksetöntä näiden ominaisuuksien periytymisen suhteen (useat kasvit kuuluvat tähän kategoriaan).
Vaihtelu yksilöiden välillä on havaittavaa ja noudattaa tiettyä kaavaa, mutta ei ole löydettävissä selkeitä jakolinjoja ryhmien välille: ne sulautuvat toinen toisiinsa. Tällainen vaihtelu tarkoittaa aina merkittävää geenivirtaa populaation eri ryhmien välillä.

Polytyyppiseeen lajiin kuuluu kaksi tai useampaa rotua (tai nykykielessä kaksi tai useampi "alatyyppi"). Nämä ovat erillisiä ryhmiä jotka eroavat selkeästi toisistaan eivätkä yleensä lisäänny keskenään, mutta jotka lisääntyisivät jos niillä olisi siihen mahdollisuus. Huomaa että ryhmät, jotka eivät lisääntyisi vapaasti keskenään vaikka niillä olisi siihen mahdollisuus, eivät ole rotuja, vaan eri lajeja.

Vaikka tämä yritys määritellä käsitteitä tarkasti on saanut kannatusta monien biologien, erityisesti eläintieteilijöiden keskuudessa, useat tiedemiehet ovat kritisoineet sitä.

Rotu-käsitteestä luopuminen ja kliini ja populaatio-käsitteiden nousu

1900-luvun alussa antropologit kyseenalaistivat ja lopulta hylkäsivät väitteen biologisten rotujen vastaavuudesta kielellisten ja kulttuuristen ryhmien kanssa. Väestögenetiikan nousu johti jotkut valtavirran biologit ja antropologit pitämään jopa koko rotu-käsitteen hylkäämistä järkevänä. Tämä tapahtui pääasiassa neljästä syystä: empiiriset todisteet, määritelmälliset ongelmat, vaihtoehtoisten käsitteiden helppo saatavuus ja eettiset ongelmat (Lieberman ja Byrne, 1993).

Ensimmäiset, joka kyseenalaistivat rotu-käsitteen empiirisin perustein, olivat antropologit Franz Boas (Boas 1912), joka tutki fenotyyppejä, ja Ashley Montagu (1941, 1942), joka tukeutui genetiikkaan. Edward O. Wilson ja W. Brown kyseenalaistivat käsitteen eläintieteen näkökulmasta ja lisäksi torjuivat väitteen rodun ja alalajin vastaavuudesta (Wilson ja Brown 1953).

Yksi ratkaisevista innovaatioista geno- ja fenotyyppisen vaihtelun uudelleenmäärittelemisessä oli antropologi C. Loring Bracen havainto: kun variaatiot joihin vaikuttavat luonnonvalinta, migraatio tai geneettinen siirtymä mukailevat maantieteellisiä rajoja, nämä maantieteelliset muutokset ovat "kliinejä" (Brace 1964). Tämä näkökulma kohdisti huomion fenotyyppisiin rotumääritelmiin (esim. ihonväriin tai hiustyyppiin perustuvat määritelmät) liittyvään ongelmaan – ne jättävät huomiotta useita muita tekijöitä (kuten veriryhmän), jotka eivät korreloi kyseisten rotumääritelmien kanssa. Niinpä antropologi Frank Livingstone päätteli, että koska kliinit ylittävät rodullisia rajoja, "ei ole rotuja, vaan vain kliinejä" (Livingstone 1962: 279).

Lopulta geneetikko Richard Lewontin (havaitessaan että 85 prosenttia ihmisen geneettistä vaihtelusta on populaation sisäistä eikä populaatioiden välistä) väitti, että sekä "rotu" että "alalaji" ovat huonoja termejä sovellettuna populaatioihin (Lewontin 1973). Tämä näkemys on kumottu (katso Lewontin's Fallacy). Jotkut tutkijat raportoivat että vaihtelu rodullisten ryhmien välillä vastaa vain 5 % ihmisen geneettisestä vaihtelusta. F_ST:n teknisten rajoitusten vuoksi monien geneetikkojen mielestä matala luku ei kuitenkaan suoranaisesti tee rodun käsitettä epätarkoituksenmukaiseksi (Edwards, 2003).

Nämä empiiriset haasteet ovat saaneet monet evoluutiota tutkivat harkitsemaan rodun määritelmää uudelleen. Edellä esitettyjen ongelmien lisäksi toisen maailmansodan jälkeen tiedemiehet ovat olleet hyvin tietoisia rotu-uskomusten käytöstä syrjinnän, apartheidin, orjuuden ja kansanmurhan välineinä. Tämä näkemys voitti alaa erityisesti 1960-luvulla USA:n kansalaisoikeusliikkeen ja kolonialismikriittisten liikkeiden myötä. Monet ovatkin joko täysin hylänneet rodun käsitteen "populaation" hyväksi, jotkut taas ovat siirtyneet käyttämään "kliiniä" (nämä käsitteet eivät ole toisiaan poissulkevia ja useat tiedemiehet käyttävät molempia).

Monet sosiologit ovat korvanneet sanan "rotu" sanalla "etnisyys" viitatessaan ryhmiin, jotka määrittelevät itsensä uskonnon, kansallisuuden tai "rodun" perusteella.

Ihmisen evoluution malleja

Minkä tahansa biologisen rotu-määritelmän pitää vastata kysymyksiin rotujen välisten erojen kehittymisestä ihmisen evoluutiossa. Suurimman osan 1900-lukua antropologit ovat kuitenkin joutuneet luottamaan puutteelliseen fossiiliaineistoon ihmisen evoluution historiasta. Heidän mallinsa ovat harvoin antaneet hyvän pohjan rotujen alkuperän tarkasteluun. Moderni tutkimus ja molekyylibiologia on kuitenkin tuottanut huomattavasti uutta tietoa menneisyydestämme.

Antropologien keskuudessa on väitelty rajustikin Homo sapiensin alkuperästä. Noin miljoona vuotta sitten Homo erectus muutti Afrikasta Eurooppaan ja Aasiaan. Väittely keskittyy kahteen teoriaan: kehittyikö Homo erectus Homo sapiensiksi suurin piirtein samanaikaisesti Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa - vai kehittyikö se vain Afrikassa syrjäyttäen myöhemmin Homo erectuksen Euroopassa ja Aasiassa? Kumpikin malli tuo mukanaan erilaisia skenaarioita rotujen synnystä.

Useiden alueiden malli

Ensimmäisen mallin puolustajat (Frayer et al. 1993), pitävät todisteinaan fossiilien anatomista jatkuvuutta Etelä/Keski-Euroopan, Itä-Aasian ja Australian alueilla (anatomisten samankaltaisuuksien ajatellaan johtuvan geneettisistä samankaltaisuuksista). He väittävät että suuret geneettiset samanlaisuudet ihmisten välillä eivät ole todiste yhteisestä esi-isästä, vaan heijastavat jatkuvaa geenivirtaa eri ihmispopulaatioiden välillä ja näiden populaatioiden yhteyksiä toisiinsa.

Tärkein piirre tässä mallissa on se, että se salli Homo sapiensin evoluutiolle miljoonia vuosia aikaa - mikä on enemmän kuin riittävästi eri rotujen kehittymiselle. Leiberman ja Jackson (1995) ovat kuitenkin huomauttaneet että tämä malli riippuu useista jo valmiiksi rodun käsitteestä juontuvista päätelmistä.

Vain Afrikassa -malli

1990-luvulta lähtien saatu tieto on johtanut biologiassa rodun kyseenalaistamiseen evoluutiolinjana. Laajasti ymmärrettynä rotu-käsitteestä on tullut synonyymi alkuperälle.

Ihmisen geneettistä vaihtelua käsittelevien tutkimusten mukaan Afrikka on kaikkien ihmisten alkukoti, josta Homo sapiens muutti korvaten Homo erectuksen noin 140,000 - 290,000 vuotta sitten (Cann et al. 1987). Australian aboriginaalien uskotaan olevan varhainen muuttoryhmä joka on pysynyt pitkään eristyneenä. Suurimman osan muista ryhmistä, kuten eurooppalaiset (europidit), aasialaiset (mongolidit) ja intiaanit, on löydetty olevan yksi toisilleen sukua oleva ryhmä, joka on syntynyt myöhemmässä migraatiossa Afrikasta.

Human-phylo-tree.png Yllä olevan kuvan kaltainen sukupuu luodaan yleensä populaatioiden DNA- ja proteiinijaksojen perusteella. Usein mitokondrio-DNA:ta (periytyy äidin kautta) tai Y-kromosomeja (periytyvät isän kautta) käytetään tutkimaan muinaisia väestömuutoksia. Näissä DNA-lähteissä ei tapahdu rekombinaatioita ja ne ovat peräisin vain toiselta vanhemmalta. Yksilöt tietyiltä mantereilta ovat usein samankaltaisempia toistensa kanssa kuin muilta mantereilta tulevien yksilöiden kanssa. Kuvan sukupuu päättyy ihmisen ja simpanssin yhteiseen esi-isään, jonka uskotaan myöskin syntyneen Afrikassa. Poikittainen välimatka vaikuttaa kuvassa kahteen asiaan:

Geneettinen välimatka. Geneettinen ero ihmisen ja simpanssin välillä on noin 2 %, tai 20 kertaa suurempi kuin ihmisten välillä kaskimäärin.
Yhteisen esi-isän ajallinen kaukaisuus. Diagrammin yllä on annettu suurpiirteiset arviot miljoonissa vuosissa. Ihmisten läheisin yhteinen mitokondrionaalinen esi-isä eli noin 200 000 vuotta sitten, ihmisen ja simpanssin noin 4 – 7 miljoonaa vuotta sitten.

Simpanssi ja ihminen kuuluvat eri genukseen (merkitty punaisella). Lajien ja alalajien muodostuminen on myös esillä, ja "rotujen" muodostuminen näkyy vihreässä neliössä kauimpana oikealla.

[[Kuva:Map-of-human-migrations.jpg|thumb|360px|right|Kartta varhaisista ihmisen migraatioista mitokondrioiden perusteella (tuhatta vuotta ennen nykyhetkeä).]]

1980-luvulta lähtien on huomattu ihmisen sisäisen geneettisen vaihtelun olevan verrattain vähäistä, minkä on tulkittu olevan osoitus lajin nuoruudesta (lajin on ajateltu olevan jopa liian nuori kehittämään alalajeja). Ihmisen genomissa on kuitenkin noin 3 miljardia nukleotidia, ja kaksi ihmistä eroaa toisistaan keskimäärin 3 miljoonalla nukleotidillä. Suurin osa näistä eroavaisuuksista on neutraaleja, mutta osa on myös toiminnallisia (ne vaikuttavat ihmisten välisiin fenotyyppisiin eroihin).

Populaatiogenetiikan alalla uskotaan näiden neutraalien erojen kuvastavan ihmisen väestöhistoriaa. Ihmispopulaatio kulki pullonkaulan läpi ennen nopeaa lisääntymistä Afrikasta saapuneiden migraatioiden aikaan. Tämä johti Afrikan ja Euraasian populaatioiden välisiin eroihin noin 100 000 vuotta sitten (n. 5000 sukupolvea), ja myöhemmin Euroopan ja Aasian populaatioiden välisiin eroihin 40 000 vuotta sitten (n. 2000 sukupolvea).

Aiemmin pienen populaation nopealla lisääntymisellä on kaksi tärkeää vaikutusta geneettisen vaihtelun jakautumiseen. Ensiksi, niin kutsuttu perustajailmiö tapahtuu kun perustajapopulaatiot tuovat mukanaan uuteen populaatioon vain osan aiemman suuren populaation geneettisestä vaihtelusta. Toiseksi - kun perustajapopulaatiot hajaantuvat enemmän maantieteellisesti, todennäköisyys kahden eri perustajapopulaation yksilön lisääntymiseen pienenee. Tämä vähentää geenivirtaa kahden maantieteellisen ryhmän välillä ja samalla suurentaa näiden ryhmien geneettistä etäisyyttä.

Tämä uusi tieto ihmisen geneettisestä vaihtelusta on käynnistänyt keskustelun rodun käsitteestä uudelleen. Suurin osa erimielisyyksistä koskee kysymyksiä uuden tiedon tulkitsemisesta - erityisesti ovatko aiemmat päätelmät rodusta oikeita. Suuri enemmistö tutkijoista ei pidä näitä Afrikasta tulleissa migraatioissa eronneita ryhmiä alalajeina. Toiset tutkijat kuitenkin kiistelevät siitä, pitäisikö näitä evoluutiolinjoja kutsua "roduiksi".

=Argumenttejä "rotulinjojen" puolesta

Rosenberg 6clusters human popluations.JPGä, joiden pohjalta ihmiset voitiin erotella toisistaan kuuden eri joukon eli geneettisen klusterin (K = 2, 3, 4, 5 tai 6) perusteella, joista viisi mukaili populaatioiden pääasiallisia maantieteellisiä sijainteja. K=2 erotti Afrikan ja Euraasian Itä-Aasiasta, Oseaniasta ja Amerikasta. K=3 erotti Afrikan ja Euraasian. K=4 erotti Amerikan. K=5 erotti Oseanian (oheisessa kaaviossa vihreä). K=6 erotti pohjoisessa Pakistanissa elävät kalashit (Rosenberg et al. (2002)). Tällainen analyysi muodostaa perustan rodun määrittelemiselle evoluutiolinjojen suhteen.]]

Tilastoidussa geneettisessä datassa voidaan nähdä jonkin verran eroavaisuuksia eri ihmispopulaatioiden keskimääräisissä DNA-sekvensseissä. Joidenkin tutkimusten perusteella näiden keskimääräisten sekvessieroavaisuuksien huippuarvot saadaan populaatioille, joiden jakauma noudattaa tiettyä maantieteellistä jakaumaa, esim. mantereita.

Tutkimuksissa saatetaan havaita, että ihmiset samalta mantereelta voivat olla toistensa kanssa samankaltaisia. Yleensä kuitenkin manner on tähän liian iso populaatioyksikkö ja mantereen ihmispopulaation sisäinen variaatio on yleensä suurempi kuin mannerpopulaatioiden välinen keskimääräinen variaatio. Usein populaatiotutkimuksia kritisoidaan ryhmäidentiteetin luomisesta edeltä käsin. On myös esitetty, että ryhmäidentiteetti voitaisiin määritellä vain geneettisen datan perusteella, jolloin vallitsevasta populaatiorakenteesta saataisiin todisteita. Esimerkiksi Rosenberg et al. (2002) pystyivät sijoittamaan 1,056 yksilöä 52 populaatiosta ympäri maapalloa kuuteen geneettiseen klusteriin, joista viisi vastaavat perinteistä jaottelua mongolidiseen, euripidiseen, negridiseen, australidiseen ja amerikan alkuperäiskansojen "punaiseen" ihmisrotuun. Tutkimukset, jotka sijoittavat yksilöitä ryhmiin, jättävät kuitenkin epäselväksi, korreloivatko mitatut eroavaisuudet käsitteen rotu kanssa. Joillakin historiallisesti sekoittuneiksi tiedetyillä rodullisista tai etnisistä ryhmistä ei ole homogeenistä perimää. Esimerkiksi monet Yhdysvaltain mustat omaavat sekoituksen länsiafrikkalaista ja eurooppalaista perimää. Shriver et al. (2003) havaitsivat, että heidän perimästään noin 80 % on afrikkalaista. Myös monilla valkoisilla amerikkalaisilla on sekoitus afrikkalaista ja eurooppalaista perimää (30 %:lla valkoisista on vähemmän kuin 90 % eurooppalaista perimää). Tuoreen tutkimuksen mukaan amerikkalaisten itsensä ilmoittama etninen identiteetti on kuitenkin lähes täydellinen indikaattori yksilön geneettisestä profiilista. Tang et al. (2005) identifioivat 4 geneettistä klusteria 3636 yksilöltä 15 paikkakunnalta USA:sta, ja pystyivät määrittämään yksilön itse ilmoittaman nimityksen (valkoinen (White), musta (Black), itäaasialainen (East Asian) ja latino (Hispanic)) vain 0,14 % virhemarginaalilla.

=Argumentteja "rotulinjoja" vastaan

Joillekin ihmisille jo väite, että kaikilla ihmisillä on yksi esi-isä, on riittävä osoittamaan ihmisten kuuluvan yhteen rotuun.

Keskeisin ongelma rodun biologisessa määrittelyssä on se, että se selittää vain pienen osan ihmispopulaatioiden välisestä geneettisestä varianssista. Tutkimukset ovat osoittaneet, että 85 % kaikesta ihmisten välisestä geneettisestä varianssista löytyy jo yhden kielellisen tai kansallisen ryhmän, esimerkiksi ranskalaisten tai japanilaisten, sisältä. Jäljellejäävästä varianssista noin 15 % esiintyy näiden kansallisten, samaan "rotuun" kuuluvien, ryhmien välillä (esimerkiksi japanilaisten ja korealaisten tai ranskalaisten ja espanjalaisten väliltä) ja ainoastaan 6 % - 10 % varianssista esiintyy perinteisesti määriteltyjen rotujen väliltä. R.C. Lewontin: Confusions About Human Races

Antropologien Lieberman ja Jackson (1995) mielestä on kuitenkin olemassa paljon syvempiä metodologisia ja käsitteellisiä ongelmia rodun määrittelemiselle evoluutiolinjojen perusteella. He painottavat että "molekyyliset ja biokemialliset todisteet, jotka puoltavat tätä mallia, käyttävät jo rodun käsitettä alkuperäisten näytteidensä ryhmittelyssä". Esimerkiksi suuret ja vaihtelevat pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten ryhmät nimetään valmiiksi kaukasialaisiksi jo ennen DNA-analyysiä. Tämä rajoittaa ja vääristää tulkintaa, suhteita evoluutiolinjoissa sekä jättää huomiotta tärkeitä ympäristötekijöitä jotka ovat jo itsessään vaikuttaneet geneettiseen vaihtelevuuteen. He väittävät, että empiirisen tutkimuksen merkittävyydestä huolimatta monet tutkimukset käyttävät rodun käsitettä huolimattomasti. He ehdottavat, että näiden tutkimusten laatijat löytävät todisteita suurille eroavaisuuksille koska he ovat jo alun perinkin pitäneet rotua validina käsitteenä.

Uudet tutkimukset osoittavatkin geneettisen vaihtelun olevan tasaista ja jatkuvaa myös alueilla joita on ennen pidetty homogeenisinä, ja tutkimuksissa olleiden aukkojen olevan riippuvaisia näytteidenottotavoista (Serre & Pääbo 2004). Tutkimuksen tehneet tiedemiehet eivät kyseenalaista evoluutiolinjoja käyttävän tutkimuksen tärkeyttä, vaan vain rotu-sanan käytön, kun "populaatio" jne. ovat riittäviä kuvaamaan tutkimustuloksia.

Tiedemiehet eivät ole asiasta yksimielisiä

Tämän kehityksen seurauksena tiedeyhteisöltä puuttuu joillakin aloilla laaja konsensus. Jotkut tutkimukset käyttävät sanaa "rotu" vain taksonomisessa merkityksessä, jotkut taas vain sanaa "populaatio".

Eräässä vuonna 1985 tehdyssä kyselytutkimuksessa 1 200 eri alojen tiedemiestä vastasi kysymykseen, kuinka moni on eri mieltä seuraavan väittämän kanssa: "Homo sapiens -lajin sisällä on biologisia rotuja?" (Lieberman et al. 1992) Vastaukset jakaantuivat seuraavanlaisesti eri tieteenalojen edustajien kesken:

biologit 16 %
kehityspsykologit 36 %
fyysiset antropologit 41 %
kulttuuriantropologit 53 %

Tohtorintutkinnon suorittaneiden lääketieteellisten antropologien kesken tulokset olivat seuraavanlaiset:

samaa mieltä 50 %
eri mieltä 42 %

(Tämä tutkimus ei millään tavalla määritellyt rotu-termiä, joten on mahdotonta tietää missä merkityksessä väitettä tukeneet käsittivät termin.)

Rotu käytännössä

Usko ihmisrotujen olemassaolosta elää vahvana maallikoiden keskuudessa ja on siten tieteellisistä teorioista riippumatta merkittävä uskomus. Käytännössä termiä rotu käytetään usein ulkoisiin piirteisiin liittyvän termin ihmistyyppi tavoin sen sijasta, että tarkoitettaisiin ihmislajilla todella olevan alalajeja. Lisäksi termiä rotu käytetään jaottelemaan ihmisryhmiä, vaikka ei uskottaisikaan sanalla olevan perinteisessä mielessä biologista merkitystä, tai ei otettaisi sanan tieteellisyyteen kantaa. Mm. Yhdysvaltain keskushallinto käyttää omia enemmän tai vähemmän tieteellisiin tosiasioihin perustuvia "rotuluokituksia". (Katso Yhdysvaltain keskushallinnon rotujaottelu). Myös Suomen lainsäädäntö käyttää termiä rotu.

Rotua saatetaan käyttää toisinaan edelleen etniseen identiteettiin liittyvänä käsitteenä. Useimmiten sana esiintyy kuitenkin virallisessa tai rasistisessa kielenkäytössä. On kuitenkin tosiasia, että monia ihmistyyppejä voidaan tietyllä todennäköisyydellä tunnistaa esimerkiksi luurangon rakenteen perusteella. On esim. arvioitu, että ottamalla noin 90 mittaa ihmiskallosta voidaan kyseisen kallon alkuperämanner selvittää noin 80 %:lla tarkkuudella (Wade 2002). Tätä vähäisempi määrä mittauksia alentaa todennäköisyyttä. Yhdysvalloissa oikeusantropologit voivat myös esimerkiksi hiusten, kasvonpiirteiden, DNA-sormenjälkien, veren ja siemennesteen perusteella asettaa todennäköisyyksiä sille, mitä ihmisryhmää (esim. mongolidista, euripidista tai negridistä) yksilö edustaa. Mtös lääketieteessä on toisinaan alettu käyttää jaotteluja geneettisiin ryhmiin, joiden alttius eri geneettisille sairauksille ja lääkkeiden vaikutuksille vaihtelee. Esimerkiksi aineenvaihduntasairaus kystinen fibroosi esiintyy tilastollisesti useammin euripideillä. Lääketieteessä on havaittu, että tiedolla rodullisesta alkuperästä voidaan vaikuttaa potilaiden terveyteen. ^*

Psykologian ja sosiologian tutkimusten mukaan yksilön käyttäytyminen, sosiaalisuus, emotionaalisuuus tai vaikkapa kognitiiviset kyvyt vaihtelevat yksilöllisesti yli "roturajojen". Esimerkiksi naisen ja miehen sekä toisaalta aikuisen ja lapsen väliset fyysiset erot ovat huomattavasti paljon merkittävämmät kuin eri "rotujen" väliset keskimääräiset erot.

"Rotuja"

Katso myös

Lähteet

Biologia | Luokittelujärjestelmät

Gourt Home::Gourt :: Rotu