article

Axe of iron from Swedish Iron Age, found at Gotland, Sweden.jpg löydetty rautakautinen kirveenterä]]

Rautakausi oli esihistorian kausi, jolloin alettiin käyttää työkalujen, aseiden ja muiden tarve-esineiden valmistuksessa rautaa. Rautaa alettiin sulattaa noin 1200 eaa. nykyisen Turkin alueella, mistä raudanvalmistuksen taito levisi muutamassa sadassa vuodessa laajalle alueelle. Raudan käyttö oli yleisempää kuin aikoinaan pronssin, sillä rautamalmia esiintyy luonnossa melko yleisesti, ja sen valmistus on helpompaa kuin pronssin teko. Meteoriittirautaa tiedetään käytetyn yksittäisten esineiden valmistukessa jo 4000 eaa. Rauta levisi Lähi-idästä Afrikkaan, Eurooppaan ja Aasiaan, ja on yhä merkittävin työkalumetalli. Keski-Euroopan merkittäviä rautakautisia kulttuureja ovat mm. keltteihin liitetyt Hallstattin ja La Tenen kulttuurit.

Pohjois- ja Keski-Euroopassa rautakauden alkua voidaan pitää esihistoriallisena kautena, mutta osissa Etelä-Eurooppaa, Lähi-idässä, Intiassa ja Kiinassa kirjoitustaito oli keksitty jo kauan ennen raudan keksimistä. Suomessa rautakausi oli 500 eaa. – 1300 jaa. Täällä rautakausi päättyi ristiretkiaikaan, jolloin kirkollisen ja maallisen keskitetyn hallinnon saapuminen päättivät esihistoriallisen ajan Suomessa.

Rautakausi


Vanhin rautaesine on vuodelta 4000 eaa. Pieniä määriä rautaa alettiin sulattaa Lähi-idässä ja Indusjoen laaksossa 3000–2000 eaa. Rautaa pidettiin ehkä seremoniametallina, joka oli kultaakin kalliimpaa. Jotkut taas pitivät rautaa kuparin kuonametallina. Heettiläiset alkoivat tuottaa rautaa järjestelmällisesti noin 1300 eaa. Intiassa alkoi 1800 eaa. kehittyä oma rautakulttuurinsa, joka tuotti 200 jaa korkealuokkaista hiiliterästä. Raudan käsittelytaito levisi laajalle Lähi-idässä vuoteen 1200 eaa. mennessä, mutta pronssia käytettiin yhä jonkun aikaa rautaa enemmän. Raudan käsittelytaito saapui Eurooppaan 1000 eaa., ja se levisi hitaasti länteen. Suomeen raudan käsittelytaito levisi vuoteen 500 eaa. mennessä. Rautaa käyttivät myös Chernogorovkan ja Novocerkasskin kulttuurit noin 900 eaa. Kaukasuksen pohjoispuolisilla alueilla. Täältä rautateknologia kulkeutui länteen suuntautuvassa kansainvaelluksessa noin 800 eaa Hallstattin keskieurooppalaiseen kulttuuriin, joka kukoisti 800-450 eaa. Pohjois-Euroopan kulttuuri- ja kauppayhteydet Välimeren tienoille heikkenivät huomattavasti tämän jälkeen ja arvellaan tämän johtuneen kelttiläisen La Tenen kulttuurin vahvistumisesta.

Rautakausi Suomessa


Pääartikkeli: Suomen esihistoria

Rautakauden rannikon ihmiset asuivat pääosin yksittäistaloissa tai muutaman talon ryhmissä. Elinkeinoina olivat maanviljelys, metsästys ja kalastus, pienessä määrin myös kaupankäynti.

Viljeltiin mm. ohraa, spelttivehnää, ruista, kauraa ja naurista. Aura oli alkeellinen koukkuaura. Nauta, lammas, vuohi ja sika olivat kotieläiminä. Rautakauden rannikon talot olivat 10–20 metrin mittaisia, pystypaalujen varaan rakennettuja hallitaloja, joiden seinät oli savella tilkittyä oksapunosta tai turvetta.

Rauta lienee levinnyt tänne lännestä, etelästä ja idästä eri kultturiyhteyksien ja kaupan mukana suhteellisen myöhään. Suomen alue oli esihistoriallisella ajalla viimeisiä raudanvalmistusteknologiaan liittyvien innovaatioiden saapumisalueita Euroopassa. Rautakauden kulttuuri jatkoi alussa pitkään pronssikautisia perinteitä, joille oli ominaista jako sisämaan itäiseen ja rannikon läntiseen kulttuuripiiriin. Esiroomalaisella rautakaudella 500–0 eaa. Keski-Euroopan kulttuureissa tapahtuneet muutokset katkaisivat kauppasuhteet etelään. Tämän ajan hautauksista Suomessa on löydetty vain vähän jos ollenkaan säilyneitä esineitä. Rannikon ja sisämaan kulttuurit kehittyivät eri teitä. 300-200 eaa. alettiin pohjoisessa sulattaa rautaa.

Röykkiöhautoja tehtiin edelleen roomalaisajallakin, jonka alkupuolella haudoissa oli edelleen vain niukasti esineitä. Roomalaisajan loppupuolella ja kansainvaellusjalla sekä merovingiajalla 200–800 jaa. hautalöytöjen määrä kasvoi. Noin 500 jaa. kuoppahautaus alkoi yleistyä maassamme röykkiö- ja kalmistohautauksen rinnalla. Vuoden 800 jälkeen hautalöydöissä alkavat näkyä kauppa- ja kulttuuriyhteydet viikinkiajan kulttuuripiireihin idässä ja lännessä.

Rautakauden jako Suomessa

Suomessa rautakausi jaetaan seuraaviin vaiheisiin:

Katso myös


Historian ajanjaksoja | Arkeologia

Edá del Fierro | Yr Oes Haearn | Jernalder | Eisenzeit | Rauaaeg | Εποχή του Σιδήρου | Iron Age | Edad de Hierro | Ferepoko | Âge du fer | Idade de Ferro | 철기 시대 | Età del ferro | תקופת הברזל | Dzelzs laikmets | Geležies amžius | Iezertied | IJzertijd | 鉄器時代 | Jernalderen | Iesentiet | Epoka żelaza | Idade do Ferro | Железный век | Etati dû Ferru | Iron Age | Železna doba | Гвоздено доба | Järnåldern | 铁器时代

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Rautakausi".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld