article

Tässä artikkelissa käsitellään ihmisen raskautta. Eläimen raskaudesta käytetään tavallisesti nimitystä tiineys.

Hoact21.jpg

Raskaus tarkoittaa aikaa, jolloin äiti kantaa sisällään hedelmöittynyttä munasolua, josta kehittyy alkio ja myöhemmin sikiö. Ihmisillä raskaus kestää 9 kuukautta ja se päättyy synnytykseen. Synnytyksessä jälkeläinen poistuu kohdusta. Raskauden aikana äidillä ei ole kuukautisia. Raskaaksi ei yleensä voi tulla ennen kuin painaa 48 kiloa. Raskaus edellyttää yhdyntää paitsi keinohedelmöityksen yhteydessä.

Yksilönkehityksen vaiheet ihmisellä


Raskaus alkaa, kun munasolu hedelmöittyy munajohtimessa. Tsygootti eli hedelmöittynyt munasolu alkaa jakautua matkalla kohti kohtua. Ensimmäisen kerran se jakautuu runsaan vuorokaudun kuluttua. Toinen jakautuminen tapahtuu toisen vuorokauden loputtua ja munasolu alkaa jakautua nopeammin.

Raskaana oleva nainen voi päätyä aborttiin.

Keskenmenolla tarkoitetaan raskauden tahatonta keskeytymistä ennen 22. raskausviikkoa. Sikiö painaa tällöin yleensä alle 500 grammaa.

Ei-toivottujen raskauksien ehkäisy on myös vuosisatainen pyrkimys, johon suhtautuminen on vaihdellut. Samalla on onnistuttu kehittämään sukupuolitautien ehkäisyä. Yhteiskunnallisesti merkittävä näkökanta on syntyvyyden säännöstely.

Gynekologia

Kehamilan | Бременност | Embaràs | Těhotenství | Graviditet | Schwangerschaft | Rasedus | Εγκυμοσύνη | Pregnancy | Embarazo | Gravedeco | Grossesse | Leatrom | 임신 | Gravidanza | הריון | Nėštumas | Zwangerschap | 妊娠 | Svangerskap | Pangabuktut | Ciąża | Gravidez | Беременность | Shtatzënia | Pregnancy | Trudnoća | Graviditet | Gebelik | Вагітність в людини | 妊娠

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Raskaus".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld