Bronze age weapons Romania.jpgsta]] Nordic Bronze Age 1200BC.PNG
Pronssikausi oli se esi- ja varhaishistorian aikakausi, jolloin pääasiallinen metalli oli pronssi. Pronssia alettiin valmistaa Lähi-Idässä noin 3500 eaa, ja se levisi Eurooppaan noin 2300 eaa. Pronssikautta edelsi kalkoliittinen kausi ja seurasi rautakausi.
Lähi-Idän suuret sivilisaatiot faaraoiden Egypti ja varhainen Mesopotamia olivat pronssikautisia. Näiden sivilisaatioiden vaikutus säteili Kreetalle ja Kreikkaan, minne syntyi suuria kaupunkeja. Vaikutteet levisivät pohjoiseen. Pronssikauteen liittyi kasvava yhteiskunnallinen eriarvoistuminen. Pronssi ei ollut pronssikaudella koko kansan metalli, vaan melko harvinainen. Euroopassa kuparia saatiin vanhalla ajalla vain harvoista paikoista. Kiveä käytettiin työkalujen teossa yhä laajalti.
Pronssikausi liittyy käsitteenä myös Suomen esihistoriaan.
Pronssikausi alkoi silloin, kun keksittiin sekoittaa kuparia muihin metalleihin pronssiksi. Pronssi on lejeerinki eli metalliseos. Tyypillisessä pronssissa on hieman tinaa ja suurempi osa kuparia. Muiden metallien sekoittaminen kupariin vahvisti kuparia, joka on luonnostaan taipuisaa. Alussa kupariiin sekoitettiin arseenia, joka on myrkyllistä ja aiheutti hengenvaaran sepille, jotka pronssia valmistivat. Näin saatiin "arseenipronssia" jota tehtiin noin 4000 eaa. Myöhemmässä vaiheessa kupariin alettiin sekoittaa tinaa, joka arseenia myrkyttömämpi metalli. Oikea pronssi yleistyi noin 3500 eaa. Pronssin käyttönotto luultavasti lisäsi kuparikauppaa Lähi-Idässä.
Mesopotamiassa, Egyptissä, Intiassa ja Kiinassa pronssikausi on kehittyneiden kaupunkivaltioiden ja imperiumien aikakautta, kun taas esimerkiksi Euroopan pohjoisimmissa osissa pronssikautiset yhteiskunnat olivat yksinkertaisia metsästäjä-kalastaja-ryhmiä. Euroopan ensimmäiset kirjoitustaidon tunteneet kulttuurit kehittyvät pronssikaudella Kreetalla ja manner-Kreikassa (minolainen ja mykeneläinen kulttuuri).
Arseenipronssin käyttö alkoi Balkanilla 4000-3000 eaa Tinapronssia alettiin tehdä 3200 eaa. Pronssista tuli ylimystön metalli, sillä näytettiin yhteiskunnallista asemaa. Keski-Euroopassa pronssikausi ajoittuu noin 2300 - 800 eaa. Skandinavian eteläosissa se ajoitetaan noin 1700 - 600/500 eaa. ja Suomessa 1500/1300 - 500 eaa. Euroopassa oli pronssikauden lopulla kelttien Hallstattin kulttuuria enteilevä uurnakenttäkulttuuri.
| Pronssikausi Keski-Euroopassa | ||||
| Myöhäispronssikausi | Uurnakenttäkulttuuri | |||
| Ha B1 | 920/950 eaa. 1020/1050 eaa. | |||
| Ha A2 | 1050/1020 eaa. 1100 eaa. | |||
| Ha A1 | 1100 eaa. 1200 eaa. | |||
| Bz D | 1200 eaa. 1300 eaa. | |||
| Keskipronssikausi | Kumpuhautakulttuuri | |||
| Bz C2 | 1300 eaa. 1400 eaa. | |||
| Bz C1 | 1400 eaa. 1500 eaa. | |||
| Varhaispronssikausi | Bz B | 1500 eaa. 1700 eaa. | ||
| Bz A2 | 1700 eaa. 2000 eaa. | |||
| Bz A1 | 2000 eaa. 2200/2400 eaa | |||
Skandinavian eteläosiin kehittyi voimakas kulttuuri viimeistään kivikauden lopulla, ja tämän kulttuurin vaikutus levisi Suomeenkin. Noin 1800-600 eaa tämä kulttuuri oli pronssikautinen. Pronssi tuotiin Keski-Euroopasta, samoin Välimeren ja Keski-Euroopan vaikutus oli huomattava. Kreikan varhainen Mykenen kulttuuri, Italian Villanovan kulttuuri, Egypti ja Foinikia levittivät kauppansa Pohjolaan. Itämeren alue tuotti etelään Mykeneen meripihkaa. Skandinavian pronssikulttuuri oli alueen ensimmäinen melko kehittynyt sivilisaatio. Tämä rikas kulttuuri harjoitti kaskiviljelyä ja rakensi olkikattoisia pitkiä taloja. Luolamaalauksista ja kulttuurin leviämisestä päätellen rakennettiin myös laivoja, jotka purjehtivet kauas vaarallisille Suomen karikkoisille rannikoillekin. Kivistä rakennettiin laivamaisia hautarakennelmia. Rakennettiin maakumpuja ja maakuvioita. Pronssista ja kullasta rakennettiin esineitä ja ainakin jotkut heimot palvoivat aurinkoa, on löydetty auringon kuvaa esittävät aurinkovaunut, joissa on pronssinen auringon kiekko. Äitijumalatar oli laajalti tunnettu. Uhreja tehtiin usein vesiin, esim heittämällä esineitä, eläimiä tai ihmisä.
Kulttuurin asukkaat olivat esiprotogermaanisia, eli germaanien esi-isiä. Noin 2700 eaa ilmasto oli lämmin ennen pronssikautta, mutta viileni 860-750 eaa, ja dramaattisemmin kylmeni ja kostui noin 650 eaa.
Noin 1300 -1100 eaa pronssikauden jaksolla III skandinavia vaikutti Pommeriin.
| Pronssikausi Pohjoismaissa | |||
| Pohjoismaiden myöhäispronssikausi | Jakso VI | 550/530 eaa. 730/720 eaa. | |
| Pohjoismaiden keskipronssikausi | Jakso V | 730/720 eaa. 950/920 eaa. | |
| Jakso IV | 950/920 eaa. 1100 eaa. | ||
| Pohjoismaiden varhaispronssikausi | Jakso III | 1100 eaa. 1300 eaa. | |
| Jakso II | 1300 eaa. 1500 eaa. | ||
| Jakso I | 1500 eaa. 1800 eaa. | ||
Suomen pronssikautinen kulttuuri jaetaan itäiseen ja läntiseen. Pronssia osattiin Suomessakin valaa, mutta suurin osa löydetystä pronssiesineistä oli tuotu lännestä ja myös idästäkin. On löydetty kirveitä, partaveitsiä, miekkoja, tikareita, ja koruja. Idässä oli pronssia hyvin niukasti.
Länsi-Suomessa rannikolla rakennettiin pronssikaudella hiidenkiukaita, hautaröykkiöitä, joiden sisällä oli alkujaan sisäkkäisiä kehiä. Niihin haudattiin päälliköitä, aluksi polttamatta, myöhemmin yhä useammin polttohautaamalla. Tämä tapa oli Skandinavian vaikutusta ja kertoi Ruotsista saapuvasta siirtolaisuudesta. Ruotsalaisia ei liene suhteessa ollut paljoa, mutta heidän valtansa oli suuri. Maanviljely valtasi alaa, vaikka pyynnin merkitys oli yhä suuri. Viljely pohjautui suurelta osin kaskiviljelyyn. Viljeltiin ohraa ja venhnää, kotieläiminä oli lampaita, sikoja, vuohia ja nautoja. Hevosta ei luultavasti tunnettu. Pronssikautta edeltävä Kiukaisten kulttuuri oli alkanut jo myöhäisellä kivikaudella Skandinavian vaikutuksesta. Läntisen pronssikulttuurin alueella tehtiin karkeatekoista kukkaruukkumaista Paimion keramiikkaa ja Keski-Euroopan tyylisiä maljatyypin astioita. Luultavasti Suomen pronssikauden alussa osattiin tehdä laivoja, joilla pystyttiin ylittämään Itämeri. Rakennettiin skandinaaviseen tapaan eurooppalaistyylisiä pitkiä taloja, joissa oli navetta, varastoa ja asuinhuone. Perustus oli kiveys, katossa olkea tai kaislaa, seinissä oksapunoksessa savirappausta. Mutta tehtiin myös pyöreitä oksapunostaloja ja pieniä neliskulmaisia taloja. Läntisen kulttuurin vaikutus ulottui etelärannikolla Kotkaan, jopa Viipuriin asti. yleensä läntisen pronssikulttuurin esineet olivat ulkomailta tuotuja. Vanhimmat pronssikirveet olivat ns olkakirveitä, myöhemmin tulivat putkikirveet. Korulöytöjä on tehty vähän. miekat ja keihäät olivat harvinaisia.
Idässä jatkui metsästyskulttuuri johon liittyi jonkunverran kaskiviljelyä ja karjanhoitoa. 2000 eaa sisämaassa alkanut maanviljely heikkeni ja loppui ilmaston kylmenemisen takia. Kiviröykkiöhaudat levisivät pronssikaudella aikaa myöten myös tänne läntiisä hiidenkiukaita pienemmiksi lapinraunioiksi. Niitä tehtiin valtavesistöjen varsille. Skandinavian vaikutus tuntui täällä heikompana kuin rannikolla, jonka kanssa käytiin kauppaa. Itäisellä alueella tehtiin pronssikirveitä useammin itse, vaikka metalli oli tuotua. Jousi ja nuoli olivat metsästysvälineet, keihäät harvinaisia. Tekstiilikeramiikka ilmestyi pronssikaudella, kankaalla vuorattua muottia ympäröi valettava saviastia.
Bronstyd | عصر برونزي | Edá de Bronce | Zaman Perunggu | Yr Oes Efydd | Bronzealder | Bronzezeit | Εποχή του Χαλκού | Bronze Age | Edad de Bronce | Bronzepoko | Âge du bronze | 청동기 시대 | Età del bronzo | תקופת הברונזה | Bronzas laikmets | Bronstijd | 青銅器時代 | Bronzetiet | Epoka brązu | Idade do bronze | Бронзовый век | Bronze Age | Бронзано доба | Bronsåldern | 青铜时代
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Pronssikausi".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world