Gourt Home::Gourt :: Pesäpallo
Related Topics:Pesäpallo
Pesäpallo on ruotsalaisesta långbollista, amerikkalaisesta baseballista ja 1900-luvun alussa Suomessa pelatusta kuningaspallosta kehitetty pallopeli. Pesäpallon kehitti Lauri "Tahko" Pihkala 1910-luvulla. Pesäpalloa pelataan myös jonkin verran Ruotsissa, Saksassa, Virossa, Japanissa ja Australiassa. Pesäpalloa nimitetään usein Suomen kansallispeliksi, vaikka mitään virallista kansallispelin asemaa sillä ei olekaan.
Historia
Tahko Pihkala kehitti ruotsalaisesta långbollista, amerikkalaisesta baseballista ja 1900-luvun alussa Suomessa pelatusta kuningaspallosta pitkäpallo-nimisen pelin. Baseballista Pihkala otti kotipesän, pesäkilvan, juoksut voiton laskun perusteena ja kolmen pesän järjestelmän. Syötöt pitkäpallossa heitetään kuningaspallon tapaan pystyyn, eikä vaakaheitolla niin kuin baseballissa. Baseballissa tapahtuneen kuolemisen Pihkala lievensi haavoittumiseksi.
Ensimmäinen nykytyyppisen pesäpallon koepeli pelattiin 14.11.1920 Helsingin Kaisaniemen kentällä. Ensimmäiset viralliset pelit pelattiin 1922. Samana vuonna pelin nimi muutettiin pesäpalloksi aikaisemman pitkäpallon sijaan. Pesäpallon tärkeintä suurtapahtumaa Itä–Länsi-ottelua on pelattu vuodesta 1932. Ennen toista maailmansotaa pesäpallo oli suurelta osin suojeluskuntien harrastama ja esillä pitämä laji. Muita suojeluskuntien harrastamia urheilulajeja olivat murtomaahiihto, ampumahiihto ja yleisurheilu. Pesäpallo kehitti monipuolisesti sotakentillä tarvittavia taitoja: tarkkaavaisuutta, juoksua, syöksymistä ja heittoa sekä silmän ja käden koordinaatiota. Pesäpallo on ollut pitkään perinteinen koululiikunnan muoto. Viimeisimpinä vuosikymmeninä laji on kokenut monia sääntömuutoksia, kun siitä on muokattu yleisölle kiinnostavampaa lajia. Laji kärsi vakavan arvovaltatappion niin sanotun pesäpallon sopupeliskandaalin yhteydessä vuonna 1998, jolloin paljastui, että otteluiden tuloksia oli sovittu etukäteen ja pelaajat sekä muut joukkueiden edustajat olivat lyöneet vetoja suurista summista tietäen otteluiden lopputuloksen.
Pelaajat
Ulkovuorolla ulkokentällä on yhteensä 9 pelaajaa, jotka ovat aloitustilanteesa näillä paikoilla: Lukkari(pelaa kotipesässä) sieppari(pelaa etukentässä kakkospuolella) ykkösvahti(pelaa keskellä kenttää polttolinjassa) kakkosvahti(pelaa kakkospesää) kolmosvahti(pelaa ykköspesää/kolmospesää) kakkospolttaja(pelaa lähellä kakkospesää) kolmospolttaja(pelaa lähellä kolmospesää toisinaan kolmospesällä) kakkoskoppari(pelaa kakkospuolen takakenttää) kolmoskoppari(pelaa kolmospuolen takakenttää)
Sisävuorolla pelaajat pelaavat numeroilla 1-9 ja lisänä jokeripelaajat, yleensä numeroilta 10-12. Nopeat juoksijat on yleensä asetettu kärkeen, sitten tulee hyvä vaihtaja ja sen jälkeen tehokas kotiuttaja. Jokereina tunnetaan lyöjäjokeri, joka laitetaan lyömään ajolahti ja kotiutustilanteissa tarpeen mukaan, vaihtajajokeri, joka laitetaan lyömään vaihtotilanteessa, ja etenijäjokeri, joka laitetaan lyömään tilanteessa, josas tarvitaan nopeaa juoksijaa ja varmaa etenijää.
Pelaajilla on kapteeni, joka yrittää ennen pelin alkua voittaa vastajoukkueen kapteenin hutunkeitossa, eli kisassa jossa katsotaan kumpi joukkue saa päättää aloittaako vuoronsa ulkona vai sisällä. Kapteeni on myös kannustava ja hyvä esimerkki pelaaja.
Säännöt
Ottelun sääntöjenmukaista kulkua seuraa pelituomari apunaan syöttötuomari, kakkostuomari, kolmostuomari sekä takarajatuomari.
Pesäpallossa kaksi joukkuetta pelaa pesäpallokentällä, jossa on kolme ulkopesää ja kotipesä. Sisävuorolla joukkue lyö, ulkovuorolla joukkue ottaa kiinni, syöttää ja pyrkii polttamaan vastustajan lyöjät. Pelaajat lyövät vuorollaan palloa ja pyrkivät etenemään kentällä pesien välillä ennen kuin ulkopelaajat saavat toimitettua pallon seuraavaan pesään.
Joukkueen muodostavat enintään kaksi pelinjohtajaa ja enintään 12 pelaajaa, joista samassa ulkovuorossa aktiiviseen pelitoimintaan voi osallistua yhdeksän pelaajaa. Samassa sisävuorossa aktiiviseen pelitoimintaan voi osallistua yhdeksän pelaajaa sekä erilliset jokeripelaajat. Joukkue voi käyttää kolmea eri jokeripelaajaa, kerran kutakin, jokaisessa sisävuorossa.
Molempien joukkueiden oltua sekä sisä- että ulkovuorossa on pelattu yksi vuoropari. Virallisessa pesäpallossa pelataan kaksi neljän vuoroparin jaksoa. Enemmän juoksuja jaksolla tehnyt joukkue voittaa jakson, joka voi päättyä myös tasan. Vuoroparissa vuoronvaihto tapahtuu kun kolme sisäpelajaa on palanut tai sisävuorossa ei ole tullut kahta juoksua siihen mennessä, kun vuoron aloittanut pelaaja tulee toisen kerran lyöntivuoroon ja pallo tulee kotipesässä olevan ulkopelaajan haltuun, eikä jokeripelaajia ole enää käytettävissä tai kahden saadun juoksun jälkeen ei ole tullut kahta lisäjuoksua siihen hetkeen mennessä, kun viimeinen lyöjä uudestaan lyöntivuoroon tultuaan muuttuu lopullisesti juoksijaksi ja pallo tulee kotipesässä olevan ulkopelaajan haltuun, eikä jokeripelaajia ole enää käytettävissä.
Jos kahden jakson jälkeen ollaan tasatilanteessa, pelataan yhden vuoroparin mittainen supervuoropari. Jos tilanne on tämäkin jälkeen tasan, järjestetään kotiutuskilpailu, jossa lyöjä yrittää kotiuttaa kolmospesällä olevan etenijän kotipesään.
Pakolliset välineet
Päänsuojus eli kypärä
Kypärä kuuluu pesäpallossa pakollisiin varusteisiin: sisävuorossa kaikkien pelaajien on pidettävä kypärää päässään oman lyöntivuoronsa aikana ja kentällä edetessään. Jos sisäpelaaja tulee lyömään ilman kypärää, tuomitaan hänet palaneeksi välittömästi (tekninen palo).
Ulkovuorossa olevalla joukkueella kypärä ei sen sijaan ole pakollinen kaikilla pelaajilla. Lukkari sekä polttolinjan takana pelaavat pelaajat saavat pelata ulkokentällä ilman kypärää. Kypärätön ulkopelaaja (pl. lukkari ja kopparit) ohjataan laittamaan varusteensa kuntoon ennen pelin aloittamista.
Kypärän täytyy olla PPL:n (Pesäpalloliitto) hyväksymä. Nykyään kaikki kypärät ovat lähes samannäköisiä. Ainoastaan kypärien värit ja materiaalit vaihtelevat.
Räpylä
Räpylää käytetään helpottamaan pallon kiinniottoa ulkovuorossa pelattaessa. Pesäpalloräpylä poikkeaa niin ulkoasultaan kuin ominaisuuksiltaan baseballissa käytetystä räpylästä huomattavasti. Räpylä on valmistettu nahasta, tosin osa valmistajista käyttää erilaisia keinokuituja räpylän ulkopuolella. Kiinniottamista varten tehty räpylän sisäpinta on kuitenkin aina tehty paksusta nahasta. Suurimmat erot eri räpylöiden välillä ovat käden suojaukseen tarkoitettujen pehmikkeiden määrässä ja laadussa, nahan paksuudessa ja räpylän koossa sekä muotoilussa.
Pallo on tarkoitus ottaa kiinni räpylässä olevalla kupilla, joka sijoittuu peukalon ja etusormen väliin. Usein kuitenkin erityisesti nopeissa pelitilanteissa pallo osuu kämmenen alueelle. Tällöin räpylän hyvin suunniteltu ja toteutettu rakenne voi estää vammojen syntymisen. Räpylän kiinnityksessä käytetään ranteen ympäri tulevaa hihnaa. Aikuisille tarkoitetuissa räpylöissä on usein myös erilliset kiristyshihnat peukalolle ja nimetön-pikkusormi-yhdistelmälle. Tämä parantaa pelaajan tuntua räpylästä.
Muunlaisten apuvälineden käyttö pallon kiinniotossa on kielletty.
Maila
Pesäpallomailat valmistettiin aiemmin puusta. Nämä kuitenkin olivat hyvin heikkoja eivätkä kestäneet kauaa painavaa ja kovaa palloa lyötäessä. 1980-luvulla Karhu julkisti lasikuituisen mailan, josta tuli välitön menestys. Nykyään puisia mailoja käytäänkin vain lasten peleissä. Nykyiset pesäpallomailat ovat lasi- ja hiilikuidun yhdistelmästä valmistettuja. Tällä saavutetaan riittävä lujuus, jotta maila kestää käytössä pitkään. Superpesispelaajat tarvitsevat 2–5 mailaa yhden kauden aikana. PPL:n alaisissa peleissä täytyy käyttää virallisesti hyväksyttyä mailaa. Tällaisia mailoja valmistaa enää vain Karhu. Aiemmin myös muun muassa Exel valmisti moderneja komposiittimailoja. Mailaa saa vahvistaa eristysnauhalla.
Suurimmat erot mailoissa ovat painossa, tasapainopisteessä, joustavuudessa ja pituudessa. Mailan maksimipituus on 100 cm. Tenavapallolla pelattavissa peleissä on mailan maksimipituus 90 cm.
Pesäpallomailan painoa pidetään yleisesti tärkeimpänä ominaisuutena. Tyypillinen Superpesispelaajan maila painaa 580–620 grammaa. Mailoja valmistetaan yli 650 gramman painoisenakin, mutta ne soveltuvat vain vahvoille lyöjille, yleensä lyöjäjokereille. Myös kevyempiä mailoja on olemassa. Junioreille on myös alle 400 gramman painoisia mailoja. Mailojen yleisin lyöntikohdan halkaisija on 56 mm; aiemmin juuri Exel teki hieman paksumpia mailoja.
Muut varusteet
Piikkarit
Piikkarit eivät ole välttämättömät tai pakolliset varusteet pesäpallossa. Ne auttavat huomattavasti pelaajaa nopeissa pelisuorituksissa, erityisesti nykyisillä hiekkatekonurmikentillä. Varsinaisia pesäpallopiikkareita valmistaa vain muutama valmistaja Karhun ollessa isoin. Monet pelaajat käyttävät tavallisia juoksupiikkareita. Osassa piikkareista on myös kantapiikit, mutta yleisesti ottaen vain kengän etuosassa on piikkejä. Yleensä piikkareissa on paikat seitsemälle piikille kenkää kohden, mutta tämä vaihtelee valmistajittain. Piikkareiden pito-ominaisuuksiin voi vaikuttaa valittujen piikkien pituudella. Piikkejä valmistetaan 3–15 mm:n pituisina. Hiekkatekonurmikentillä piikkien maksimipituus on kuitenkin kuusi millimetriä. Piikkarit maksavat noin 100 euroa valmistajasta ja mallista riippuen, halvimmat vain 59 euroa.Pallo
Pesäpalloa saa pelata vain PPL:n hyväksymällä pallolla. Pallonvalmistajia on vielä muutama, mutta Suomen pääsarjoissa pelataan kuitenkin lähes yksinomaan Karhun valmistamilla palloilla. Kaikkien pesäpallojen ympärysmitan on oltava 21,60–22,20 cm. Pallon paino vaihtelee sarjoittain:
- Miesten pallo 160–165 g
- Naisten pallo 135–140 g
- Tenavapallo 95–100 g
Pallo on kangaspäällysteinen ja keltainen väriltään. Viralliseksi pelipalloksi hyväksytyssä pallossa on PPL:n leima. Pallojen hankkimisesta pelitapahtumaan vastaa ottelun järjestävä kotijoukkue. Karhun miesten ja naisten pallot erottaa tosistaan naisten pallossa olevasta mustasta pisteestä Karhu-logon vastakkaisella puolella.
Kauden 2005 alussa tuli voimaan niin sanottu kimmoisuussääntö. Tämä tarkoittaa, että pesäpallon teknisten ominaisuuksien täytyy noudattaa annettuja määräyksiä. Arvot mitataan uutena ja käytettynä. Alla vaaditut arvot:
Miesten pallo
- uuden pallon kimmoisuusprosentin (160 km/h) on oltava 44–45,5 %
- käytetyn pallon (70 kertaa/160 km/h) kimmoisuusprosentin on oltava yli 40 %
Naisten pallo
- uuden pallon kimmoisuusprosentin (130 km/h) on oltava 44,5–46 %
- käytetyn pallon (100 kertaa/130 km/h) kimmoisuusprosentin on oltava yli 43 %.
Tenavapallo painaa 95–100 g, ja sen kimmoisuusprosentin (60 km/h) on uutena oltava 46–49 %.
Kilpailu
Suomen korkeimman tason pesäpallosarja on Superpesis. Seuraavat sarjatasot tästä alaspäin ovat Ykköspesis, Suomensarja, Maakuntasarja sekä aluesarjat. Myös naisilla on vastaavat sarjat.
Sukulaispelit
Suomalaisen pesäpallon läheisimmät sukulaiset ovat Ruotsin långboll, Saksassa pelattu Schlagball ja Venäjällä pelattu lapta. Ennen pesäpallon kehittämistä on Suomessakin pelattu pikipalloa eli "piksua" sekä polttopalloa, jolla on kyllä useampia muotoja sekä neljäämaalia, jossa pelaajien ei tarvitse osata lyödä kunnolla ja sopii siten eritasoisille ja -ikäisille pelaajille.
Eri maissa on pesäpallon tapaisia pelejä. Näistä tunnetuin ja rahakkain on amerikkalainen baseball, jossa Yhdysvaltain lisäksi menestyvät Kuuba, Venezuela ja Japani.
Joukkueet 2006
- Kiteen Pallo -90
- Nurmon Jymy
- Sotkamon Jymy
- Imatran Pallo-veikot
- Oulun Lippo
- Puijon Pesis
- Joensuun Maila
- Kouvolan Pallonlyöjät
- Vimpelin Veto
- Pattijoen Urheilijat
- Koskenkorvan Urheilijat
- Hyvinkään Tahko
Katso myös
Aiheesta muualla
Joukkueiden kotisivuja
- Hyvinkään Tahko
- Imatran Pallo-Veikot
- Joensuun Maila
- Kiteen Pallo-90
- Koskenkorvan Urheilijat, Ilmajoki
- Kouvolan Pallonlyöjät
- Nurmon Jymy
- Oulun Lippo
- Pattijoen Urheilijat, Raahe
- Puijon Pesis, Kuopio
- Seinäjoen Maila-Jussit
- Sotkamon Jymy
- Vimpelin Veto
- Alajärven Ankkurit, Alajärvi
- Viinijärven Urheilijat
- Jyväskylän Kiri
- PuMu, Helsinki
- Roihu, Helsinki
- Kankaanpään Maila, Kankaanpää
- Manse PP, Tampere
Pesäpallo ulkomailla
Boboll | Pesäpallo | Finnish baseball | ペサパッロ | Boboll
"Pesäpallo"