Perustuslaki on valtion kirjoitetuista laeista korkeimmassa asemassa ja se yleensä määrittelee valtion valtiomuodon ja eri hallintoelimet sekä niiden valtaoikeudet. Sen tarkoitus on myös asettaa suuntaviivoja valtion oikeusjärjestelmän rakenteelle. Tarkemmin perustuslain määräämistä asioista säädetään normaaleilla laeilla ja asetuksilla. Normaalit lait eivät saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Yhdistynyt kuningaskunta on yksi harvoista maista, joilla ei ole määriteltyä perustuslakia, vaikka jotkut senkin lait ovat de facto perustuslain asemassa. Perustuslakien muuttaminen vaatii yleensä parlamentissa suuremman enemmistön kuin tavallisten lakien muuttaminen.

Perustuslaki määrää julkisen vallan käytön rajat ja suojaa näin kansalaisia mielivallalta turvaten kansalaisoikeuksien toteutumisen. Perustuslakien esikuvana pidetään Magna Cartaa vuodelta 1215. Ruotsissa, jonka osa Suomi oli, perustuslain käsite muotoutui 1600-luvulla. Tätä ennen perustuslain yksilönsuojaa käsittäneet säädökset olivat sijainneet kuninkaanvalassa, jonka kuningas vannoi noustessaan valtaistuimelle. Valassa kuningas sitoutui hallitsemaan lain mukaisesti ja pitämään voimassa alamaisten erioikeudet. Perustuslaeiksi luettiin 1700-luvulla yleensä Maanlain kuninkaankaari, valtiopäiväjärjestys, säätyerioikeudet sekä joukko muita säädöksiä. Vapaudenaikana käsitykseksi muodostui, että näiden lakien muuttaminen vaati valtiopäivien kaikkien säätyjen suostumuksen.

Kuningas Kustaa III:n tehtyä vallankaappauksen vuonna 1772 perustuslaeiksi ymmärrettiin ennenmuuta vuoden 1772 hallitusmuoto, valtiopäiväjärjestys, neljän säädyn säätyerioikeudet sekä vuoden 1789 Yhdistys- ja vakuuskirja. Vaikka Aleksanteri I ei vuonna 1809 vahvistaessaan Suomen perustuslait tarkentanutkaan, mitä nimenomaisia lakeja hän tarkoitti, 1800-luvun alkupuolella muodostunut konsensus piti tätä luetteloa tyhjentävänä. Joskus listaan laskettiin lisäksi vuoden 1734 laki.

Keisari Aleksateri II aloitti vuonna 1863 valtiopäivien säännöllisen koollekutsumisen, ja vuonna 1869 säädettiin uusi valtiopäiväjärjestys. Suomen perustuslakien kodifikaatiota eli järjestelmällistämistä yritettiin saada aikaiseksi koko vuosisadan loppupuolen ajan, mutta venäläis-suomalaiset erimielisyydet estivät tämän. Uutena perustuslakina voimaan tuli kuitenkin vuoden 1906 valtiopäiväjärjestys, jonka vuoden 1905 säätyvaltiopäivät hyväksyivät. Tämän lain järjestyksessä säädettiin lopulta vuonna 1919 Suomen hallitusmuoto sekä sitä täydentäneet laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen virkatointen lainmukaisuutta (274/1922, "Ministerinvastuulaki"), laki valtakunnanoikeudesta (273/1922). Lopulta Valtiopäiväjärjestys sai uuden, ajanmukaisen muodon vuonna 1928. Yhdeksi laiksi Suomen perustuslaki säädettiin vasta vuonna 1999.

Tulkinta

Monissa maissa perustuslakia tulkitsee jonkinlainen perustuslakituomioistuin tai maan korkein oikeus, joka koostuu juristeista. Suomen korkein perustuslakia tulkitseva elin on eduskunnan perustuslakivaliokunta, jonka jäsenet ovat kansanedustajia.

Katso myös

• Suomen perustuslaki

Oikeustiede | Politiikka

دستور | Konstitusi | Perlembagaan | সংবিধান | Hiàn-hoat | Конституция | Constitució | Ústava | Forfatning | Verfassung | Põhiseadus | Σύνταγμα | Constitution | Constitución | Konstitucio | قانون اساسی | Constitution | Constitución | 헌법 | Ustav | Stjórnarskrá | Costituzione | חוקה | კონსტიტუცია | Katiba | Konstitūcija | Konstitucija | Grondwet | Alkotmány | Устав | Grondwet | 憲法 | Konstitusjon | Grunnlov | Constitution | Konstytucja | Constituição | Constituţie | Конституция | Constitution | Ústava | Ustava | Устав | Grundlag | Saligang batas | รัฐธรรมนูญ | Anayasa | Конституція | 宪法