article

Päällikkökunta (engl. chiefdom) on kulttuuriantropologinen käsite, joka tarkoittaa erästä esi- tai varhaishistoriallista yhteiskuntatyyppiä. Päällikkökunnassa on perinnöllinen hallitseva luokka (päällikköluokka) ja usein laajahkoa aluetta johtava "ylipäällikkö". Päällikkökuntia pidetään valtiotyyppisten yhteiskuntien esimuotoina tai rinnakkaismuotoina.

Esimerkkeinä esihistoriallisista päällikkökunnista pidetään esim. muinaista olmeekkikulttuuria tai useita pronssikautisen Euroopan yhteiskuntia. Antropologinen klassikkoesimerkki päällikkökunnista ovat polynesialaisten yhteiskunnat Tyynellä valtamerellä.

Päällikkökunnan käsite yleistyi tieteessä 1960-luvulla. Se on kulttuuriantropologiassa ja arkeologiassa yhä yleisessä käytössä. Käsitettä on myös kritisoitu liian epämääräiseksi ja yleistäväksi. Päällikkökuntien keskuudessa on myös yritetty erottaa erilaisia alatyyppejä.

Joissakin yhteyksissä päällikkökuntia on myös kutsuttu kuningaskunniksi, kun huomio on kiinnitetty päällikön vahvaan asemaan. Yleensä kuningaskunta-käsitettä käytetään kuitenkin valtiotyyppisistä yhteiskunnista.

Päällikkökunnan piirteitä


  • asukkaita 5000 – 20 000,
  • perinnöllinen johtajuus
  • yhteiskunnallinen hierarkia
  • ammattien eriytyminen
  • linnoitukset, sodankäynti
  • periytyvä papinvirka
  • monumentaalirakennelmia (yleensä temppeleitä ja palatseja)

Kulttuurit | Yhteiskuntatypologia

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Päällikkökunta".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld