Ortodoksisuus (termiä kreikkalaiskatolisuus ei enää käytetä, koska sille on vakiintunut Suomessa toinen merkitys) on kristillisten kirkkojen ryhmä, johon kuuluu nykyisin noin 250 miljoonaa kannattajaa (luvussa on mukana myös orientaali-ortodoksit). Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä.
(Idän) Ortodoksiseksi kirkoksi kutsutaan nykyään kirkkoa, joka jakamattoman kirkon aikana kattoi alueeltaan neljä viidestä niin sanotusta vanhasta patriarkaatista, viidennen ollessa Rooma. Vuoden 381 Konstantinopolissa pidetystä toisesta ekumeenisesta kirkolliskokouksesta lähtien Konstantinopolin Ekumeenista patriarkkaa pidettiin asemaltaan toisena Rooman piispan jälkeen, koska Konstantinopoli on "Uusi Rooma", valtakunnan pääkaupunki.
Khalkedonin kirkolliskokous v. 451 antoi 28. kanonissaan Konstantinopolin piispalle "samat etuoikeudet" kuin Rooman piispalle. Paavi ei kuitenkaan hyväksynyt tätä kanonia, eikä se sen vuoksi saanut virallisen päätöksen voimaa, ja Khalkedonin kirkolliskokouksen katsottiin antaneen vain 27 kanonia. Sen jälkeen, kun lännen ja idän kirkot erosivat vuonna 1054, ortodoksihistorioitsijat ovat kuitenkin katsoneet 28. kanonin viralliseksi päätökseksi. Niinpä nykyisin Konstantinopolin Ekumeenisella patriarkalla on asema primus inter pares eli ensimmäinen vertaistensa joukossa, mutta hän ei silti ole kaikkien ortodoksien päämies kuten Rooman paavi roomalaiskatolisessa kirkossa.
Vuoden 1054 suuressa skismassa kirkko jakaantui lännen roomalaiskatoliseen kirkkoon ja idän ortodoksiseen (suom. oikeaoppinen, oikein ylistävä) kirkkoon. Roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko sopivat ns. Firenzen unionin Firenzessä pidetyssä kirkolliskokouksessa (1438—1445), mikä Itä-Roomassa kuitenkin melko pian peruttiin teologisten syiden ja kansan vastustuksen takia. Merkittävässä asemassa unionin vastustajana oli pyhä Markus Efesolainen. Myös ortodoksinen Venäjä kieltäytyi Paavin alaisuudesta.
Opiltaan ortodoksinen kirkko edustaa ennen vuonna 1054 tapahtunutta suurta skismaa vallinneen jakamattoman katolisen eli yleisen kirkon seitsemässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa määriteltyä uskonsisältöä. Näiden kokousten kanonien määrittelemiä periaatteita ortodoksinen kirkko pitää luovuttamattomina. Niitä ei voida siis koskaan muuttaa.
Ortodoksinen kirkko tunnustaa uskonsa siinä muodossa, kun vuonna 325 järjestetty Nikaian ensimmäinen kirkolliskokous, ja vuonna 381 järjestetty Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous ovat sen määritelleet. Ortodoksinen kirkko käyttää uskontunnustuksenaan Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustusta.
Suomen ortodoksinen kirkko on Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö, johon kuuluu noin 58 000 ihmistä eli 1,1 prosenttia suomalaisista. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaattiin autonomisena arkkipiispakuntana. Konstantinopoli tunnetaan nykyisin paremmin turkkilaiselta nimeltään Istanbul.
Православна църква | Pravoslaví | Ortodoks | Östlich-orthodoxe Kirchen | Eastern Orthodoxy | Ortodoksismo | Iglesia ortodoxa | Õigeusk | Église orthodoxe | 東方正教会 | Ortodossia | Orthodoxe kerken | Prawosławie | Православие | Pravoslavje | %D0%9F%D1%80%D0%B0%D0%B2%D0%BE%D1%81%D0%BB%D0%B0%D0%B2%D1%99%D0%B5 | Östligt ortodoxa | 东正教
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Ortodoksisuus".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world