Nauta (Bos taurus) on märehtiviin sorkkaeläimiin kuuluva nisäkäs. Lajin naarasta kutsutaan lehmäksi, uros taas on sonni, ja nuori tai kuohittu (ks. kastraatio) uros on härkä. Poikaset ovat vasikoita. Naudat syövät varsinkin ruohokasveja ja muita puuvarrettomia maakasveja, ja niitä hyödynnetään karjaeläiminä. Nautojen ruokailualue on laidun, ja nautojen oleilu, märehtiminen ja ruokailu laitumella on laiduntamista. Naudat pystyvät käsitelemään kasviravintoa moniosaisen vatsansa avulla, joka koostuu pötsistä, verkkomahasta, satakerrasta eli lehtimahasta ja juoksutusmahasta. Märehtiessään naudat "oksentavat" syöneensä heinän pötsistä takaisin suuhunsa, ja pureskelevat sen uudelleen pienemmäksi mössöksi. Näin naudat saavat hyödynnettyä ravintoaineita paremmin.
Ihminen on käyttänyt nautoja jo vuosituhansia ravinnonsaantiin. Niistä saatavaa maitoa voi käyttää juomana tai siitä voi tehdä vaikkapa juustoja. Naudan lihaa syödään. Joissain kulttuureissa on rajoituksia naudanlihan syönnin suhteen. Esimerkiksi hinduille lehmät ovat pyhiä eläimiä, eikä niitä näissä kulttuureissa saa syödä.
Suomessa on vanhastaan useita karjarotuja, joiden ominaisuutena on nupopäisyys eli sarvettomuus. Tunnetaan erityisesti suurehko punertava länsisuomalainen rotu ja sitä pienempi itäsuomenkarja. Lisäksi on pieni ja vaalea lapinkarja. Naudoilla on erityisiä värityskuvioita, joista tunnettu on kyyttö. Kuvataiteilija Liina Lång (entinen Miina Äkkijyrkkä) on työskennellyt kotimaisten karjarotujen puolesta. Suomen oloissa karja on kehittynyt erityisesti maidontuotantoa varten. Runsaammasti lypsäviä ulkomaalaisperäisiä rotuja on tuotu Suomeen. Näistä mainittakoon sarvipäinen Ayrshire.
Viime aikoina Suomen karjankasvatuksen painopiste on siirtynyt lihantuotantoon.
Kuh | Sapi | Lembu | གླང་གོག | Kráva | Buwch | Tamkvæg (Bos taurus) | Hausrind | Cattle | Vaca | Bovo | Bos taurus | Vaca | 소 (동물) | בקר | Bugh | Szarvasmarha | Rundvee | ウシ | Storfe | Rindveeh | Bydło | Gado | Корова | Cattle | Крава | Nötboskap | 家牛