Frau-2.jpg Nainen on toinen ihmisen sukupuolista, naaras. Muiden nisäkäsnaaraiden tapaan naisen biologisia tunnusmerkkejä ovat muun muassa XX-kromosomipari, synnytyselimet (emätin, kohtu, munasarjat) ja maitorauhaset imettämistä varten. Naiset ovat keskimäärin miehiä pienikokoisempia.
Vaikka tyttöjä syntyy vähemmän poikiin nähden (suhdeluku on noin 1:1,05), aikuisikään saavuttaessa naisia on hieman enemmän. Tämä johtuu miesten suuremmasta kuolleisuudesta (jopa kohdussa) ja siitä, että naiset elävät keskimäärin viisi vuotta miehiä pidempään.
Suurimmassa osassa maailman kulttuureita naiset ovat olleet alhaisemmassa asemassa mieheen verrattuna. 1800-luvulla länsimaissa heräsi teollistumisen myötä tasa-arvoliike, joka on pyrkinyt edistämään naisten oikeuksia. On vedottu siihenkin, että ennen patriarkaalisten uskontojen leviämistä esiintyi matriarkaalisia yhteiskuntia, joissa palvottiin jumalatarta ja pidettiin naista kaiken elämän antajana.
Nykyisin jotkut ihmiset ja tahot hyväksyvät sukupuolen määritteleminen myös subjektiivisen kokemuksen mukaan (ks. transsukupuolisuus).
Vrou | مرأة | Perempuan | নারী | Cha-bó· | Mara | Жена | Dona | Žena | Kvinde | Frau | Γυναίκα | Woman | Mujer | Virino | زن | Femme | Bean | Muller | औरत | Donna | אישה | Moteris | Nő | Vrouw | 女性 | Kvinne | Kvinne | ئايلا | Fru | Kobieta | Mulher | Женщина | Fìmmina | Woman | Ženska | Жене | Kvinna | Kadın | 女人 | 女性