article

Muikku (Coregonus albula) on 10–20 senttimetriä pitkä lohikala, joka esiintyy monissa pohjoisissa Euroopan maissa eli Pohjoismaissa, Skotlannisa, Englannissa ja Pohjois-Saksassa. Suomessa se on runsashappisissa riittävän syvissä järvissä pohjoisinta Lappia ja käsivartta lukuun ottamatta koko Suomessa, sekä vähäsuolaisissa murtovesissä Perämeren pohjukassa ja paikoin Suomenlahdella. Iso muikku muistuttaa sukulaistaan pientä siikaa. Ne erottaa toisitaan suun muodosta - muikun alaleuka on pidempi kuin yläleuka. Muikulla kuten muillakin lohikaloilla on pyrstön lähellä ns. rasvaevä.

Muikku kutee myöhään syksyllä, ennen järvien jäätymistä. Mäti kehittyy kovahkolla pohjalla ja poikaset kuoriutuvat seuraavana keväänä. Muikku on sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Muikun käyttö on ollut Suomessa kautta aikojen yleisintä suolakalana. Sitä on syksyn kudulta pyydetty ja säilötty suuret määrät talviruoaksi. Muikusta tehdään Itä- ja Pohjois-Suomessa perinneruokia kuten kalakukkoa ja rantakalaa. Viime vuosikymmeninä on lisääntynyt pienten sormimuikkujen tai jopa neulamuikkujen friteeraus ja myynti pikaruokana ja eineksenä.

Lapin laskettelukeskusten baareista saa turistinnauratusdrinkkejä, jotka sisältävät viinaa ja pienen muikun.

Kalat

Сялява | Coregonus albula | Coregonus albula | Corégone | Seliava | Lagesild | Sielawa | Ряпушка | Siklöja

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Muikku".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld