article

Koeh-105.jpg Metsäkuusi eli kuusi (Picea abies) on mäntykasvien (Pinaceae) heimoon kuuluva havupuu.

Metsäkuusi jakautuu kahteen alalajiin, jotkut kasvitieteilijät pitävät siperiankuusta omana lajinaan (Picea obovata):

  • euroopankuusi (Picea abies subsp. abies)
  • siperiankuusi (Picea abies subsp. obovata).

Metsäkuusen levinneisyys ulottuu Alppien, Karpaattien ja Balkanin vuoristoista laajalle alueelle Koillis-Euroopassa ja sieltä Tyynellemerelle saakka. Suomessa metsäkuusi on ainoa luonnonvarainen kuusilaji. Se on ainavihanta, kuten muutkin läheiset havupuusukulaisensa. Vaikka kuusi onkin vallannut lähes koko Suomen (kuusen esiintymisraja kulkee suurin piirtein 67. leveysasteen kohdalla), se on silti kohtuullisen uusi tulokas suomalaisessa kasvistossa. Jääkauden jälkeen Suomeen tulleista puulajeista lähinnä koivu ja mänty olivat vallitsevia, mutta noin 5000 vuotta sitten idästä saapunut kuusi alkoi vallata sille sopivia kosteita ja varjoisia kasvupaikkoja syrjäyttäen muut puulajit ja luoden tiheitä, synkkiä kuusikoita.

Euroopankuusi voi kasvaa 30-40 metrin pituiseksi. Neulaset ovat 1,5-2,5 senttimetriä ja kävyt 10-15 senttimetriä pitkiä. Lapissa kasvava siperiankuusi on kasvutavaltaan euroopankuusta kapeampi, lyhytkasvuisempi ja lyhytoksaisempi. Oksisto kestää näin paremmin lumen ja jään painoa. Versot ovat karvaisempia, kävyt lyhyempiä ja käpysuomut pyöreämpiä kuin euroopankuusella. Alalajien risteymä on nimeltään Picea x fennica.

Metsäkuusesta tavataan luonnossa suuri määrä erilaisia muotoja, jotka vaihtelevat maanmyötäisistä, pallo- ja kartiomaisista pylväsmäisiin, kapeakasvuisiin ja riippaoksaisiin. Myös kaarnan, rungon ja käpyjen rakenne sekä neulasten väri voi vaihdella. Joitakin muotoja on saatavilla myös koristekasvilajikkeina, esim. kultakuusi Picea abies f. aurea ja surukuusi Picea abies f. pendula.

Norway Spruce Flowers.jpg | Norway Spruce cone.jpg

Kuuset | Puut

Smrk ztepilý | Rød-Gran | Gemeine Fichte | Norway Spruce | Épicéa commun | Picea abies | Lucfenyő | Fijnspar | Świerk pospolity | Gran | Ялина європейська

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Metsäkuusi".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld