article

Mesoliittinen kivikausi oli vaihe paleoliittisen ja neoliittisen kauden välillä. Mesoliittinen kausi ajoittuu jääkauden loppuvaiheisiin ja sen jälkeiseen aikaan. Tällöin asutus levisi |Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen. Länsi-Euroopan mesoliittinen kausi sijoittuu vuosiin 10 000 - 7000 e.Kr.

Jääkauden aikainen suurriista oli kuollut ihmisen harjoittaman metsästyksen ja ilmastonmuutoksen takia. Ihmisten toimeentulo perustui yhä metsästykseen, kalastukseen ja keräilyyn. Väkiluku kasvoi ja joillakin seuduilla, esimerkiksi Jerikossa on viitteitä aseellisista konflikteista.

Mesoliittiselle kivikaudelle olivat ominaisia pienet piikivestä tai laavalasista (obsidiaanista) tehdyt terät, joita voitiin kiinnittää esimerkiksi nuolenkärjiksi puuhun. Näitä sanotaan mikroliiteiksi. Keramiikkaa eli saviastioita ei tunnettu, astiat olivat koreja.

Lähi-idän mesoliittinen kausi oli lyhyt siirtymäkausi, mutta muualla se jatkui pitkään. Suomessa mesoliittinen kausi ajoittuu vuosien 8300 - 5200 e.Kr. vaiheille. Sitä edustaa Suomusjärven kulttuuri. Suomessa mesoliittiset terät tehtiin pääasiassa kvartsista.

Mesoliittinen kausi Euroopassa


Jääkauden päättyminen muutti ilmastoa kosteammaksi. Se aiheutti myös hirvien, metsäkarhujen, kauriiden ja villisikojen elinalueen laajenemisen pohjoiseen. Koira kesytettiin tällä aikakaudella.

Mikroliitit olivat pieniä kolmion, puolisuunnikkaan tai kuunsirpin muotoisia piikiviteriä. Mesoliittiselta kaudelta on löydetty puisia ongenkoukkuja, niiniverkkoja, pajunvitsamertoja, ostereita, simpukoita ja koverrettuja tammipölkkyjä eli veneitä. Osteriunkioista käytetään nimeä køkkenmøddig.

Talot olivat savitaloja, joiden maalattia oli poljettu kovaksi. Niiden katto oli tehty kaisloista tai ruo'oista ja seinät pajunvitsoista. Nuoria metsäneläimiä uhrattiin eläinten jumalalle. Tältä ajankaudelta on löydetty lumikenkiä, rekiä ja suksia. Mesoliittinen taide oli ääriviivapiirroksia.

Asutuksen siirtyminen pohjoiseeen mesoliittisella kaudella


Tanskan, Etelä-Ruotsin ja Norjan rannikko asutettiin noin 12 000-9000 vuotta sitten. Norjan asutus, johon kuului myös Pohjois-Ruijan rannikon Komsan asutus, oli luultavasti läntisen Madeleinen kulttuurin perua. Välimeren alueelle tuli väestöä Pohjois-Afrikasta. Puolassa ja Valko-Venäjällä kukoisti Swidryn kulttuuri.

Mesoliittisia kulttuureja


Katso myös


Historian ajanjaksoja | Kivikauden kulttuurit

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Mesoliittinen kausi".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld