Matelijat (Reptilia) on selkärankaisten luokka, johon kuuluvat muun muassa liskot, käärmeet, kilpikonnat ja krokotiilieläimet.
Rakenne
Matelijat olivat ensimmäinen eläinryhmä, jossa oli selkeästi maaelämään sopeutuneita lajeja. Toisin kuin niitä edeltäneillä
sammakkoeläimillä, matelijoilla on kuoriutumisestaan asti
keuhkot. Matelijoiden pinta ei ole myöskään kostea vaan se on sarveis
suomujen tai -levyjen peittämä. Sisäisen tukirangan rakenne vaihtelee eri lahkoissa. Kilpikonnan kylkiluut ovat sulautuneet selkäkilpeen ja krokotiileillä on ns. vatsakylkiluita. Käärmeet ovat raajattomia ja niiden kylkiluiden ja nikamien määrä on huomattavasti suurempi kuin muilla matelijoilla. Ulkoisia korvia matelijoilla ei ole, sillä ääni välittyy niiden pään sisään suoraan tärykalvon ja kuuloluiden kautta. Silmät ovat hyvin kehittyneet ja näköaisti on matelijoille tärkeä.
Levinneisyys ja lisääntyminen
Matelijat ovat
vaihtolämpöisiä, joten niitä esiintyy eniten
trooppisella ja
subtrooppisella vyöhykkeellä. Kylmässä matelijoiden elintoiminnot hidastuvat ja ne vaipuvat horrokseen. Lisääntymisessä hedelmöitys tapahtuu sisäisesti ja poikaset syntyvät
munista. Osa matelijoista tekee pesän ja jopa hautoo muniaan, mutta osa kaivaa ne maahan ja antaa
auringon lämmittää munat. Liskoilla ja käärmeillä poikaset voivat kuoriutua ennen syntymää emon sisällä ja siksi puhutaan liskoista ja käärmeistä, jotka synnyttävät eläviä poikasia.
Nykyiset matelijalahkot
Suomen matelijat
Suomessa luonnonvaraisina eläviä matelijoita ovat
sisilisko,
vaskitsa,
kyy,
ranta- eli tarhakäärme sekä harvinainen
kangas- eli kanervakäärme. Näistä muut paitsi kyy ovat
luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja.
Matelijat
Reptiel | زواحف | Reptil | Reptilia | Réptil | Reptili | Влечуги | Rèptil | Plazi | Ymlusgiad | Krybdyr | Reptilien | Roomajad | Reptile | Reptilia | Reptilioj | Reptilia | 파충류 | Gmazovi | Skriðdýr | Reptilia | זוחלים | Reptilia | Reptiller | Ropliai | Reptiele | Reptielen | 爬虫類 | Krypdyr | Reptilia | Reptilien | Gady | Réptil | Пресмыкающиеся | Reptile | Plazy | Plazilci | Kräldjur | ஊர்வன | สัตว์เลื้อยคลาน | Sürüngenler | Плазуни | 爬行动物