article

Gaskessel gr.jpg Maakaasua syntyy orgaanisen aineksen hajotessa anaerobisesti. Sitä saadaan talteen lähinnä öljykentiltä, vaikka sitä syntyy myös esim. soilla. Maakaasu on pääasiassa metaania, mutta siinä on myös muita kaasuja. Maakaasu on ilmaa kevyempää ja nousee siis vapaana ollessaan ylöspäin.

Maakaasun käyttö


Suurimman osa neste- ja maakaasusta käyttävät tehtaat ja voimalaitokset (ks. kaasuturbiinivoimalaitos). Kaasun voi sanoa palavan puhtaasti, koska siinä ei ole esimerkiksi rikkiä ja raskasmetalleja (eikä palamisessa vapautuvia kiinteitä epäpuhtauksia). Tuhkaa ei synny ollenkaan, kaasumaisen olomuodon ansiosta. Poltto synnyttää kuitenkin hiilidioksidipäästöjä.

Energian tuotannon ohella maakaasua käytetätään myös teollisuuden raaka-aineena, esimerkiksi lannoitteiden valmistuksessa.

Maakaasun siirto


Maakaasua siirretään pääsääntöisesti putkia pitkin Siperian ja Pohjanmeren maakaasukentiltä. Suomi on kokonaan Venäjältä tulevan maakaasuputken ja sitä kautta tuotavan maakaasun varassa.

Merkittävimmät esiintymisalueet



-
       

Katso myös


Luonnonvarat | Polttoaineet | Uusiutumattomat energianlähteet

Gas alam | Gas asli | Природен газ | Gas natural | Zemní plyn | Nwy naturiol | Naturgas | Erdgas | Maagaas | Natural gas | Gas natural | Tergaso | Naturgas | Gaz naturel | Gas naturale | גז טבעי | Gamtinės dujos | Eerdgas | Aardgas | 天然ガス | Naturgass | Naturgass | Gaz ziemny | Gás natural | Природный газ | Natural gas | Zemný plyn | Naturgas | Природний газ | 天然气

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Maakaasu".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld