Maaherra on lääninhallituksen johtaja. Tasavallan presidentti nimittää maaherran valtioneuvoston suosituksesta.

Maaherran tehtävät ovat:

• vastata lääninhallituksen tulostavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan tuloksellisuudesta
• seurata lääninhallituksen alaisten virastojen ja laitosten toimintaa
• sovittaa yhteen lääninhallituksen eri osastojen toiminnan
• hyväksyä tulossopimukset eri ministeriöiden ja keskusvirastojen kanssa

Viime vuosisadan alkupuolella maaherra oli lääninsä johtaja, joka oli erityisesti vastuussa järjestyksestä ja lain ylläpitämisestä. Maaherrat johtivat erityisesti poliisitointa ja vastasivat mm. Puolustusvoimille toimitettavista luontoissuorituksista sekä painotuotteiden laillisuuden valvonnasta. 1960-luvulta alkaen maaherran tehtävät vähenivät vähän kerrallaan osana yhteiskunnan muutosta.

Vuodesta 1837 vuoteen 1918 asti maaherrat tunnettiin kuvernööreinä.

Maaherra on myös Johan Ludvig Runebergin runo kokoelmassa Vänrikki Stoolin tarinat. Runossa Savo-Karjalan läänin maaherra Wibelius asettuu vastustamaan venäläisten joukkojen komentajan laitonta vaatimusta allekirjoittaa julistus, jossa uhataan Ruotsin armeijan riveissä taistelevien sotilaiden perheitä häädöllä, mikäli sotilaat eivät palaa kotiseudulleen. Jo 1840-luvulla julkaistu runo nostaa esille siviilin passiivisen, lakiin vetoavan vastarinnan, josta sortovuosien aikana tuli nuorsuomalaisen eli perustuslaillisen puolueen valitsema toimintatapa:

Te voiton saitte. Teill on valta nyt/siis minun tehkää, miten mielikää./Mut laki, ennen mua syntynyt,/myös jälkeheni jää.

Katso myös

• Suomen maaherrat

Paikallishallinto