Luu on kalkkinen, selkärankaisen eläimen sisäisen tukirangan eli luurangon osa. Luut kiinnittyvät yleensä toisiinsa nivelin. Luun sisällä on pehmeä luuydin eli ydinluu, jossa muodostuu verisoluja.
Luusta on valmistettu esineitä jo muinoin. Norsunluu on ollut arvokas raaka-aine. Luut ovat liittyneet myös taikuuteen.
Sen jälkeen, kun luuydin maatuu, muodostaa luuytimen täyttämä tila pitkiin luihin tyhjän putken. Tämän putken vuoksi luut on koettu osoittamisen tai tuijottamisen välineeksi tai vaarallisia voimia suuntaaviksi. Saamelaiset ovat rikkoneet luut ennen niiden jättämistä maastoon, ettei paha silmä olisi voinut katsoa niiden läpi. Australian aboriginaalit ovat uskoneet voivansa kirota jonkun kuolemaan tai sairastumaan tai vaikkapa auton hajoamaan osoittamalla tätä luulla. Myös jotkut eurooppalaiset siirtolaiset ovat pelänneet aboriginaalien voivan vahingoittaa tällä tavoin.
Norsunluu ja mursunluu ovat kyseisten eläinten syöksyhampaita. Syöksyhampaaseen on helppo työstää pikkutarkkoja yksityiskohtia, ja siitä tehdyt esineet ovat suhteellisen kestäviä. Norsunluu ja mursunluu ovat olleet kallis ja hieno valmistusaine. Usein siitä on tehty uskonnollista esineistöä, kuten jumalten kuvia ja krusifiksejä. Siitä on myös tehty esimerkiksi shakkinappuloita, soittimien koskettimia ja hienojen salonkipistoolien kahvoja.
1. Luuhuilusta kertoo esimerkiksi MSNBC:n verkkosivut
Lisää tietoa luuhuilusta englanninkielisessä Wikipediassa
Taikaesineet | Luut | Raaka-aineet
عظم | Tulang | Os | Kost | Knogle (anatomi) | Knochen | Bone | Hueso | Osto | Os | Óso | 뼈 | Bein | Osso | עצם (אנטומיה) | Os | Kauli | Kaulas | Коска | Bot (anatomie) | 骨 | Kość (anatomia) | Osso | Кость | Bone | Kosť | Ben (skelett) | Buto | Xương | Kemik | 骨骼