Luonto tarkoittaa aineellista todellisuutta eli kaikkea olemassa olevaa. Luonnontieteet tutkivat ainetta ja energiaa, josta maailmankaikkeus koostuu).
Universe.jpg. Kuva: NASA, ESA, S. Beckwith (STScI) ja HUDF-ryhmä.]]
HAtomOrbitals.png
The Earth seen from Apollo 17.jpg nähtynä Apollo 17-kuualuksen matkalta.]]
Muita määritelmiä
- Kaikki maapallolla oleva, mitä ihminen ei ole muokannut. Esimerkiksi lauseella "Älä saastuta luontoa" tarkoitetaan, että luontoon ei saa jättää mitään ihmisen jotain käyttötarkitusta varten muokkaamaa. Tämän määritelmän mukaan luonto vastaa suurin piirtein inhimillisen kulttuurin vastakohtaa. Luonnossa elävät eliölajit ovat villejä eli luonnontilaisia. Luonnon eräs osa on elävä luonto erotuksena elottomasta luonnosta. Siihen kuuluvat eliöt ja niiden kasvu- ja elinympäristöt, ja niitä ylläpitävät prosessit. Luonnonsuojelijat käsitetään yleensä nimenomaan elävän luonnon suojelijoiksi. Elollisen luonnon kannalta varsinkin eliölajien monimuotoisuus katsotaan tärkeäksi.
- Luonto voi viitata myös ihmisen tai eläimen käytökseen eli luonteeseen, esim. "Koirani on hyväluontoinen"
- Pääartikkeli: Luonto (mytologia)
- Suomalaisessa mytologiassa luonto tarkoitti ihmisen suojelushaltijaa.
Aineellinen todellisuus
Luonto (eli aineellinen todellisuus, kaikkeus) tarkoittaa ainetta ja energiaa, josta oleva koostuu. Luonto on tieteellisen tutkimuksen kohde. "Luonto" käsittää kaiken, eli se on yhtä kuin kaikkeus. Luontoon kuuluvat kaikki kappaleet kuten alkeishiukkaset, tähdet, planeetat, kasvit ja eläimet. Luontoa ovat myös luonnonilmiöt kuten myrskyt ja maanjäristykset ja eläinten ja ihmisen käyttäytyminen.
Maapallon ulkopuolinen luonto
Maapallon ilmakehässä tapahtuvat ja Maapallon ulkopuoliset ilmiöt ovat tähtitieteen tutkimusalaa.
Elämä
Kaikki elollinen koostuu elottomasta. Biologia on elämää, luonnon elollista osaa tutkiva tiede. Biologia tutkii eliöiden syntyä ja kehitystä (evoluutio), käyttäytymistä (mm. etologia) ja vuorovaikutusta toistensa ja ympäristön kanssa (ekologia).
Kemia
Kemia tutkii
aineen rakennetta, ominaisuuksia ja muuttumista toisiksi aineiksi kemiallisissa reaktioissa.
Aine ja energia
Fysiikka tutkii ainetta ja energiaa, josta kaikkeus koostuu. Fysiikan erikoisala on
kemia.
Maapallo
Kaikkea maapalloon liittyvää tutkivat
geotieteet.
Yliluonnollinen
Jotkut ihmiset uskovat ei-aineellisen todellisuuden olemassaoloon. He katsovat
yliluonnollisten olioiden olevan eri asia kuin aineellinen todellisuus. Historiansa aikana tiede on tuonut tutkimuksen piiriin monia aikaisemmin sen ulottumattomissa ja yliluonnollisena pidettyjä asioita.
Havainnoista riippumaton todellisuus
Käsitystä, jonka mukaan atomien, eläinten, painovoiman, tähtien, tuulen, pieneliöiden jne. muodostama aineellinen todellisuus on olemassa riippumatta ihmisten havainnosta, kutsutaan filosofiassa realismiksi. Realismin vastakohta on idealismi eli ulkoisen todellisuuden kielto.
Katso myös
Aiheesta muualla
Luonto
Natura | প্রকৃতি | Chū-jiân | Прырода | Natura | Natur | Natur | Loodus | Nature | Naturo | Nature | Æрдз | Natura | עולם הטבע | Gamta | Natuur | 自然 | Natura | Natureza | Природа | Nature | Narava | 自然