Kuolema

Kuolema on täydellinen ja pysyvä elintoimintojen päättyminen eläimillä, kasveilla ja muilla eliöillä. Toisin sanoen elämä loppuu kuolemaan. Kuvaannollisessa mielessä myös elottomien kappaleiden, esimerkiksi tähden, elinkaaren loppua kutsutaan kuolemaksi.

Eläimillä kuolema seuraa usein jonkin tärkeän elimen, kuten sydämen, toiminnan lakattua. Kasvit puolestaan voivat sopivissa olosuhteissa jatkaa elinkaartaan juurissaan ja versoissaan.

On mahdollista että organismi kuolee, mutta solut ja elimet jäävät eloon ja voidaan siirtää uuteen isäntään, kuten elinsiirron tapauksessa. Elinsiirron yhteydessä yhä elävät kudokset on poistettava nopeasti kuolleesta isännästä, ennen kuin ne kuolevat puutteellisten elintoimintojen takia. Elinsiirtojen vuoksi merkittävä juridinen käsite on aivokuolema. Siinä aivotoiminta lakkaa, mutta muita elintoimintoja voidaan pitää yllä keinotekoisesti.

Biologisesti organismi voi kuolla kokonaisuutena, osittain tai sekä että. Yksittäiset solut tai jopa elimet voivat kuolla, mutta organismi voi jäädä eloon. Monet yksittäiset solut elävät vain lyhyen aikaa, joten suurin osa organismin soluista uusiutuu jatkuvasti. Myöskin homotsygoottinen kuolettavan geenivirheen sisältävä alleeli aiheuttaa yksilön kuoleman - tällainen yksilö ei määritelmällisesti ole elinkelpoinen. Harvoin jotkin eläinsolut voivat olla käytännössä kuolemattomia, kuten ihmisen kasvaimesta peräisin olevat (HeLa -solut). Yksisoluiset, jakautumalla lisääntyvät organismit ovat omalla tavallaan kuolemattomia.

Kuolemaan liittyvä suuri kysymys on, jatkuuko yksilön elämä kuoleman jälkeen. Koska elämän kokemisessa välttämättömät asiat - tunteet, ajattelu ja aistimukset - perustuvat materiaalisten aivojen ja aistielinten toimintaan, ajattelevat monet, ettei yksilön elämä voi mitenkään jatkua aivojen ja aistielinten tuhoutuessa kuolemassa. Monien eri uskontoja edustavien ja myös monien uskontokuntiin kuulumattomien ihmisten ajatteluun kuitenkin kuuluu, että yksilön elämä voi jatkua myös ruumiin kuoleman jälkeen. Tähän liittyy yleensä ajatus jonkinlaisesta materiattomasta sielusta, joka tavalla tai toisella säilyttää yksilön identiteetille keskeiset asiat kuoleman jälkeenkin.

Hautaaminen

JapaneseGraveyardTokyo.jpg

Kuolleen ihmisen ruumis hävitetään lähes kaikissa kulttuureissa ennen merkittävää luonnollista hajoamista.

Tiibetissä ruumin hävittämistapa on taivashautaus, jossa ruumis jätetään korkealle paikalle (vuorelle) petolintujen syötäväksi. Joskus tämä on uskonnollisista syistä, lintujen nähdään vievään sielun taivaaseen, ja joskus vain heijastaa faktaa, että kun maasto on liian kovaa kaivettavaksi, puita on vähän poltettavaksi ja paikallinen uskonto uskoo ruumiin olevan vain tyhjä kuori kuoleman jälkeen, on kätevämpiä tapoja hävittää ruumis, kuten sen jättäminen eläinten kuluttamaksi.

Uusi vaihtoehto on ekologinen hautaus. Tämä sarja syväjäädytystä, värinällä tomutusta, kylmäkuivausta, metallien poistoa ja jääneen tomun hautausta, jolle jää noin 30% ruumiin massasta.

Avaruushautaus käyttää rakettia laukaisemaan tuhkajäänteet kiertoradalle. Tämä on tehty ainakin 150 kertaa.

Monissa paikoissa kuten Aasiassa tuhkaus on yleisin tapa. Kristinuskoisissa kulttuureissa kuolleiden ihmisten keho on tapana haudata sellaisenaan puisessa tai muusta materiaalista koostuvassa arkussa usean metrin maan alle hautaamiselle tarkoitetulla alueella hautausmaalla. Henkilö voi myös toivoa ruumiinsa poltettavan tuhkaksi hänen kuoltuaan. Lähi-idässä islamilainen vainaja kääritään liinoihin ja haudataan pystyasentoon kasvot kohti muslimien pyhää kaupunkia Mekkaa. Zarathustralaisuudessa ruumiit jätettiin zikkuratien päälle lintujen syötäväksi.

Joissakin paikoista hautaus aiheuttaa maankäyttöongelmia. Tämän vuoksi esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa kaikki ihmiset poltetaan kuoleman jälkeen. Vanhojen hautojen väitetään vievän noin 10% viljeltävästä maa-alasta Kiinassa.

Kuolemanrajakokemus

Monet ihmiset ovat kertoneet kokeneensa jonkinlaisen kuolemanrajakokemuksen. Sydämen pysähtyessä ne ovat verrattain yleisiä. On esitetty, että ne ovat seurausta aivojen hapenpuutteesta, mutta tämä teoria osoitettiin vääräksi vuonna 2001 (Pim van Lommel et al.). Kuolemanrajakokemuksen kaltaisia tiloja tapahtuu toisinaan myös joillekin kestävyysurheilijoille raskaan suorituksen aikana, ja niitä voi saada aikaan yksinkertaisilla hengitystekniikoilla kuten vivatointi (englanniksi vivation) tai rebirthing, joiden kokeilemista ei suositella aivovaurion vaaran vuoksi.

Tiettyjen dissosiatiivisten nukutusaineiden kuten ketamiinin vaikutuksilla pienillä annoksilla on yhtäläisyyksiä kuolemanrajakokemuksen kanssa. Ihmisen keho tuottaa dimetyylitryptamiinia (DMT), jolla tiedetään olevan suuri merkitys unien näkemisen kanssa, ja se on varmaankin myös läsnä kuolemanrajakokemuksissa.

Kuoleman henkilöitymä

Tarot-13-XIII Death.jpg Kuolema]]

Kuolema on myös suosittu myyttinen hahmo, joka on esiintynyt tarinankertojien kertomuksissa kautta aikain. Länsimaisessa kulttuurissa kuolema on saanut Viikatemiehen hahmon, joka on nykypäivän televisioon ja kirjallisuuteen siirtynyt luultavasti keskiajan tai renessanssin taiteesta. Usein Viikatemies on pukeutunut mustaan hupulliseen kaapuun ja kantaa mukanaan mustaa viikatetta. Joskus kuolema saa myös ihmisen hahmon, erityisesti elokuvissa, joissa kuolema saattaa tappaa koskettamalla. Triumph death clusone.jpg | Hans Baldung 025.jpg: Kuolema ja nainen, 1518-1520]] Hans Baldung 007.jpg: (Naisen) kolme ikäkautta ja Kuolema, 1510]]

Kuolemanjälkeinen elämä uskonnoissa

Ihmistä on kautta aikojen askarruttanut millaisena tämä kokee ajan kuolemansa jälkeen. Fysiologisesti tarkastellen kuolema tarkoittaa elintoimintojen päättymistä. Jos katsotaan ajattelun ja kokemusten olevan aivojen elintoiminto, on kysymys kuoleman jälkeisistä kokemuksista triviaali, eikä eroa siitä millaisena koemme ajan ennen syntymää. Kuitenkin kuolemaa voidaan ja on kaikissa yhteisöissä, kaikkina aikoina myös pohdiskeltu mystiikan, metafyysiikan ja spirituaalisuuden näkökulmasta.

Kuolleita on hyvin pitkään käsitelty kunnioittaen. Ihmisiä on haudattu jo 50 000 vuotta sitten. Alkujaan ruumiit on hävitetty ilmeisesti hygienian ylläpitämiseksi, mutta jo neanderthalin ihminen lisäsi vainajan mukaan ruokaa ja aseita, ilmeisesti kuoleman jälkeistä elämää ajatellen.

Muinaissuomalaisilla vainaja jatkoi elämäänsä kuoleman jälkeen Tuonelassa tai Manalassa. Buddhalaisuudessa elämä ymmärretään kärsimykseksi, ja elämän kiertokulusta voi päästä pois vain pääsemällä nirvanaan. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa kuoltuaan ihmiset ja eläimet syntyvät uudestaan jonakin toisena elävänä.

Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ihminen on ainutkertainen, ja kuolemansa jälkeen hänellä on mahdollisuus pelastua, tai joutua kärsimykseen. Kuoleman jälkeinen elämä ei kuulunut juutalaisuuteen vielä Vanhan testamentin aikaan. Vanhan testamentin uskonnossa Jumala palkitsee hyveelliset ihmiset jo tässä elämässä. Käsitykset kuitenkin muuttuivat ajan myötä, ja Uudessa testamentissa enää saddukeuksiksi kutsuttu oppineiden ryhmä pitää kiinni käsityksestä, jonka mukaan kuolemanjälkeistä elämää ei ole.

Muinaisen Egyptin kuolemankäsityksellä on ollut suuri vaikutus Lähi-idän uskontoihin. Muinaisegyptiläinen uskonto pohdiskeli paljon kuolemanjälkeistä elämää ja kuolema nähtiin usein vain siirtymävaiheena toisenlaiseen todellisuuteen. Jumala Osirista on pidetty alkuperäisenä vapahtajajumalana, josta käsitys levisi muihin uskontoihin. Osiris-mysteeriot levisivät Serapis-kultin mukana myös Antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Muinaisegyptiläisessa uskonnossa Anubis johdatti kuolleen Osiriksen saliin, jossa hän joutui osoittamaan kelvollisuutensa päästäkseen vihannoiville kentille. Vainajan sydän punnittiin Osiriksen salissa, 42 jumalan läsnä ollessa, Osiriksen vaa'alla Maatin sulkaa vasten. Kirjuri Thot kirjasi tuloksen muistiin ja vainaja pääsi joko Osiriksen kentille tai hän joutui kuolemaan toisen kerran, jolloin hän lakkasi olemasta. Islamissa taas puhutaan Tekojen kirjasta, jossa ovat kirjattuna kaikki ihmisen hyvät ja pahat teot. Tilinteon vaiheessa kirja punnitaan, ja ne joiden hyvät teot painavat vaa'assa enemmän kuin pahat, pääsevät paratiisiin. Ne, joiden pahat teot painavat enemmän kuin hyvät, lähetetään kiirastuleen, jossa he joutuvat olemaan pahojen tekojensa mukaisen ajan. Uskottomat taas lähtetään suoraan kiirastuleen, jonne he jäävät ikuiseksi ajaksi. Kiirastuli (purgatorium) kuuluu myös katoliseen kristinuskoon. Myös ortodoksisella kirkolla on tätä vastaava oppi puhdistavasta välitilasta.

Antropologit ovat todenneet, että epäusko kuolemanjälkeisen elämän suhteen on tyypillisintä keräilijä-metsästäjien kulttuureille sekä modernille yhteiskunnalle.

Katso myös

Eutanasia - Kuoleman tuottaminen tarpeettoman kärsimyksen välttämiseksi
Itsemurha - Itse aiheutettu kuolema
Tappo - Kuoleman tuottaminen rikoksena
Teloitus - Kuoleman tuottaminen oikeudellisena toimenpiteenä
Murha - Etukäteen suunniteltu tappo

Aiheesta muualla

Kuolema / Ortodoksi.net