Kunta

Kunta on julkishallinnon yksikkö, joka toimii paikallisella tasolla. Yleensä se on pienin yksikkö, jolla on demokraattisesti valittu hallinto. Kunnan tehtävänä on kuntalain mukaan hyvinvoinnin ylläpitö ja kestävä kehitys. Kunnan on täytettävä laeissa säädetyt lakisääteiset velvoitteensa.

Suomessa

Kunta on itsehallinnollinen julkishallinnon yksikkö, joka toimii valtion valvonnassa. Valvonnasta vastaa lääni. Suomessa on nykyään vain yksi kuntamuoto ja myös kaikki kaupungit ovat kuntia. Aikaisemmin kaupungit ja kauppalat olivat omia kuntamuotojaan.

Kunnallishallinto perustettiin Suomeen Keisarillisen Majesteetin Armollisella Asetuksella kunnallishallituksesta maalla 6. helmikuuta 1865. Kuntajaotus pohjautuu 1800-luvun puolivälissä toimineisiin seurakuntiin ja kaupunkeihin, jotka ovat perua muinaisista pitäjistä. Kaupunkeihin paikallinen itsehallinto raateineen ja maistraatteineen tuli jo aikaisemmin Italiasta Saksan kautta. Kunnallishallinnosta kaupungeissa annettiin asetus 1873.

Vuosi	1917	1927	1937	1947	1957	1967	1977	1987	1997	2004	2005	2006
Kuntien määrä Suomessa
Kuntia	532	585	602	547	549	537	464	461	452	444	432	431

Suomessa on 431 kuntaa (2006). Kunnista 16 sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa. Ahvenanmaan maakunnassa kuntakoko on erittäin pieni. Kunnan voivat muodostaa pienet saaret tai saariryhmät. Kuntien määrän vähentäminen on ollut esillä poliittisessa keskustelussa, sillä etenkin pienten kuntien mahdollisuudet järjestää lakisääteiset palvelut ovat viime vuosina vaikeutuneet. Suomessa on nykyisin esimerkiksi muihin pohjoismaihin verrattuna paljon kuntia, ja niillä on lisäksi paljon tehtäviä. Kuntien määrän vähentämisen etenkin kuntia yhdistämällä katsotaan parantavan hallinnon tehokkuutta. Kunnat muodostavat seutukuntia, joita Suomessa on 77 (2006).

Kunnanvaltuusto

Kunnassa ylintä päätösvaltaa käyttää neljän vuoden välein yleisillä vaaleilla valittava kunnanvaltuusto. Sen tehtäviin kuuluu päättää kuntasuunnitelmasta vähintään viideksi vuodeksi eteenpäin. Suunnitelma on kunnan hallinnon, talouden, maankäytön ja muiden olojen kehittämistä, ja se tarkistetaan määräajoin. Kunnan maankäytöstä valtuusto päättää kaavoituksella. Kunnan hallinnon järjestämiseen kuuluu mm. erilaisten ohje- ja johtosääntöjen antaminen, kuten virastojen toiminnan ja tehtävien määrittely. Ohjesääntö vaatii aina asianomaisen valtion viranomaisen vahvistuksen, johtosääntö ei. Taloudellisen vallan käyttö kunnassa kuuluu myös valtuuston päätösvaltaan. Valtuusto hyväksyy vuosittain talousarvion (tarvittaessa lisätalousarvio). Taloudelliseen valtaan kuuluvat myös päätökset määrärahoista, takaussitoumuksista, rahastojen perustamisesta ja kunnallisista maksuista.

Kaupungeissa kunnallislain mukaisista kunnanvaltuustoista käytetään nimeä kaupunginvaltuusto. Kainuun kokeilumaakunnassa on tavoitteena siirtää kahdeksan Kainuun kunnan- ja kaupunginvaltuuston valtaa maakuntavaltuustolle palveluiden tuottamisen tehostamiseksi. Ellei maakunta onnistu tehtävässään, on ajateltu, että kokeilu johtaa kuntaliitoksiin, minkä tuloksena on kahdeksan kunnan sijasta neljä kuntaa.

Kunnanhallitus

Valtuuston ohella kunnanhallitus on tärkein toimielin kunnan hallinnossa. Kunnanhallitus huolehtii kunnan hallinnosta sekä valtuuston päätösten toimeenpanosta. Kunnanhallituksen alaisena työskentelee kunnanjohtaja ja mahdolliset apulaiskunnanjohtajat. Heidän tehtävänsä on johtaa kunnan hallintoa. Kunnanhallituksen tehtävä on valvoa kunnan etuja ja tehdä mm. sopimuksia ja oikeustoimia kunnan puolesta. Kunnanvaltuusto voi tehdä päätöksiä vain kunnanhallituksen valmistelusta. Johtosäännön nojalla kunnanhallituksessa voi olla asioiden valmisteluja ja muita tehtäviä varten jaostoja. Kunnanhallitus voi asettaa myös toimikuntia tilapäisiä tai pysyväisluontoisia tehtäviä varten.

Lautakunnat ja johtokunnat

Kunnan hallintotehtäviä varten on kunnanhallituksen valvonnan alaisia lautakuntia ja johtokuntia. Lautakunnat jaetaan lakisääteisiin ja vapaaehtoisiin. Lakisääteisiä ovat mm. terveys-, sosiaali-, koulu- ja oikeusapulautakunta. Vapaaehtoisia ovat puolestaan esimerkiksi kulttuuri-, urheilu- ja matkailulautakunta.

Kuntatalous

Noin kaksi kolmasosaa kuntien rahoituksesta perustuu kunnallisveroon ja kiinteistöveroon sekä erilaisiin kuntalaisilta perittäviin maksuihin. Loput tulot muodostuvat valtionosuuksista. 1990- ja 2000-luvulla valtio on toteuttanut pienituloisten veronalennuksia korottamalla kunnallisverovähennystä, mutta samanaikaisesti kunnat ovat nostaneet veroprosenttiaan.

1990-luvulta valtio on maksanut 1/2 - 2/3 kunnille määräämistään uusista velvoitteista, mikä on johtanut kunnallisverojen nousuun. Tämä on aiheuttanut monille kunnille talousvaikeuksia. Näihin ja muiden syiden takia aiheutuneeseen rahapulaan myöntää valtio harkinnanvaraista avustusta tarvittaessa. Katso luettelo näistä kunnista.

Kunnallishallinnon historia

Suomessa kunnat muodostettiin autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan aikana vuoden 1865 kunta-asetuksen perusteella evankelis-luterilaisista seurakunnista ja kappeliseurakunnista, jolloin kuntajaon pohjaksi tuli pääasiassa maalaiskunnista muodostuva seurakuntajako ja joissain tapauksissa seurakunnalle alisteisista kappelikunnista. Rukoushuonepiirin, kappeliseurakunnan tai seurakunnan muodostuminen riippui aikanaan alueen asukkaiden tahdosta ja kyvystä rakentaa itselleen rukoushuone, kappeli tai kirkko ja maksaa papiston apulaisen, kappalaisen tai kirkkoherran palkka. Vähävaraisilla ja harvaanasutuilla alueilla kuntien pinta-ala muodostui suureksi, kun taas tiheämmin asutuille ja vauraammille alueille muodostui paikallishallinnon yksikköjä enemmän ja pienemmälle alueelle. Teollistumisen myötä toteutui myös jako kaupunkeihin ja niitä ympäröiviin maalaiskuntiin.

1865-1873 luotiin ensimmäiset kuntalait, joissa tehtiin jako maalaiskuntiin ja kaupunkeihin. Kaupungeissa maistraatin toimintamenot maksettiin kaupungin varoista, kun taas maaseudulla vastaava hallinto ylläpidettiin valtion varoin. Vastuu maistraatin ylläpidosta siirtyi vasta 1964 ns. uusien kaupunkien yhteydessä valtiolle, jolloin kynnys kaupungiksi muuttumiseen alentui ja ero suuren teollistuneen maalaiskunnan ja pienen kaupungin välillä pieneni.

Suomen itsenäistyttyä säädettiin 1917-1919 kuntalait ja perustuslait, jotka määrittelivät yleiset, yhtäläiset, salaiset ja suhteelliset vaalit myös kunnallishallinnon perustaksi aikaisemmasta veronmaksusta riippumatta. Valtiollisissa vaaleissa vastaava uudistus oli toteutunut säätyvaltiopäivien lakkauttamiseen ja eduskunnan perustamiseen vuoden 1906 ensimmäisissä eduskuntavaaleissa.

1925 kuntajaotus säädettiin riippumattomaksi evankelis-luterilaisten seurakuntien alueista tai muista ulkoisista jaoista. Kuntien ja seurakuntien lukumäärä maassa tulivat näin riippumattomiksi toisistaan. Koska kunnat osoittautuivat pieniksi joidenkin tehtäviensä suorittamiseksi, virallistettiin kuntien muodostamien yhteisöjen, kuntayhtymien muodostaminen ja hallinto sekä purkaminen lakiin 1932. Kuntayhtymiä on erityisesti erityisesti erikoissairaanhoidossa ja ammattikoulutuksessa.

1949 uudistetaan kunnallislaki ja kuntia koskevaa lainsäädäntöä yhtenäistettiin. Kaikkiin kuntatyyppeihin tuli kunnanjohtaja. 1970 perustettiin kunnallinen työmarkkinalaitos palkkauksen yhtenäistämiseksi. Hyvinvointiyhteiskunnan mukana kunnat saivat valtiolta lisää tehtäviä ja valtionapuja.

1977 uudessa kunnallislaissa kuntien ja kaupunkien erot poistettiin. Kuntasuunnittelu tuli pakolliseksi. 1989 alkoi vapaakuntakokeilu. 1993 luovuttiin kuntien menoja vastaavien valtionapujen tarkasta määrittelemisestä ja kunnat voivat laskennallisin perustein saamansa jako-osuudet käyttää vapaan harkintansa mukaan lakisääteiset velvoitteensa kuitenkin täyttäen. Tämä auttoi saneeraamaan kuntataloutta laman olosuhteissa ilman suoranaisia valtiovarainministeriön ohjeita. 1995 säädettiin uusi kunnallislaki, joka lisäsi kuntien autonomiaa.

Katso myös

Kunnallishallinto