Gourt Home::Gourt :: Karate
Related Topics:Karate_Kid_Series :: Karate_Kid,_The :: Karate_Kid_II,_The :: Karate_Kid_III,_The :: Karate
Karate tai karate-do (japaniksi 空手道, karatedō) on alkujaan okinawalainen kamppailulaji. Karate-sana tarkoittaa "tyhjää kättä", joka kertookin jo itsessään paljon lajista. Sen juuret ulottuvat vanhoista okinawalaisista kamppailumuodoista aina kiinalaisiin kamppailulajien muotoihin saakka. Lajin perustekniikat koostuvat pääosin lyönneistä ja potkuista, mutta harjoittelussaan pidemmälle edenneet oppivat tyypillisesti myös nivellukkoja, hallintaotteita, heittoja ja hermopistetekniikoita. Suoritustekniikoiden voima muodostetaan karatessa tehokkaalla lantion käytöllä sekä jalkojen asentojen avulla. Tekniikoiden lopussa esiintyy kime, voiman keskittäminen, johon yhdistyy voimakas uloshengitys, usein huudon (kiai) saattelemana.
Historiaa
Karate.pnga: "Karatedō"]]
Karateksi kutsutaan Japanista Riukiusaarten suurimmalta saarelta, Okinawalta lähtöisin olevaa taistelutaitoa. Nykyisessä muodossaan sitä on harjoiteltu vasta 1900-luvulta lähtien. Karaten juuret ulottuvat muinaiseen Kiinaan ja Intiaan, buddhalaisten munkkien fyysisiin harjoituksiin. Näiden harjoitteiden keksijänä pidetään munkki Bodhidharmaa, zen-buddhalaisuuden perustajaa. Aikakirjojen mukaan Bodhidharma, saavuttuaan Kiinassa sijaitsevaan Shaolin-temppeliin, havaitsi munkkien heikon fyysisen kunnon ja esitteli näille sarjan lihaksia vahvistavia liikkeitä, jotka saivat nimekseen Shaolin. Harjoitteiden avulla hän halusi kohottaa huonokuntoisten oppilaittensa virkeyttä, jotta nämä pysyisivät hereillä pitkillä oppitunneilla. On väitetty, että Bodhidharman esittelemät liikkeet olisivat olleet vain yksinkertaisia hengitysharjoituksia. Joka tapauksessa näistä liikkeistä katsotaan olevan lähtöisin monet myöhäisemmät taistelulajit.
Alusta alkaen karate on suunnattu itsepuolustukseen: Okinawan saaren asukkaat puolustautuivat ensin Kiinan ja myöhemmin Japanin miehitystä vastaan. Japanilaiset valloittivat saaren 1600-luvulla ja määräsivät aseiden hallussapitokiellon. Tämä vauhditti aseettomien taistelutaitojen harjoittelua ja okinawalaiset alkoivat perehtyä kiinalaisiin oppeihin. Harjoittelu oli kuitenkin hankalaa, sillä harjoittelu jouduttiin tekemään salassa ja aseina voitiin käyttää vain kehoa ja erilaisia työkaluja.
Väestö kehitti taitonsa erittäin pitkälle, jolloin he pystyivät voittamaan jopa aseistettuja ja koulutettuja samuraitakin. 1850-luvun jälkeen työkalut alkoivat menettää merkitystään aseina, mutta osa mestareista kuitenkin jatkoi taitojen opettamista. Juuri tämän vuoksi työkalujen käyttö aseina elää edelleen muun muassa Ryukyu kobujutsun muodossa. Nykyisin karaten tyylisuunnissa aseiden käyttö on jäänyt taka-alalle ja harjoituksissa keskitytään pääasiassa aseettomaan puolustautumiseen.
Leviäminen
Japan prefectures.pngHeti 1900-luvun alussa karate hyväksyttiin okinawalaiskoulujen opetusohjelmaan ja lajia esiteltiin laajemmalle yleisölle. Sotaan valmistautuvassa Japanissa alettiin kiinnostua karatesta, koska sitä ajateltiin hyväksi keinoksi parantaa kansalaisten fyysistä kestävyyttä sekä taistelutahtoa. Vuonna 1922 Gichin Funakoshi kutsuttiinkin esittelemään lajia pääsaarelle. Näytös oli menestys, sillä karate otettiin heti lukuisten oppilaitosten liikuntakasvatukseen. Pian pääsaarella olikin enemmän karaten harrastajia kuin Okinawalla: näin karate oli viety pääsaarelle ja hyväksytty budolajiksi (kuten judo, aikido, kendo). Funakoshi teki lajiin paljon muutoksia, karsien ja naamioiden vaarallisia liikkeitä. Hänen päämääränään oli, että laji sopisi kaikkien harjoiteltavaksi. Alkuaikoina pariharjoituksia ei tehty lainkaan, mutta myöhemmin Funakoshin oli annettava tässä asiassa periksi. Näistä ansioista häntä alettiin myöhemmin kutsua modernin karaten isäksi.
Vuonna 1933 vanhojen okinawalaisten mestareiden vastustuksesta huolimatta Funakoshi muutti karaten kirjoitusmerkin tarkoittamaan "tyhjää kättä". Vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1939 Funakoshi perusti Tokioon ensimmäisen harjoitussalin. Syttyi toinen maailmansota ja budolajit taantuivat: moni karateka kaatui rintamalla ja taidot ja tietämys katosivat.
Karaten leviäminen koko maailmaan alkoi toisen maailmansodan jälkeen kun Japania miehittäneet yhdysvaltalaissotilaat alkoivat opettaa oppimiaan taitoja eteenpäin, sekä suuria mestareita alkoi muuttaa Japanista Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Vuonna 1964 Eurooppaan saapui Japanin yliopistosta kolme opettajaa esittelemään Wado-ryu tyylisuunnan karatea. Jo seuraavana vuonna nämä kolme sekä muutamat muut rupesivat opettamaan tyylisuuntaa Euroopassa. Eurooppaan muutti myös erityisesti Shotokan-tyylisuunnan opettajia; tästä johtuu Shotokanin vahva asema Euroopassa.
Tulo Suomeen
Suomeen karate levisi huhti-toukokuun vaihteessa vuonna 1967, kun ulkomailla lajiin tutustunut judoka Max Jensen alkoi opettaa lajia. Saman vuoden kesäkuussa Suomeen saapui Shotokan-tyylisuunnan japanilainen valmentaja Nobutaka Hosoki. Hän piti Helsingin Seurasaaressa viikon mittaisen leirin. Juhannuksen jälkeen Wado-ryu-tyylisuunnan opettaja Tatsuo Suzuki saapui Suomeen. Hän oli jo tehnyt vastaavanlaisen matkan Ruotsiin. Seuraavalla matkallaan joulukuussa 1967 Suzuki piti kovan erikoiskurssin Suomessa ja sen päätteeksi 12. joulukuuta pidettiin vyökoe, jossa myönnettiin ensimmäiset Suzukin Suomessa graduoimat eli myöntämät vyöt. Suzukin ehdotuksesta Suomen ensimmäisen karateseuran nimeksi annettiin Wadokan. Tyylisuuntana oli Wado-ruy ja säännöllinen toiminta uudessa seurassa alkoi vuodenvaihteessa 1968.
Tyylisuunnat
Nykyisin tunnetut tyylisuunnat (ryuha), joita on noin sata, syntyivät vasta lajin levitessä Japanin pääsaarelle. Tyylisuuntien kehittyminen oli väistämätöntä, sillä kaikki muutkin japanilaiset budolajit olivat jakautuneet tyylisuuntiin. Tunnetuimpia ovat Shotokan, Wado-ryu, Shito-ryu sekä Goju-ryu. Tyylisuuntien väliset erot näkyvät erityisesti harjoittelijoiden asennoista, katoista ja käytetyistä harjoittelumenetelmistä. Lisäksi niissä suhtaudutaan eri tavoin itsepuolustukseen, kilpailuihin ja vyöarvoihin. Eri tyylisuunnat asettavat erilaisia vaatimuksia harjoittelijan fyysisille ja henkisille ominaisuuksille: osa tyyleistä korostaa voimaa ja aggressiivisuutta, toiset taas ovat luonteeltaan "pehmeämpiä".
Shotokan
Shotokan on maailmalla laajimmalle levinnyt tyylisuunta. Gichin Funakoshin oppeihin perustuvan tyylisuunnan tekniikat ovat muuttuneet paljon ajan kuluessa. Funakoshi tunnettiin lempinimellä Shoto ja myöhemmin tyylisuunnan nimeksi annettiin Shotokan. Opetuksen tunnusomaisia piirteitä ovat kurinalaisuus sekä järjestelmällisyys. Shotokanin tekniikat ovat näyttäviä ja voimakkaita.
Wado-ryu
Wado-ryu on Hironori Ohtsukan perustama tyylisuunta. Nimi tarkoittaa "rauhan tietä". Ohtsuka oli Gichin Funakoshin läheisimpiä ja lupaavimpia oppilaita tämän varhaisimpien Tokion vuosien aikana. Ohtsuka jätti Funakoshin ja perusti oman tyylisuuntansa - Wado-ryun - vuonna 1939. Ohtsukan alkuperäinen laji oli ollut Shindo-Yoshin-ryu jujutsu, jonka vaikutus myös näkyy Wado-ruyssa. Tyylisuuntaan kuuluu monia jujutsu-tyyppisiä hallintaotteita ja maahanvientejä. Torjunnat ja vastaiskut tehdään usein väistöliikkeen kautta, vastustajan hyökkäysvoimaa hyödyntäen. Wado-ryu pyrkii tyylisuuntana luonnollisuuteen. Rentous on tärkeää ja muihin tyylisuuntiin verrattuna perusasennot ovat hieman korkeammat.
Ottelijoina Wado-ryun harrastajat ovat usein nopeita sekä joustavia. Tämän takia tyylisuunta on omiaan erityisesti pienikokoisille ja nopeille. Katojen "näyttävyydessä" tyylisuunta häviää monille muille, koska liikkeet ja asennot ovat hyvin pelkistettyjä.
Karate tänään
Nykyisin karatea harjoitellaan ympäri maailmaa ja Suomessakin on noin 15 000 aktiiviharrastajan joukko. Suomen karateliitto, SVUL:n jäsenjärjestö, perustettiin vuonna 1969. Tällä hetkellä Suomen Karateliiton noin sadasta seurasta runsaalla kahdellakymmenellä on tyylisuuntanaan Wado-ryu ja se on Suomen harrastetuin tyylisuunta.
Vaikka karate ei ole ollut Suomessa edes kauaa, on sen kehitys ollut nopeaa, josta ovat osoituksena monet EM- ja MM-mitalit. Karate on levinnyt joka puolelle Suomea, Lappia myöten.
Salitoiminnasta
Karaten harrastajaa kutsutaan nimellä karateka. Karaten harjoittelu voidaan jakaa kolmeen eri osaan: kihoniin (基本), kumiteen (組手) ja kataan (型). Vaikka harjoituksissa ei nykyään enää lyödä kepillä jaloille, on salikuri edelleen tiukkaa. Opettaja eli sensei voi pistää huonosti käyttäytyvän ulos harjoittelusalista eli dojosta.
Varusteet
Karatessa käytetään valkoista väljää puuvilla-asua, housuja ja takkia, joiden japanilainen nimi on gi. Puvuissa on eri kangasjäykkyyksiä, mikä usein ilmaistaan kankaan painona. Housut sidotaan kiristysnaruilla, takki solmittavilla kangassuikaleilla ja lopuksi vyöllä, joka pitää takin paikallaan.
| 6. Kyu (valkoinen) | 5. Kyu (keltainen) | 4. Kyu (oranssi) | 3. Kyu (vihreä) | 2. Kyu (sininen) | 1. Kyu (ruskea) | 1. Dan, 2. Dan, 3. Dan... (musta) |
Vyöarvot kehitettiin vasta karaten levitessä Japanin pääsaarelle,lähinnä koska judollakin oli omansa. Vyöarvot ovat järjestyksessä: valkoinen (aloittelijan vyö), kuy-arvot eli keltainen, oranssi, vihreä, sininen, ruskea ja musta. Mustan vyön jälkeen tulevat mustan vyön dan-asteet, joita on yhdestä ylöspäin. Vyö ansaitaan läpäisemällä vyökoe, jossa opettajat arvioivat oppilaan taitoja. Alussa vöitä saa nopeasti ja suhteellisen helposti, mutta myöhemmin harvemmin ja jatkuvasti vaikeammilla vyökoevaatimuksilla. Ylimpänä dan-asteena voidaan pitää 10. dania, koska sen saadessaan karateka on jo hyvin vanha. Mustan vyön dan-asteista korkein saavutettu on yhdeksän. On myös opettajia jotka ovat perustaneet oman tyylisuunnan ja myöntäneet itselleen 10. danin, mutta tätä voidaan pitää lajin luonteen vastaisena ja kyseenalaisena toimintana.
Vyöjärjestys vaihtelee tyylisuunnittain. Tämän vuoksi eri tyylisuunissa saavutettuja vyöarvoja ei voida verrata toisiinsa.
Kilpailulajina
Karatesta on tullut myös kilpailulaji, jossa kisataan ottelussa (kumite) ja katassa. Karate ei kuitenkaan ole olympialaji. Omia sarjoja ja kisoja on junioreille, nuorille ja aikuisille. Sarjat jakautuvat vielä sukupuolen ja junioreilla sekä nuorilla iän mukaan.
Karateottelu (kumite) on nopea kilpailumuoto, jossa pienikin virhe kostautuu helposti. Kumitessa tärkeää on nopeus, "peliäly" ja liikkeiden puhtaus. Kumitessa ei ole tarkoitus tyrmätä vastustajaa, vaan pisteen saa kevyemmästä, tuomarien onnistuneeksi suoritukseksi katsomasta hyökkäyksestä. Kanssakilpailijan huomattavasta vahingoittamisesta saa varoituksen. Kumitessa ottelijalla on joko punainen tai sininen vyö, tavallista kevyempi puku ja hammassuojat. Käsissä ovat kevyet rystyset ja kämmenselän peittävät otteluhanskat. Miehillä on alasuojat ja usein säärisuojat. Naiset voivat käyttää rintasuojusta ja säärisuojia.
Katassa tehdään ennalta määrättyä liikesarjaa mahdollisimman täydellisesti. Suojia ei tarvita, mutta ottelijalla täytyy olla punainen tai sininen kisavyö. Kataa voi tehdä yksin tai kolmen henkilön ryhmässä (joukkuekata). Katassa arvostellaan mm. nopeutta, voimaa ja liikkeiden puhtautta ja todentuntua (sekä joukkuekatassa liikkeiden yhdenaikaisuutta).
Suomessa karatekilpailussa on antidoping-ohjelma, jonka Maailman Karateliitto (World Karate Federation) on hyväksynyt.
Karaten MM-kisat 2006
Karaten MM-kisat järjestetään Tampereella vuonna 2006. Kisoihin odotetaan maailman huippuja ja samalla siellä nähdään Suomen kovimmat karatekat, esimerkiksi Sari Laine. Taso tulee olemaan todella kovaa, sillä paikalla tulee todennäköisesti olemaan maailman kovimpia tekijöitä kumitessa sekä katassa, joihin kuuluu mm: Luca Valdesi, Antonia Diaz, Lucio Maurino, Akio Tamashiro sekä monia muita.
Merkittäviä opettajia
- Pechin Takahara (?–1762)
- Satunshi Sakugawa (1733–1815)
- Sokon Matsumura (1798–1890)
- Itosu Ankoh (1832–1916)
- Chojun Miyagi (1888–1953)
- Gogen Yamaguchi (1909–1989)
- Motobu Choki (1871–1944)
- Kyan Chotoku (1870–1945)
- Funakoshi Gichin (Shuri, Okinawa 1869 – Tokio 1957)
- Choshin Chibana (1885–1969)
- Egami Shigeru (1912–1981)
- Yuchoku Higa (1910–1994)
- Kenwa Mabuni (1889–1957)
- Masutatsu Oyama (1923–1994)
- Shukumine Seiken (1925–2001)
- Taiji Kase (1927 – Pariisi 2004)
- Mitsusuke Harada (1928– )
- Ohshima Tsutomu (1930– )
- Kanken Toyama
- Masanao Takazawa
- Tadashi Nakamura (1942– )
- Hironori Ohtsuka (1892–1982)
- Snezana Peric
- Yoshinao Nanbu (1943– )
Katso myös
Aiheesta muualla
كاراتيه | Karate | Karate | Карате | Karate | Karate | Karate | Karate | Karate | Karate | Karate | Karateo | Karaté | Karate | Karate | Karate | Karate | קראטה | Karate | Karate | Karate | 空手道 | Karate | Karate | چېلىشىش (قۇرۇق قول) | Karate | Caratê | Karate | Каратэ | Karate | Karate | Карате | Karate | คาราเต้ | Karate | 空手道
"Karate"
