Hyvinvointivaltio

Hyvinvointivaltio tai sosiaalivaltio (myös hyvinvointiyhteiskunta tai sosiaaliyhteiskunta ) on alun perin Thomas Humphrey Marshallin luoman määritelmän mukaan valtio, joka takaa ihmisoikeuksien ja poliittisten oikeuksin lisäksi myös sosiaaliset oikeudet eli oikeuden välttämättömään elintasoon ja huolenpitoon. Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19 pykälään. Gösta Esping-Andersen jakaa hyvinvointivaltion kolmeen eri malliin, sen mukaan kenelle kuuluu ensisijainen vastuu sosiaalisten riskien hallinnoinnissa ja hyvinvoinnin tuottamisessa:

pohjoismainen malli, jossa päävastuu on valtiolla
keskieurooppalainen malli, jossa päävastuu on perheillä
anglo-saksinen malli, jossa päävastuu on yksilöillä

Historiaa

Saksassa Otto von Bismarckin johdolla 1800-luvun lopulla luotiin vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutus vastauksena uhkaavalle poliittiselle liikehdinnälle. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.

Ideologiat ja hyvinvointivaltio

Ideologioita, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), sosiaalireformismi ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.

Hyvinvointivaltion kritiikki

Nykyäänkään harva poliitikko sinänsä torjuu hyvinvointivaltion perusmallin ja -tavoitteet. Malli on kuitenkin kritisoitu mm. seuraavasta:

monimutkaisuudesta ja monikerroksisuudesta joka luo kannustinloukkuja
yksilöiden passivoitumisesta: vastuu hyvinvoinnista liiaksi valtiolla yksilöiden sijaan
tehottomasta hallinnosta
näistä ja tulonsiirroista seuraavasta korkeasta verotuksesta
korkeasta verotuksesta ja kannustinloukuista johtuvasta työnteon vähemmästä kannattavuudesta
taloudellisesta tehottomuudesta: virkamiehet ja poliitikot päättävät, miten merkittävä osa yksilöiden varoja ja resursseja kohdistetaan, vaikka yksilöiden uskotaan itse tekevän sen hallintoa paremmin, jolloin syntyisi enemmän hyvinvointia.

Poliittiset liikkeet ja hyvinvointivaltio nykyään

Perinteistä hyvinvointivaltiota kannattavat kaikki suomalaiset eduskuntapuolueet, vaikka puolueiden tavoitteissa on painotuseroja vasemman ja oikean laidan välillä. Yleensä kaikki ryhmät ovat kiinnostuneita ratkaisuista, joissa hyvinvointivaltiota voidaan tehostaa ilman, että sen käytännön toiminnot kärsivät. Tämän tyyppistä lähestymistapaa edustaa esimerkiksi keskustelu kansalaispalkasta ja negatiivisesta tuloverosta.