Hard rock on rock-musiikin tyyli, jota luonnehtivat energiset riffit, tanakka soundi ja suurieleinen esiintymistapa, jota puhekielisesti kutsutaan joskus "rokkikukkoiluksi". Termiä käytetään usein melodisen heavy metalin synonyyminä. Käsitteet on kuitenkin yritetty erottaa toisistaan siten, että varsinainen heavy metal on raskaampaa sekä yleensä tyyliltään ja sanoituksiltaan synkempää kuin hard rock. Hard rock myöskin jatkaa selkeämmin 1960-luvun rhythm and blues -pohjaisen rock-musiikin tyyliä. On kuitenkin paljolti makuasia, halutaanko jotakin tiettyä yhtyettä kutsua hard rockiksi vai heavy metaliksi.
Hard rockin juurien katsotaan olevan muun muassa 1960-luvun garage rockissa. Tunnettuja hard rock -yhtyeitä ovat esimerkiksi 1970-luvun alussa perustetut AC/DC, Aerosmith, Scorpions ja Thin Lizzy. Varsinkin Aerosmith omaksui imagoonsa voimakkaita vaikutteita myös glam rockista. Hieman myöhemmin musiikkityyliä kehitti Van Halen -yhtyeen kitaristi Eddie Van Halen.
1980-luvulla sellaiset glam-henkiset yhtyeet kuten Guns N' Roses, Def Leppard, Skid Row ja Europe saavuttivat suuren suosion. 1990-luvun alussa hard rockin suosio hiipui, mutta 2000-luvun alkuvuosina tyyli on tullut taas muotiin 1980-luvun musiikkiin kohdistuvan nostalgian myötä. Uuden sukupolven hard rock -yhtyeistä tunnetuimpia ovat Velvet Revolver ja The Darkness.
هارد روك | Хард рок | Hard rock | Hard rock | Hård rock | Hard Rock | Hard rock | Hard rock | Hard rock | Hard rock | Hard rock | Sunkusis rokas | Hardrock | ハードロック | Hard rock | Hard rock | Хард-рок | Hårdrock
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Hard rock".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world