Hallitus on organisaation hallinnosta vastaava toimielin. Myös joitain keskusvirastoja nimitetään hallituksiksi. Suomessa jokaisella yhteisöllä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme henkeä. Joillakin uskonnollisilla yhdyskunnilla voi olla yksijäseninen hallitus. Hallitusta saatetaan nimittää johtokunnaksi, toimikunnnaksi tai muuksi vastaavaksi. Yleensä hallituksen jäsenet valitsee sen yläpuolinen päättävä elin, kuten eduskunta, yhtiökokous, yhdistyksen yleinen kokous, edustajisto, valtuusto tai muu vastaava elin. Säätiön hallitus voi olla itseään täydentävä tai jonkin ulkopuolisen tahon nimittämä.
Politiikan käsitteistössä hallitus on toimeenpanovaltaa käyttävä hallinnon osa. Sen alaisuuteen voivat kuulua esimerkiksi virkamieskoneisto, keskuspankki, valtionyhtiöt, poliisi ja armeija. Parlamentarismissa hallituksen on nautittava parlamentin luottamusta. Suomen hallituksen muodostavat valtioneuvosto yhdessä tasavallan presidentin kanssa.
Yleensä monarkistisissa tai parlamentaarisissa kaksipuoluejärjestelmissä pääministerin rooli korostuu, koska valtiokäytännön mukaisesti usein seremoniallisella valtionpäämiehellä on vähän päivänpoliittista valtaa.
Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä on oltava hallitus, jonka jäsenet valitsee yhtiöjärjestyksen mukaan joko yhtiökokous tai osuuskunnan tapauksessa edustajisto. Pienemmissä yhtiöissä hallituksen muodostaa toimiva johto, mutta suuremmissa yhtiöissä hallitus ei yleensä ole osa toimivaa johtoa vaan toimitusjohtaja on hallituksen ulkopuolinen. Suuret yhtiöt pyrkivät monesti valitsemaan hallitukseensa ulkopuolisia hallitusammattilaisia, kun pienet luottavat lähipiiriin.
Yhdistyslain mukaan hallituksen tehtävänä on:
Lisäksi käytäntö sanelee, että monessa yhdistyksessa hallituksen jäsenet myös hoitavat monia muita käytännön tehtäviä.
Kabinet (pemerintahan) | Cabinet | 内閣 | Kabinett | Ministär
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Hallitus".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world