Feodalismi tai feodaalinen järjestelmä on uudella ajalla keksitty termi keskiajalle tyypilliselle sotilaalliselle ja hallinnolliselle järjestelmälle.
Oikeushistoriallisesti orientoituneet tutkijat samaistavat usein feodalismin ja läänityslaitoksen. Näin määritellyn feodalismin peruspilari on lääninherran suojelu ja ylläpito vastapalkkiona alamaisen verosuorituksesta, ylempänä (lääninherrojen välillä) ylemmän suojelu vastikkeena alemman herran uskollisuudesta ja palveluksesta. Vasallin uskollisuus koski vain lähintä herraa, jolle hän oli vannonut uskollisuutta. Ylläpitovelvollisuus ilmeni useimmiten niin, että herra antoi vasallilleen maa-alueen, joka tunnetaan läänityksenä. Läänityksiä käytettiin sotilasluokan palkan korvikkeena. Myös Japanissa esiintyi järjestelmä, jota usein verrataan eurooppalaiseen feodalismiin. Se tunnettiin nimellä bakuhan taisei (幕藩体制).
Feodaalisiksi kutsutuissa yhteiskunnissa kuninkaan valta oli yleensä heikko vallan jakautuessa paikallistason herroille. Joskus voimakkaimmat vasallit saattoivat kohota voimakkaammiksi kuin itse kuningas, jolloin he tietenkään eivät olleet enää käytännössä alamaissuhteessa kuninkaaseen.
Feodalismi-termin käytöstä on käyty historioitsijoiden kesken paljon väittelyä. Kyseessä on, kuten historiallisessa käsitteenmuodostuksessa on melko yleistä, anakronistinen ilmaisu, joka luo käsityksen yhtenäisestä ideologiasta. Tämän vuoksi kenties useimmat tutkijat puhuvat nykyään mieluummin feodaalisesta yhteiskunnasta kuin feodalismista.
Historian ajanjaksoja | Talous
Feodalisme | Феодализъм | Feudalisme | Feudalisme | Feudalismus | Feudalism | Feŭdismo | Feudalismo | Féodalité | Feudalizam | Feudalizmus | 봉건제도 | Lénsskipulag | Feudalesimo | 封建制 | Feodalisme | Føydalisme | Feudalizm | Feudalismo | Феодализм | Fevdalizem | Feodalism | Feodalizm | Fî | 封建制度
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Feodalismi".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world