Estetiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii kauneutta eri esiintymismuodoissaan. Pohjoismainen estetiikka, ja sen osana suomalainen estetiikka on myös melkoisen käytäntöön suuntautunutta, paikoin taiteen ja esteettisen teoriaa yhtä paljon kuin filosofiaa. Estetiikan harrastus jakaantuu pääasiassa ns. analyyttiseen, angloamerikkalaiseen estetiikkaan ja ns. mannermaiseen, lähinnä ranskalaisiin ja saksalaisiin koulukuntiin. Nykyisessä muodossaan, omana filosofian kenttänään, se on elänyt kulttuurisen eriytymisen seurauksena 1700-luvulta asti, mutta esteettisiä pohdintoja on tietysti esiintynyt läpi ajattelun historian. Estetiikassa on kautta aikain pohdittu eri tavoin taiteen määrittelyä, esteettistä kokemusta, taiteen roolia ja merkitystä ihmiselle ja yhteiskunnalle, sekä eri taiteenlajien erityiskysymyksiä. Ennen myös kauneuden pohtimisella oli tärkeä rooli tällä oppialalla, mutta sittemmin populaarikulttuurin, ympäristön ja esimerkiksi ruumiillisuuden esteettisten kysymysten rooli on muodostunut kauneutta merkittävämmäksi.
Kokeellinen estetiikka tutkii taiteen ja kauneuden ilmiöitä empiirisemmin kuin filosofinen "ylhäältä alaspäin" asioita tarkasteleva estetiikka. Kokeellinen estetiikka on lähes sama asia kuin taidepsykologia.
Merkittäviä esteettisiä julkaisuja uudella ajalla ovat tuottaneet muun muassa Theodor Adorno, Walter Benjamin, Arthur Danto, George Dickie, John Dewey ja Martin Heidegger, mutta monien, erityisesti ns. mannermaisten filosofien tuotannossa estetiikalla on eri tavoin tärkeä, vaikkei aina keskeinen rooli.
Estetika | Естетика | Estètica | Æstetik | Ästhetik | Αισθητική | Aesthetics | Estética (filosofía) | Estetiko | زیباییشناسی | Esthétique | Fagurfræði | Estetica | אסתטיקה | Estetika | Esztétika | Esthetica | 美学 | Estetikk | Estetyka | Estética | Эстетика | Estetica | Aesthetics | Estetika | Estetika | Естетика | Estetik | Estetika | สุนทรียศาสตร์ | Mỹ học | Estetik | 美学
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Estetiikka".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world