Elintarviketeollisuus on teollisuuden ala, joka tuottaa elintarvikkeita tai elintarvikkeiden raaka-aineita. Järjestelmänä elintarvikkeiden tuottaminen on mutkikas, maailmanlaajuinen joukko erilaisia liiketoiminnan aloja joka tuottaa suurimman osan maailman väestön kuluttamasta ruuasta. Vain kotitarveviljelyn voidaan katso olevan modernin elintarviketeollisuuden vaikutuksen ulkopuolella. Elintarvike
Elintarviketeollisuuden piiriin kuuluvat:
Pohjimmiltaan elintarviketeollisuus on kaupallista ruuan liikettä pellolta lautaselle. Nykyaikainen elintarviketeollisuus on viimeisten 150 vuoden aikana tapahtuneen teknologian ja kulttuurin muutosten tulosta. Perinteisesti, tuhansien vuosien ajan, ruuan tuotanto keskittyi kahden toiminnon ympärille:
Huomattava osa väestöstä oli suoraan tekemisissä maatalouden kanssa. Samalla moni ruokki itsensä suoraan pellolta. Nykyaikainen elintarviketeollisuus perustuu huomattavasti enemmän tekniikkaan, erityisesti koneellistumiseen ja biokemiaan, eikä ihmis- tai eläintyövoimaan. Elintarviketeollisuus koostuu tällaisestä ruuan kasvatuksesta, käsitelystä, varastoinnista ja liikuttelusta. Teollisuus on globaalia ja raaka-aineita voidaan kuljettaa maapallon toiselta puolelta saakka. Esimerkiksi eurooppalaisia maatalouskoneita ja pohjoisamerikkalaisia kemikaaleja voidaan säännöllisesti kuljettaa maatiloille etelä-Amerikkaan, jossa maataloustuotteet kasvatetaan ja maataloustuotteet kuljetaan takaisin joko kulutettavaksi tai edelleen jalostettavaksi. Ruuan alkuperä ja jalostuspaikka on muuttunut epäselvemmäksi, syömämme ruoka on koottu useista lähteistä.
Nykyinen elintarvikejärjestelmä on suuresti riippuvainen teknologiasta, kuljetuksesta, logistiikasta fyysisten tuotteiden kannalta ja markkinoinnista ja lainsäädännöstä tehokkaiden kuluttajamarkkinoiden kannalta. Suunnattoman suuri määrä yrityksiä ja ihmisiä ovat osallisena tässä suuressa ja mutkikkaassa järjestelmässä. Jatkuvaa materiaalin, ruokatuotteiden ja niihin liittyvän tiedon virtaa valvoo suuri joukko säädöksiä ja iso virkakoneisto.
Suomessa elintarviketeollisuus on neljänneksi suurin teollisuuden ala metalli-, metsä- ja kemianteollisuuden jälkeen. Tuotannon bruttoarvo on 8,8 miljardia euroa vuosittain ja jalostusarvo 2,1 miljardia euroa. Itse elintarviketeollisuudessa työskentelee 37000 työntekijää noin 2000 toimipaikalla.
Yhdysvalloissa kuluttajat käyttävät yli triljoona dollaria vuosittain ruokaan, joka on noin 10 prosenttia bruttokansantuotteesta. Elintarviketeollisuudessa työskentelee yli 16,5 miljoonaa henkeä.
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Elintarviketeollisuus".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world