article

Biologian kunnista eläimet muodostavat eläinkunnan (Animalia), joka on erittäin monimuotoinen ja johon kuuluu hyvin erilaisiin oloihin sopeutuneita eliöitä.

Kaikki eläimet ovat tumallisia ja suurin osa niistä on monisoluisia. Suurin osa niistä on toisenvaraisia (heterotrofisia) eli ne eivät yhteytä kuten kasvit, vaan syövät kasveja ja muita eläimiä pysyäkseen hengissä. Useimpien eläinten ominaisuutena on paikasta toiseen liikkuminen lihasten avulla vaikka on myös alustaansa kiinnittyneitä eläimiä.

Useimmilla eläimillä on jonkinlaiset aistinelimet joiden avulla ne pystyvät reagoimaan tarkoituksenmukaisesti ympäristöönsä ja erilaisiin aistiärsykkeisiin. Toisin kuin kasveilla, eläimillä on hermosoluista muodostuvia hermoverkkoja, joiden avulla niillä kyky oppia ja sopeutua paremmin ympäristöönsä.

Eläinten kunta on kehittyneempi kuin muut eliökunnat ja siksi niillä onkin soluista muodostuneita kudoksia, jotka taas muodostavat erilaisia elimiä ja jotka yhdessä muodostavat isompia elimistöjä. Eläimillä ei ole soluseinää.

Arkikielessä sanaa "eläin" käytetään usein viittaamaan kaikkiin muihin eläimiin paitsi ihmisiin, vaikka tietenkin biologisesti tarkasteltuna ihminenkin on eläin. Eläinten tieteellistä tutkimista kutsutaan zoologiaksi.

Katso myös


Eläimet

Animalia | Tiere | Animal | Animal | Животно | Bagan | Tōng-bu̍t | Animal | Živočichové | Anifail | Dyr | Tiere | Animal | Loomad | Ζώα | Animal | Animalo | Animal | Dier | Ainmhí | בעלי חיים | %C5%BDivotinje | 동물 | Animalo | Hewan | Animal | Animali | Enyval | Ajal | Animalia | Dzīvnieki | Gyvūnų karalystė | Déiereräich | Diere | Животни | Haiwan | Yolkatl | Dieren (rijk) | Beest | 動物 | Dyr | Zwierzęta | Animalia | Животные | Armali | Animal | Živali | Животиња | Djur | สัตว์ | Тварини | 动物 | Động vật | Hova

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Eläimet".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld