Sabre bayonette carabine.jpg Ase on väline, jonka ensisijainen käyttötarkoitus on elämän tai omaisuuden vahingoittaminen. Asetta voi käyttää myös puolustautumiseen, pelottamaan mahdollisia hyökkääjiä tai uhkaamiseen. Aseita käytetään myös metsästyksessä eläinten tappamiseen ja tainnuttamiseen sekä urheilussa. Poikkeusolosuhteissa aseena voi käyttää lähes mitä tahansa esinettä.
Ensimmäiset aseet olivat kiviä, keihäitä ja kirveitä. Ensimmäiset merkit jousista ja nuolista ovat ajalta noin 20 000 eaa. Pronssista ja raudasta valmistetut miekat olivat pääaseena ennen tuliaseiden yleistymistä 1500-luvulla. Kivääri otettiin käyttöön 1800-luvulla.
Informaatiosodankäynnin syntymisen jälkeen 1990-luvulla yhä useammin kysytään, onko aseen määritelmää laajennettava esimerkiksi tietoon ja sodankäynnissä tappaminen ja tuhoaminen myös vihamieliseen vaikuttamiseen. Tällöin ase olisi mikä tahansa esine tai asia, jota käytetään vihamieliseen vaikuttamiseen.
Neuvostoliitto ja kommunismi kaadettiin pitkälti strategisella informaatio-operaatiolla, joten kysymys lienee aiheellinen. Informaatiolla saadaan aikaiseksi sotaan verrattavia tuloksia.
Aseita olisivat esimerkiksi vihamielinen tieto, teknologian vihamielinen käyttö tai taloudellisen informaatiosodankäynnin keinot.
Perusesimerkki aseen laajentuneesta määrittelystä on neljän siviililentokoneen käyttö aseena maailmanlaajuisen sodan sytyttämiseen 11. syyskuuta 2001. Tapauksessa oli myös tieto aseena, eli paikka oli valittu niin, että media on varmasti heti paikalla ja tapauksen näkee suoraan hyvin suuri joukko ihmisiä jopa ilman mediaa.
Suomessa yksityishenkilöt eivät saa kantaa aseita julkisella paikalla, poikkeuksena tilanteet, joissa aseen kuljettamiselle on selkeä tarkoitus. Tässä yhteydessä aseeksi lasketaan myös eräät työkalut, kuten sakset tai ruuvimeisseli.
Historiallisesti aseet perustuvat aikansa yleiseen tekniikkaan ja noudattavat myös tekniikan yleistä luokittelua: työkalu (kirves), kone (konekivääri, panssarivaunu), järjestelmä (viestijärjestelmä, johtamisjärjestelmä) ja järjestelmien järjestelmä (GPS paikannukseen, viestijärjestelmään, kuljetusvälineisiin jne. perustuva logistiikka tai esim. ilmapuolustusjärjestelmä). Ase on muuttunut siis työkalusta koneen kautta monimutkaisiksi, kalliksi ja tehokkaiksi järjestelmiksi ja järjestemien järjestelmiksi. Viimeisen vaiheen "aseita" pystyvät tekemään käytännössä vain globaalit toimijat.
Aseisiin sodankäynnissä liittyvät kaikki sodankäynnin yleiset ominaisuudet. Keskeisin niistä on vastustajan vaikutus. Se näkyy aseissa "ase/vasta-ase" - ilmiönä. Tehokas ase synnyttää aina vasta-aseen; nuija kypärän, miekka kilven, konekivääri panssarivaunun, johtaminen johtamisen vastaiset toimet, tietokonevirukset ja HPM:n jne.
"Ase/vasta-ase" ilmiö tarkoittaa myös sitä, että aseen lopullinen teho taistelussa on erittäin paljon riippuvainen sen vasta-aseiden kehitystasosta. Päädytään harhauttamiseen, salaamiseen, tiedustelun tärkeyteen jne. Esimerkiksi lännen elektroniikkaan perustuva ylivoima olisi kylmän sodan aikana ollut pitkälti neutraloitavissa ydinaseeseen perustuvalla EMP:llä.
سلاح | Senjata | Senjata | Pakarang | Оръжие | Arma | Zbraň | Våben | Waffe | Weapon | Arma | Armilo | جنگافزار | Arme | 무기 | Oružje | Arma | כלי נשק | იარაღი | Çek û çol | Arma | Waff | Ginklas | Fegyver | Gevechtswapen | 武器 | Våpen | Broń | Arma | Оружие | Weapon | Orožje | Vapen | อาวุธ | Vũ khí | Silah | Зброя | 武器