ApartheidSignEnglishAfrikaans.jpg | Homelands.png Apartheidilla () tarkoitetaan Etelä-Afrikan tasavallan vuodesta 1948 vuoteen 1991 saakka harjoittamaa mustien rotuerottelupolitiikkaa, jossa maan väestö jaettiin tarkkarajaisesti valkoisiin, mustiin ja värillisiin (jotka olivat pääasiassa sekä valkoihoisten, että mustien jälkeläisiä). Apartheidin ideologiset juuret olivat 1800-luvun loppupuolella kehitetyissä rotuopeissa ja afrikaanien pääuskonnon, hollantilaisen reformoidun kirkon, piirissä syntynyt näkemys afrikaansien muodostaman Volkin jumalallisesta oikeudesta Etelä-Afrikkaan.
Virallisesti politiikan tarkoituksena oli luoda eri roturyhmille omat itsenäiset valtionsa ja pitää rodut erillään toisistaan. Etelä-Afrikan sisään perustettiinkin kymmen mustien kotimaata eli bantustania. Todellisuudessa rotuerottelun tarkoituksena oli kuitenkin säilyttää valkoisten etuoiketettu sosiaalinen ja taloudellinen asema. Mustien kotimaat olivat kroonisesti liikakansoitettuja, koska 75 %:lle maan väestöstä oli varattu vain murto-osa maan pinta-alasta.
Apartheidin aikana Etelä-Afrikassa mustien osallistuminen politiikkaan oli kielletty. Mustia myös syrjittiin koulutuksessa, työelämässä ja terveydenhuollossa.
Apartheid | Apartheid | Aparteid | Apartheid | Апартейд | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Apartheid | History of South Africa in the apartheid era | Sudáfrica en la era del apartheid | Apartismo | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Apartheid | אפרטהייד | აპართეიდი | Apartheidas | Apartheid | Apartheid | アパルトヘイト | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Апартеид | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Apartheid | Апартхејд | Apartheid | Апартгейд | 南非种族隔离制度
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Apartheid".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world