article

Gray 188 - Side view of the skull.png

Anatomia (kreikaksi anatome, sanoista ana-temnein, leikata) tarkoittaa eläinten rakennetta ja erityisesti biologian alaa, oppia eliöiden rakenteesta. Eläinten anatomiaa kutsutaan myös zootomiaksi, vertaileva anatomia vertailee eri eläinten sisäistä rakennetta selvittääkseen eri lajien välisiä sukulaisuussuhteita ja ihmisen anatomia tutkii ihmisen rakennetta. Anatomialla tarkoitetaan yleensä makroanatomiaa, esimerkiksi lihasten ja luiden rakenteita.

Esimerkiksi Leonardo da Vinci tutki ihmisen anatomiaa kaivamalla hautoja auki, yleensä omien taideteoksiensa (patsaat) luonnonmukaisuuden vuoksi. Anatomian tutkimusta länsimaissa vaikeutti pitkään uskonnon asenne kuolleiden ruumiiden leikkelyä kohtaan, josta syystä esimerkiksi keskiajalla uskottiin naisen kohdun olevan elimistössä ympäriinsä liikuskeleva pussi, joka vain loppuraskauden ajaksi ankkuroituu lantioon. Vasta valistuksen ajalla päästiin todella tutkimaan ihmisen anatomiaa pintaa syvemmältä eli dissekoimalla.

Anatomiassa käytetään yleisesti eri rakenteiden sijainteja kuvaamaan latinasta johdettuja termejä:

  • mediaalinen: keskellä sijaitseva (esimerkiksi nenä sijaitsee mediaalisesti kasvoissa)
  • lateraalinen: reunalla sijaitseva (esimerkiksi pikkuvarvas on lateraalisin varvas)
  • ventraalinen: mahanpuoleinen
  • dorsaalinen: selänpuoleinen
  • kraniaalinen: kallonpuoleinen
  • kaudaalinen: "hännän"puoleinen
  • sentraalinen: keskeisesti sijaitseva
  • perifeerinen: kaukana ruumiin keskustasta sijaitseva (esim. sydän sijaitsee sentraalisesti, sormet perifeerisesti)
  • palmaarinen: kämmenpuoli
  • plantaarinen: jalkapohjapuoli
  • proksimaalinen: lähempänä kehon keskustaa (esim. reisiluun proksimaalipää kiinnittyy lantioon)
  • distaalinen: kauempana kehon keskustasta (esim. reisiluun distaalipää on polveen yhteydessä)

Anatomiseksi asennoksi on määritelty sellainen asento, jossa henkilö seisoo selkä suorassa, jalat hieman harallaan, pää keskilinjassa, kädet hieman sivuilla kämmenpuoli eteenpäin ja sormet irrallaan toisistaan. Penis on anatomisessa asennossa erektiossa, toisin sanoen sen "yläpuoli" on sen dorsaalipuoli.

Anatomian termistöön kuuluvat myös erilaisten liikkeiden ja asentojen termit:

  • adduktio: lähennys (esim. käsi tuodaan kiinni kylkeen)
  • abduktio: loitonnus
  • fleksio: koukistus
  • ekstensio: ojennus
  • rotaatio: kierto
  • supinaatio: uloskierto
  • pronaatio: sisäänkierto

Anatomia

تشريح | Anatomi | Anatomi | Анатомія | Anatomija | Анатомия | Anatomia | Anatomie | Anatomeg | Anatomi | Anatomie | Anatoomia | Anatomy | Anatomía | Anatomio | Anatomia | کالبدشناسی | Anatomie | Anatomy | Alvéolo | 해부학 | Anatomija | Anatomio | Anatomia | Анатоми | Líffærafræði | Anatomia | אנטומיה | Anatomî | Anatomia | Anatomija | Anatómia | Анатомија | Anatomie | 解剖学 | Anatomi | Anatonmie | Anatomia | Anatomie | Anatomia | Anatomia | Anatomie | Анатомия | Anatumìa | Anatomy | Anatómia | Anatomija | Анатомија | Anatomija | Anatomi | Anatomiya | กายวิภาคศาสตร์ | Giải phẫu học | Anatomi | Анатомія | 解剖學

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Anatomia".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld