article

IWGA logo.png World Games on kansainvälinen neljän vuoden välein järjestettävä urheilutapahtuma, jossa kilpaillaan useissa erilaisissa urheilulajeissa. Kisat järjestää Kansainvälisen olympiakomitean suojeluksessa toimiva IWGA-järjestö (''International World Games Association). Ensimmäiset World Games -urheilukilpailut järjestettiin vuonna 1981.

World Games -kilpailuissa järjestetään kilpailutapahtumia urheilulajeissa, jotka eivät ole olympialaisten kisojen ohjelmassa. Ohjelmaan kuuluu lajeja, jotka ovat aikaisemmin olleet olympialaisten ohjelmassa, kuten köydenveto, sekä lajeja, jotka ovat ehdolla olympialajeiksi. Usein KOK vaatii, että olympiakisoihin ehdolla oleva laji on ollut World Gamesien ohjelmassa (esimerkiksi triathlon).

Tavallisesti World Games -tapahtuma järjestetään kaupungissa, jossa on tarvittavat suorituspaikat kilpailutapahtumille. Lajeja varten ei rakenneta uusia urheilutiloja tai -paikkoja. Maailmanlaajuisesti tunnettuja World Games -tapahtuman ohjelmassa olevia lajeja ovat muun muassa suunnistus, kehonrakennus, räpyläuinti, squash eli kössi, vesihiihto sekä biljardi.

Kisat ja järjestäjäkaupungit


Aiheesta muualla


Urheilukilpailut

World Games | World Games | Wereldspelen | ワールドゲームズ | World Games | World Games | 世界運動會

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "World Games".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld