article

Vienan retkikunta oli suomalaisten vapaaehtoisten tekemä sotilasretki Vienan Karjalaan Suomen sisällissodan aikana, yksi heimosodista.

Vienan-retkikunta.png

Helmikuun lopulla 1918 valkoiset olivat saaneet ajettua pois punakaartilaiset Pohjois-Suomesta. Heräsi ajatus käyttää hyväksi Venäjällä vallitsevaa sekasortoa. Everstiluutnantti Carl Wilhelm Malm sai tehtäväkseen vallata Vienan Karjala noin 350 suojeluskuntalaisen voimin. Samalla jääkäriyliluutnantti Kurt Martti Wallenius sai johdettavakseen joukkoja, joilla hänen tuli vallata Kuolan niemimaa ja Pohjois-Viena. Walleniukselle annettiin noin 200 suojeluskuntalaista sekä tuhatkunta kutsunnoilla kerättyjä sotilaita. Mannerheim halusi kuitenkin välttää aseelliset yhteenotot Muurmannin aluella toimivien brittien kanssa.

Pohjoisessa Walleniuksen joukot ylittivät rajan Kuusamosta ja Kuolajärveltä käsin. Heidän hyökkäyksensä juuttui pian rajan tuntumaan. Heitä vastassa oli suomalaisia punakaartilaisia, joiden aikomuksena oli ollut avata uusi rintama valkoisten selkään.

Etelämpänä Malmin joukot ylittivät rajan 20. maaliskuuta ja etenivät aina Vienan Kemin tuntumaan. Suomalaiset hyökkäsivät 10. huhtikuuta, mutta heidät lyötiin takaisin.

Suomalaiset huomasivat pian, etteivät Vienan asukkaat ottaneet heitä vastaan vapauttajina. Osa kansasta halusi toki eroon Venäjästä, mutta ei välttämättä haluttu, että Karjala liitettäisiin Suomeen. Jotkut uskoivat, että Viena saisi itsemääräämisoikeuden Neuvosto-Venäjän yhteydessä. Väestö olisi myös halunnut mieluummin fyysistä (ruoka-apua) kuin henkistä apua (Suomi-propagandaa).

Heinäkuussa Malmin tilalle tuli kapteeni Toivo Kuisma. Suomessa ei taas osattu oikein päättää pitäisikö vetää joukot pois vai lähettääkö lisää. Lopulta brittien perustama Karjalan rykmentti hyökkäsi suomalaisten kimppuun ja ajoi heidät takaisin Suomen puolelle elokuun ja lokakuun aikana.

Katso myös: Aunuksen retkikunta

Viena expedition

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Vienan retkikunta".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld