Vatikaanivaltio on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan maailman pienin itsenäinen valtio. Se sijaitsee Italiassa, Rooman kaupungin keskellä. Sen päämies on paavi ja pinta-alaltaan se on vain 0,44 neliökilometrin kokoinen.
1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (mons vaticanus) tarkoitti Tiber-joen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletettavasti apostoli Pietari on haudattu. Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko, ja 300-luvulla suurempi Pietarinkirkko. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla, paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko.
Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat oman kirkkovaltion ns. Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. 751 tämä oikeus vahvistettiin.
Vuonna 1377 skisman päätyttyä ja paavien palattua Avignonista Roomaan Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, kirkkovaltion sekä koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla.
Kirkkovaltio laajeni samanaikaisesti. 1800-luvulle saakka se kattoi nykyisen Keski-Italian. 1798 Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta se julistettiin kuitenkin tasavallaksi, jonka alueet liitettiin 1808 Italian kuningaskuntaan. Wienin kongressissa kirkkovaltio perustettiin jälleen uudestaan.
Italian yhdistymisvaiheessa kuningas Viktor Emanuel II miehitti kirkkovaltion. Vatikaanin asema jäi aluksi epäselväksi, kuitenkin käytännössä kirkko hallitsi aluetta edelleen. Siten 1870 alkaen loputkin kirkkohallinnolliset elimet keskittyivät Vatikaaniin.
Vasta vuoden 1929 Lateraanisopimuksen myötä Italia tunnusti Vatikaanivaltion jälleen itsenäiseksi valtioksi. Nykyään se kattaa ainoastaan muurein ympäröidyn alueen Pietarinkirkon ympärillä.
| Vt-map.png | Swiss Guard.jpgn sotilaita.]] | Sicht vom petersdom roma.jpg.]] |
Vatikaanstad | Vatikan | فاتيكان | Ziudá d'o Baticano | Vaticano | Vatikan | Kota Vatican | Vaticano | Vatikan | Keoded ar Vatikan | Ватикан | Ciutat del Vaticà | Ватикан | Vatikán | Fatican | Vatikanstaten | Vatikanstadt | Vatikan | Βατικανό | Vatican City | Ciudad del Vaticano | Vatikanurbo | Vatikano Hiria | واتیکان | Vatikanið | Vatican | Fatikaanstêd | Cathair na Vatacáine | Cidade do Vaticano - Civitas Vaticana | 바티칸 시국 | वैटिकन शहर | Vatikan | Vatikano | Vaticano | Vatíkanið | Città del Vaticano | קריית הוותיקן | ვატიკანი | Sita an Vatikan | Civitas Vaticana | Vatikāns | Vatikanstad | Vatikanas | Vaticaanstad | Vatikán | Vaticaanstad | Vaticaanstad | भेटिकन सिटी | バチカン | Vatikanstaten | Vatikanstaten | Sant Sèti | ۋاتىكان | Vatikaan | Watykan | Vaticano | Vatican | Ватикан | Vatikána | Cità dû Vaticanu | Vatican City | Vatikán | Vatikan | Ватикан | Vatikan | Vatikanstaten | Lungsod ng Vatican | வத்திக்கான் நகர் | นครรัฐวาติกัน | Thành Vatican | Vatikan | Ватикан | Ватикан | Çità del Vatican | 梵蒂冈
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Vatikaanivaltio".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world