V1-20040830.jpg V1 tai V-1 (saks. Vergeltungswaffe 1,"Kostoase 1") eli Fieseler Fi-103 tai FZG-76 oli toisen maailmansodan aikainen saksalainen risteilyohjuksen edeltäjä. Ohjus oli automaattiohjautuva lentokone, jossa oli kompassiohjaus. Siinä oli patoputkimoottori, pulssittain toimiva suihkumoottori tyyppiä Argus As 14.

Ohjusta sanottiin lentäväksi pommiksi tai siitä käyttivät lontoolaiset nimiä doodlebug "pieni lentokone" tai buzz bomb - "surinapommi".

Tekniikka

Ohjus oli 7,90 m pitkä ja 1,42 m korkea. Sen siipien kärkiväli oli 5,37 metriä. Kantomatka oli 240 km, nopeus 656 km/h , lentokorkeus maksimissaan 3 km ja taistelukärkenä 830 kg amatolia. Keskimäärin ohjus lensi 600-1 000 metrissä, matalimmillaan 100 metrissä. Ohjus oli rakenteeltaan melko yksinkertainen ja voitiin koota 50 miestyötunnissa. Ohjausjärjestelmä oli teoriassa monimutkainen, käytännössä yksinkertainen servomekanismi.

Ohjus laukaistiin viistosti ylöspäin suunnatuilta kiskoilta. Kun ohjus oli saavuttanut halutun lentokorkeuden, sen automaattiohjaus piti sen vakiokorkeudella ja halutussa suunnassa. Kun etukäteen määritetty matka oli kuljettu, ohjuksen moottori sammui ja se syöksyi alas räjähtäen maassa. Ohjus oli kuitenkin niin epätarkka, että se sopi ainoastaan kaupungin kokoisen alueen pommittamiseen, toimien näin lähinnä pelotteluaseena.

Ohjuksen kehittelyssä oli lukuisia teknisiä ongelmia, tunnetuin niistä oli vakavuusongelma, jonka ratkaisi kuuluisa koelentäjä Hanna Reitsch lentämällä miehitetyllä V1:llä keräten samalla tietoa ohjuksen käyttäytymisestä ilmassa; Reitsch loukkaantui yrittäessään laskeutua V1:llä laskuvarjohypyn sijaan. Liittoutuneet pommittivat ohjuksen laukaisupaikkoja Pas-de-Calaisin rannikolla Ranskassa ja Hollannissa joulukuusta 1943.

Käyttö sodassa

V1-aseilla pommitettiin Lontoota 13.6.1944 alkaen ja niillä saatiinkin aikaan melko suuria tuhoja, koska näitä aseita ehdittiin valmistaa tuhansia. Ohjukset tappoivat Lontoossa 5 500, vammauttivat 16 000 ja tuhosivat 75 000 kotia.

Näillä aseilla pommitettiin myös Antwerpeniä Belgiassa, sen jälkeen kun saksalaiset olivat vetäytyneet sieltä.

V1-ohjusta valmistettiin noin 30 000 kappaletta, ja noin 10 000 laukaistiin kohti Englantia, perille pääsi 7 000, ja 3 876 osui Lontooseen. Toisessa maailmansodassa saksalaiset laukaisivat kaikkiaan 8 892 ohjusta maasta ja 1 600 pommittajista.

Lontoolaisiin iskostettu ohjusten pelko oli vielä suurempi kuin aseen aiheuttaman tuhot. V1-aseen valmistus oli halpaa, materiaalina käytettiin paljon mm. alumiinia. Ase oli suunniteltukin helposti saatavista materiaaleista koottavaksi. Tämän takia V1 oli pommitusaseena huomattavasti käytännöllisempi kuin V2-ohjus joka rakentui mutkikkaista metalliosista.

V1-ohjuksia torjuttiin mm. Tempest-, Mosquito-, Spitfire- ja Mustang -tyyppisillä nopeilla hävittäjillä. Hävittäjälentäjät huomasivat että ohjelmoitua rataansa lentävän pommin saattoi pudottaa myös ampumatta laukaustakaan; lentämällä pommin rinnalle ja koukkaamalla siivenkärjellään pommin siipeä, V1:n suunnin sekosi ja pommi putosi vaarattomalle alueelle. Vuonna 1944 USA:sta saatiin mm. tutkaohjattavia ilmatorjuntatykkejä, sekä kranaatteja joissa oli lähestymissytytys ja tämä yhdistelmä osoittautui tehokkaaksi V1-ohjusten torjunnassa.

Ohjukset | Vergeltungswaffen

Fieseler Fi 103 | Fieseler Fi 103 | V-1 flying bomb | V1 | V-1 | V-1 | V-1 | V1飛行爆弾 | V1 (broń) | V-1 | Фау-1 | V-1