Tycho Brahe.jpg Tyko Brahe (14. joulukuuta 1546, Knudstrup, Tanska – 24. lokakuuta 1601, Praha, Tšekki) oli tanskalainen astrologi, tähtitieteilijä ja alkemisti. Hän rakennutti Uraniborgin, mistä tuli varhainen "tutkimusinstituutti". Julkaisutoiminnan takia hän omisti kirjapainon ja paperimyllyn. Tykon parhaiten tunnettu apulainen oli Johannes Kepler.
Tyko Brahe, jonka etunimestä on olemassa useita muotoja (Tyge tanskaksi ja Tycho latinaksi), syntyi 14. joulukuuta 1546 Tanskassa Otto ja Beata Brahen perheeseen. Hän aloitti opintonsa vuonna 1559 Kööpenhaminan yliopistossa, ollen silloin vain 12 vuoden ikäinen, opiskellen ajan hengen mukaisesti retoriikkaa ja filosofiaa. Kolme vuotta myöhemmin Brahe siirtyi Leipzigin yliopistoon opiskelemaan lakia. Näinä vuosina hän myös itse opiskeli tähtitiedettä. Kemiaa hän opiskeli Augsburgissa vuosina 1570-1572. Tyko myös taivutteli setänsä rakentamaan hänelle oma kemian laboratorio Herritzwadin linnaansa. Pienenä yksityiskohtana voisi mainita, että näinä vuosina Tyko joutui miekkataisteluun, jossa hän menetti nenänsä. Hänelle valmistettiin nenäproteesi hopeasta ja kullasta.
Vuonna 1572 Brahe havaitsi Kassiopeian tähdistössä uuden tähden. Hän tarkkaili sitä tiiviisti ja tuli siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli uusi taivaalla paikallaan pysyvä tähti. Seuraavana vuonna hän julkaisi teoksen De Stella Nova (Lat. uudesta tähdestä). Kirja herätti tyrmistystä papiston keskuudessa. Siihen aikaan nimittäin uskottiin vakaasti, että tähdet olisivat jumalaista alkuperää, eikä maailmankaikkeuteen ollut syntynyt mitään uutta sen jälkeen kun Jumala oli lopettanut luomistyönsä. Tuohon aikaan lähes kaikki tähtitietous oli peräisin Aristoteleen ja Ptolemaioksen ajatuksiin perustuvista kirjoista.
Vuonna 1575 Tanskan kuningas Fredrik II antoi hänelle pienen eläkkeen ja elinikäiseksi lahjaksi Öresundin lähistöllä sijaitsevan Venin saaren. Brahe rakensi saarelle observatorion ja aloitti tähtitaivaan tarkkailun. Vuonna 1588 hänen suojelijansa Fredrik II kuoli. Hänen seuraajansa Kristian IV lopetti hänen eläkkeensä ja rahavaikeuksien takia Brahen oli pakko lähteä saareltaan vuonna 1597 21 tuloksellisen vuoden jälkeen. Hän jatkoi vähän aikaa työtään Hampurissa, mutta jatkoi sitten Benatkyn linnaan Tšekkiin, jonne hän asettui 1599 Rudolf II:n suojelukseen. Praha oli vielä tuolloin erittäin merkittävä tieteen keskus ja Brahe löysi jatkajan elämäntyölleen. Vuonna 1600 hän tapasi tuolloin varsin tuntemattoman Johannes Keplerin.
Tyko Brahe kuoli seuraavana vuonna (24. lokakuuta 1601). Kepler viimeisteli hänen elämäntyönsä ja julkaisi Brahen tähtiluettelon Astronomiae Instauratae Progymnasmata, joka sisälsi 777 tähden sijaintitiedot. Tyko Brahe oli ensimmäisiä jotka tajusivat järjestelmällisen tarkkailun tärkeyden tähtitieteessä. Tätä saavutusta voisi hyvin verrata Galileo Galileihin, joka alkoi ensimmäisenä soveltaa empiiristä tutkimusta. Ilman hänen tutkimustuloksiaan Kepler ei välttämättä olisi keksinyt lakejaan planeettojen radoista.
Tycho Brahe | Tycho Brahe | Тихо Брахе | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | تیکو براهه | Tycho Brahé | Tycho Brahe | 튀코 브라헤 | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | טיכו ברהה | Tycho Brahe | Tichas Brahė | Tycho Brahe | Tycho Brahe | ティコ・ブラーエ | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Браге, Тихо | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Тихо Брахе | Tycho Brahe | Tycho Brahe | Браге Тихо | 第谷·布拉赫
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Tyko Brahe".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world