Tokio (東京, Tōkyō ) on Japanin pääkaupunki ja samalla maan suurin ja maailman toiseksi suurin kaupunki. Hallinnollisessa mielessä Tokio ei tosin ole kaupunki vaan yksi Japanin 47 prefektuurista (東京都, Tōkyō-to); yleensä Tokiolla kuitenkin tarkoitetaan 23 erillisalueen, ku'n, muodostamaa kokonaisuutta (二十三区, nijūsanku). Ku'illa on laaja itsehallinto ja ne vastaavat monilta toiminnoiltaan itsenäisiä kaupunkeja. Ku'iden lisäksi prefektuuriin kuuluu joukko muita kaupunkeja ja maalaiskuntia, mm. Ogasawara-saaret kaukana Tyynellämerellä.
Tokio sijaitsee pääsaari Honshun itäpuolella, Kantōn tasangon laidalla ja Tyynen valtameren rannalla. Tokyo sight.jpg]] Entiseltä nimeltään Edo, pääkaupunki siirrettiin Kiotosta Tokioon vuonna 1868 Meiji-restauraation yhteydessä. Suomeksi nimi tarkoittaakin itäistä pääkaupunkia.
Naapureidensa Jokohaman, Chiban ja Kawasakin kanssa Suur-Tokion muodostava alue on n. 33 miljoonalla asukkaallaan maailman suurin kaupunki.
Kokoonsa nähden Tokiossa on huomattavasti vähemmän pilvenpiirtäjiä kuin muissa vastaavan kokoluokan kaupungeissa, mikä johtuu suurelta osin maanjäristykset huomioivista rakennussäädöksistä. Niinpä suurin osa kaupungista muodostuukin noin 6-10 kerroksen korkuisista kerrostaloista ja tiheään asutetuista kodeista. Tokio on myös kuuluisa tehokkaasta joukkoliikennejärjestelmästään sekä ruuhka-ajoistaan.
Erikoista Tokiossa on suurkaupungiksi varsinaisen ydinkeskusta-alueen puuttuminen. Ydinkeskustan sijasta Yamanote-rautatielinjan varrella tai sen lähellä sijaitsee lukuisia aluekeskittymiä. Näitä ovat muun muassa Shibuya (viihdekeskus), Akihabara (viihde-elektroniikkatavaran myyntikeskus), Ueno (perinteinen pääkaupunkiosa), Ginza (turistikeskus), Roppongi (ulkomaalaisten suosima yöelämän keskus) ja Shinjuku (pilvenpiirtäjäkeskus).
Tokiosta löytyvät maailman vilkkain jalankulkuristeys ja maailman vilkkain rautatieasema. Maailman vilkkain jalankulkuristeys on Shibuyan rautatieaseman länsipuolen risteystori, Hachikon patsaan ympäristössä. Vilkkain rautatieasema puolestaan on Shinjukun asema, jonka läpi kulkee päivittäin yli 800 000 henkeä.
Tokio on Japanin suurin solmukohta kotimaiselle ja kansainväliselle raide, auto- ja ilmaliikenteelle. Julkinen liikenne Tokiossa on ensisijaisesti hoidettu laajamittaisella tehokkaalla juna- ja metroverkostolla. Ajoittain erittäin ruuhkaiset junat ja metrot ovat lukuisten yrittäjien hallinnoimia. Vasta toisessa roolissa liikenteen hoidossa ovat bussit, monorailit sekä raitiovaunut.
Tokion sisällä oleva Tokion kansainvälinen lentokenttä (Haneda) tarjoaa pääosin kotimaanlentoja. Tokion ulkopuolella sijaitseva Naritan kansainvälinen lentokenttä on yhdysväylä kansainvälisille matkustajille.
Asakusan kaupunginosassa on Kannon-temppeli, joka on Tokion vanhin temppeli. Temppelin edustalla on runsaasti perinteisiä japanilaisia tavaroita ja herkkuja kaupittelevia kojuja.
Keisarin palatsin puutarha on suosittu puisto, jonne on vapaa pääsy. Myös Uenossa on puisto, jonka läheisyydessä on museoita ja eläintarha. Yoyogi-puistossa näkee usein erilaisia muusikkoja esiintymässä, ja eräs sen laidoista on kuuluisa 50-luvun rock-henkeen laittautuneista tanssijoista.
Shinjukun ja Hajajukun kaupunginosat ovat suosittua shoppailualuetta, ja esimerkiksi Harajukun rautatieasemalta alkavan tien varrella sijaitsee japanilaista nuoriso- ja undergroundmuotia myyviä pikkuliikkeitä. Kalliimpaa muotishoppailua voi toteuttaa esimerkiksi Ginzan kaupunginosassa.
Tsukijin kalamarkkinoilla, jonne kannattaa suunnata heti varhaisen aamun tunteina, voi nähdä kokonaisia tonnikaloja ja kaikenlaisia mereneläviä. Tsukijin läheisyydessä sijaitsee myös pieniä sushi-ravintoloita, jotka ostavat tuoreen kalan suoraan kalamarkkinoilta.
Myös ihmiset voivat olla nähtävyys Tokiossa: joidenkin puistojen lähellä päivystää muun muassa yksityiskohtaisiin goottihenkisiin asuihin sonnustautuneita nuoria, jotka poseeraavat innokkaasti turistien kameroille.
Tokio | طوكيو | Токио | Tòquio | Tokio | Tokyo | Tokyo | Tokio | Τόκιο | Tokyo | Tokio | Tokio | Tōkyō | Tokio | Tōkyō | Toquio - 東京 | טוקיו | Tokyo | Tokio | Tókýó | Tokyo | 東京 | ტოკიო | 도쿄 | Tokyo | Tocio | Tokio | Tokija | Токио | Токё | Tokyo | Tokio | Tokio | Tokyo | Токио | Tokio | Tóquio | Tokio | Токио | Tokiu | Tokyo | Tokyo | Tokyo | Tokio | Токио | Tokyo | โตเกียว | Tokyo | Tokyo | 东京 | Tang-kiaⁿ | 東京