Timo Salonen (s. 8. lokakuuta 1951) on vuoden 1985 ralliautoilun maailmanmestari. Salonen ajoi ensimmäisen kilpailunsa Hyvinkään Sveitsi-rallissa keväällä 1970 isältään salaa vakiokuntoisella Datsun1600SSS:llä ja sijoittui junioreiden yleiskilpailussa toiseksi. Myöhemmin Salosta nähtiin mm. Volvon ratissa. Ensiesiintyminen MM-tasolla tapahtui kotimaassa vuonna 1974 1300-kuutioisen Mazdan ratissa sijoittuen 1-ryhmässä sijalle 4. MM-voiton makuun Salonen pääsi vuoden 1977 Quebec-rallissa. Hän oli ensimmäinen Peugeotilla maailmanmestaruuden voittanut kuljettaja. Salonen voitti urallaan kaikkiaan 11 MM-osakilpailua, joista Jyväskylän suurajot kahdesti vuosina 1985 ja 1986. Parhaina vuosinaan Salosella oli kartturinaan Seppo Harjanne (myöhemmin Voitto Silander). Aktiiviuransa MM-tasolla hän lopetti 1992.
Vuonna 1985 Salonen voitti kaikkiaan viisi MM-rallia peräkkäin, joka säilyi ennätyksenä 20 vuotta, ennen kuin Sebastien Loeb rikkoi sen Argentiinan rallissa 2005. Kilpauransa aikana Timo Salonen tunnettiin lempinimellä "Löysä".
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Timo Salonen".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world