article Related Topics:
Television_and_Movie :: Television_and_Radio :: Television_and_Video :: Televisions :: Television_Personalities :: Televisione :: Television :: Television_and_Movies :: Television_Programs :: Television_Stations
 

1950's_television.jpg

Televisio eli TV on laite, joka näyttää radioaaltoja pitkin siirrettyä liikkuvaa kuvaa. Televisiota nimitettiin vielä 1950-luvulla myös näköradioksi. Televisiolähetys voidaan siirtää joko analogisena tai digitaalisena kolmella päätavalla: satelliittien kautta, kaapelia pitkin tai mastoihin sijoitettujen ulkoantennien avulla. Analoginen lähetys on vielä toistaiseksi yleisempi, mutta Suomi siirtyy pelkästään digitaalitelevisiolähetyksiin 31. elokuuta 2007.

Historia


Early_portable_tv.jpg Televisio on radion edelleenkehitetty muoto. John Logie Baird (1888-1946) kykeni ensimmäisenä muuttamaan vaihtelevat kuvat sähköisiksi signaaleiksi. Ensimmäiset yleiset lähetykset aloitettiin Saksassa vuonna 1934. Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla, ja on nykyään lähes joka kodin varuste.

Televisiokanavat


Television kanavaksi sanotaan lähetystaajuutta. Vapaat kanavat jaetaan kansainvälisillä sopimuksilla; tarkoitus on olla häiritsemättä lähialueiden lähetyksiä.

TV-sarjat


Televisiokanavien määrän lisääntyessä on yhä tärkeämpää, että katsoja saadaan houkuteltua juuri omalle kanavalle. Siihen auttavat sarjat, jotka toistuvat samaan kellonaikaan joko joka päivä tai ainakin joka viikko. Vaikka alkuperäiset ohjelmat eivät edes olisi sarjoja, televisioyhtiö voi luoda sarjan samantyyppisistä ohjelmista (esim. Avara luonto ja salatut elämät).

Tekniikka


LCD generic tv.jpg | Rgb.gif Perinteinen kuvaputkitelevisio muodostuu katodisädeputkesta, jossa elektronisuihku kiitää kuvan poikki 50 kertaa sekunnissa sytyttäen ja sammuttaen kuvaruudun pieniä pisteitä. Ensimmäiset kaupalliset katodisädeputkitelevisiot toi myyntiin saksalainen Telefunken vuonna 1934. Britit ja amerikkalaiset seurasivat parin vuoden kuluttua. Väritelevisiossa on kolmen pisteen ryhmiä: sininen, vihreä ja punainen, jotka sytytetään samaan tahtiin. (katso Näyttö).

Uudet tekniikat ovat tulossa, jotta saadaan teräväpiirtoisempia ja suhteessa litteämpiä televisioita.

  • Television tuotantotekniikka
  • Television kuluttajatekniikka

Aiheesta muualla


Televisio | Radiotekniikka | Televisiotekniikka

تلفزيون Телевизия | Tv | Guckbax | Fernsehen | Τηλεόραση | Television | Televisión | Televido | Télévision | Televîzyon | Televizija | Televisie | テレビ | Telewizja | Televisão | Television | TV | Telebisyon | 电视机

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Televisio".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld