Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä 14. lokakuuta 1920 maiden välisten rajojen vahvistamiseksi.
Rauhansopimusta edeltävät neuvottelut kestivät neljä kuukautta. Suomen valtuuskuntaa johti Juho Kusti Paasikivi. Venäjä tunnusti Suomen historialliset rajat (Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan raja vuodelta 1812, joka noudatteli pääosin Stolbovan rauhan rajaa) ja luovutti Suomelle Petsamon jonka keisari Aleksanteri II oli 1860-luvulla luvannut liitettäväksi Suomeen. Suomi lupautui myös palauttamaan Vienan ja Aunuksen retkikuntien aikana Suomeen liittymisestä päättäneet Repolan ja Porajärven pitäjät, mistä järkyttyneenä Repolan väliaikainen nimismies Bobi Sivén ampui itsensä. Vaikka Tarton rauha oli Suomelle monen mielestä sangen edullinen, osa oikeistoa, varsinkin Akateeminen Karjala-Seura piti sitä häpeärauhana sillä siinä ei syntynytkään suur-Suomea.
Ensimmäisessä artiklassa todetaan sotatilan loppuvan sopimuksen jälkeen. Toinen artikla määrittelee rajan ja kolmas aluevedet. Neljännessä artiklassa Venäjä luovuttaa Petsamon Suomelle. Viidennessä sovitaan rajankäynnistä. Kuudes asettaa eräitä rajoituksia Suomen Jäämeren sotilaslaivoihin, seitsemäs kalastusoikeuksia. Kahdeksas antaa venäläisille kauttakulkuoikeuden Petsamon läpi Norjaan ja takaisin. Yhdeksännessä annetaan Petsamon venäläisille oikeus valita Suomen ja Venäjän kansallisuuden ja valtion välillä. Kymmenennessä sovitaan, että Suomi luovuttaa Repolan ja Porajärven, jotka liitetään Itä-Karjalan autonomiseen alueeseen ja yhdennessätoista luovutuksen järjestelyistä. Kahdestoista määrittelee periaatteen Itämeren neutraloimisesta ja 13.-15. Suomi lupautuu neutraloimaan eräitä Suomenlahden saaria. 16. sovitaan Laatokan osittaisesta neutraloimista. 24. molemmat pidättäytyvät vaatimasta sotakorvauksia. 25.-28. ja 31.-32. käsittelevät taloudellisia asioita.
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Tarton rauha".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world