Tarja Kaarina Halonen (s. 24. joulukuuta 1943 Helsinki) on Suomen tasavallan yhdestoista ja nykyinen presidentti. Hänet valittiin presidentiksi vuonna 2000 sekä uudelleen toiselle kaudelle vuonna 2006. Sitä ennen hän toimi muun muassa ulkoasiainministerinä, kansanedustajana ja SAK:n työmarkkinajuristina. Puoluetaustaltaan hän on sosialidemokraatti, mutta erosi puolueesta vakiintuneen käytännön mukaisesti tultuaan valituksi presidentiksi.
Halonen jatkoi kansakoulun jälkeen oppikouluun. Se ei tuohon aikaan työläisperheiden lasten kohdalla ollut kovin tavallista, sillä oppikoulu oli maksullinen. Halonen pärjäsi koulussa hyvin ja kirjoitti ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta keväällä 1962. Oikeustieteiden kandidaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1968, ja tämän jälkeen alkoi hänen uransa järjestötehtävissä. Niistä ensimmäinen oli hänen toimensa Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaali- ja järjestösihteerinä vuosina 1969–1970. SAK:n sosiaaliasian juristi hänestä tuli vuosiksi 1970–1974.
Puoluepolitiikkaan Halonen lähti mukaan liityttyään Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen vuonna 1971. Liittyessään SDP:hen Halonen kuului sen vasemmistosiipeen. Esimerkiksi 1973 Halonen allekirjoitti vasemmiston yhteisen "EEC-kauppasopimus torjuttava" -adressin ja 1970-1972 osallistui varapuheenjohtajana n tunnustamiskomitean toimintaan.
Hänet nimettiin vuonna 1974 pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteeriksi vuoden ajaksi. Sorsan eduskuntasihteerin kauteen ajoittuivat muun muassa EEC-neuvottelut. Vuonna 1975 Halonen valittiin Osuusliike Elannon edustajistoon, jossa hän toimi presidentiksi tuloonsa asti. Tarja Halonen toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa vuoteen 1996 asti. 1980-1981 Halonen toimi Seta ry:n puheenjohtajana: sen toimintaan hän oli osallistunut aktiivisesti jo 1970-luvun lopulta. Vuoden 1979 vaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi SDP:n listoilta. Halonen pysyi kansanedustajana, kunnes hänestä tuli presidentti. Eduskunnassa Halosen ensimmäinen merkittävä tehtävä oli sosiaalivaliokunnan puheenjohtajuus vuosina 1984–1987. Tältä paikalta Halonen nousi vuonna 1987 toiseksi sosiaali- ja terveysministeriksi, jota seurasi valinta Pohjoismaiden yhteistyöministeriksi kaudelle 1989–1991. Oikeusministerinä Halonen palveli vuosina 1990–1991 Harri Holkerin hallituksessa.
Ulkoasianministeriksi hänet nimitettiin vuonna 1995 Paavo Lipposen ensimmäiseen hallitukseen. Tätä tehtävää hän jatkoi myös Lipposen toisessa hallituksessa eduskuntavaalien jälkeen, kunnes tuli valituksi presidentiksi.
Aluksi Halonen oli mielipidetiedusteluissa asetetuista presidenttiehdokkaista neljännellä sijalla. Halosen varsinainen kampanja pyrki tekemään hänestä inhimillisen ja ymmärrettävän hahmon, jota on helppo lähestyä. Samalla julkisuuskuva kuitenkin pyrittiin säilyttämään edustavana ja tahdikkaana. Halonen sai presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 40 % annetuista äänistä.
Halosen kanssa presidentinvaalien toiselle kierrokselle pääsi 1991–1995 pääministerinä toiminut Esko Aho, joka oli ensimmäisellä kierroksella saanut 34 %:n kannatuksen. Halonen sai 51,6 % annetuista äänistä ja Aho 48,4 %, ja näin Halosesta tuli Suomen 11. tasavallan presidentti.
Kysymys presidentin ylipäällikkyydestä on kuitenkin herättänyt keskustelua. Perustuslakivaliokunnan valmisteltavana oli vaalien aikaan rauhanturvalain korvaava kriisinhallintalaki, joka nosti avoimia kysymyksiä nykyisen, vuonna 2000 hyväksytyn perustuslain tulkinnasta. Tasavallan presidentti, ulkoasiainministeri, pääministeri ja puolustusministeri kannattivat kaikkia puolustusvoimien joukkoja koskevaa tasavallan presidentin ylipäällikkyyttä tehtävästä, mandaatista ja suorittajasta riippumatta, mutta perustuslakivaliokunnan mielestä EU-vetoiset operaatiot kuuluivat hallituksen toimialaan. Vaalien jälkeen asiasta säädettiin poikkeuslaki, jolla myös EU-operaatiot todettiin presidentin vastuulle kuuluviksi. Samaan ongelmakokonaisuuteen liittyen Halonen on kannattanut tasavallan presidentin aktiivista osallistumista Euroopan unionin huippukokouksiin. Rajanveto tunnetaan suomalaisessa politiikassa nimellä Kahden lautasen kysymys.
Halonen asettui ehdokkaaksi myös toiselle kaudelle alkaen 2006. Halosta ilmoittautui hänet ehdokkaaksi asettaneen SDP:n lisäksi tukemaan myös Vasemmistoliitto ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Halosen kampanjapäällikkönä toimiva FT Markku J. Jääskeläinen ilmoitti vuoden 2005 lopulla, että SDP ohjaa toisen kierroksen kampanjavarat ensimmäisen vaalikierroksen käyttöön, jotta vaali voitaisiin voittaa jo ensimmäisellä kierroksella ja säästää valtion varoja 7 miljoonaa euroa. Tätä kansalaisia vieroksuttanutta ilmoitusta on pidetty eräänä syynä sille, että Halonen ei voittanut jo ensimmäisellä kierroksella.
Kampanjaansa Halonen sai humoristista tukea myös amerikkalaiselta talk-show-isännältä Conan O'Brienilta. Halonen tapasi O'Brienin myöhemmin tämän Suomen-vierailun aikana ja antoi tälle lahjaksi Muumeja. Yhdysvaltalaisesta näkökulmasta suomalainen politiikka voi olla suorastaan huvittavaa, sillä Yhdysvaltain kuumimmat poliittiset kiistanaiheet on Suomessa ratkaistu lähes yksinomaisesti amerikkalaisittain vasemmistolaisen näkemyksen mukaisesti.
Halonen sai ensimmäisellä kierroksella kaikista äänistä 46,3 %, ja hänen kanssaan toiselle kierrokselle pääsi Kokoomuksen Sauli Niinistö. Halonen arveli alentuneen äänestysprosentin johtaneen ennakoitua pienempää äänimäärään ensimmäisellä kierroksella Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan mukaan toinen kierros tarvittiin [http://www.tuomioja.org. Puheenjohtaja Eero Heinäluoman mukaan SDP:llä oli suunnitelma toiselle kierrokselle.
Uusi perustuslaki, jossa presidentin valtaa rajoitettiin erityisesti sisäpolitiikassa, mutta jossa nimitysoikeutta toisaalta vahvistettiin, tuli voimaan Halosen virkakauden alussa. Halonen on käyttänyt nimitysoikeuttaan itsenäisesti esimerkiksi nimittäessään Suomen Pankin johtokuntaan pankinjohtaja Pentti Hakkaraisen, eikä pankkivaltuuskunnan esittämiä poliitikkoja Esko Ahoa ja Ilkka Kanervaa, sekä nimittäessään Sinikka Salon ohi hallituksen esityksen. Halonen nimitti myös Erkki Liikasen Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi (pääjohtajaksi), jota mm. pääministeri Matti Vanhanen kannatti. Erkki Liikasen vastehdokkaana oli muun muassa Ecofin-neuvoston pääjohtaja Sixten Korkman. Korkeimman oikeuden presidentin virkanimityksissä Halonen tuki oikeustieteen kandidaatti Pauliine Koskelon valintaa.
Taloustutkimus Oy:n tekemän kyselyn mukaan maaliskuussa 2005 85% suomalaisista koki Tarja Halosen toimineen presidentin virassaan hyvin tai melko hyvin. Lokakuussa 2005 hän sai vastaavassa tutkimuksessa 71%:n tyytyväisyyslukeman. Halonen on asettunut ehdokkaaksi myös toiselle kaudelle. Halonen tuli viidenneksi Yleisradion ennen itsenäisyyspäivää 2004 järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä.
Halonen ei kannata NATO-jäsenyyttä tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Kritiikkiä Halosen linjalle esitti mm. Sauli Niinistö, jonka mielestä Halonen ei edistä vientiä eikä sitä kautta työllisyyttä riittävästi. Eräiden talouselämää lähellä olleitten piirien (esim. Tekniikka ja Talous -lehden Perusinsinööri Veijo Miettinen) mielestä Halosen uudelleenvalinta oli talouspoliittinen signaali, joka vähentää merkittävästi ulkomaista investointihalukkuutta Suomeen kertomalla asenteesta yksityisyritteliäisyyteen.
Halosta on väläytelty YK:n pääsihteeriksi moneen otteeseen viime vuosien aikana. Huhtikuussa 2006 Ruotsin ulkopolitiikan veteraaneihin kuuluva Pierre Schori ilmaisi lehtijutussa, että Halonen on hänen oma suosikkinsa kyseiseen pestiin. Edellisellä viikolla Washington Post oli nimennyt Halosen yhdeksi ennakkosuosikeista pääsihteerimittelöissä.
Ensimmäisen Ruotsiin suuntautuneen valtiovierailun yhteydessä Ruotsin lehdissä kutsuttiin Halosta Muumimammaksi hänen mukanaan pitämänsä suuren käsilaukun vuoksi.
Kansanedustajat | Suomen presidentit | Presidenttiehdokkaat 2006 | Lakimiehet
Tarja Halonen | Таря Халонен | Tarja Halonenová | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | טריה הלונן | Tarja Halonena | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | タルヤ・ハロネン | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Tarja Halonen | Халонен, Тарья Каарина | Tarja Halonen | Tarja Halonenová | Тарја Халонен | Tarja Halonen | Tarja Halonen | 塔里娅·哈洛宁
This article is licensed under the GNU Free Documentation License.
It uses material from the
"Tarja Halonen".
Home Page • arts • business • computers • games • health • hospitals • home • kids & teens • news • physicians • recreation• reference • regional • science • shopping • society • sports • world