Tanskan kuningaskunta eli Tanska on monarkia Pohjois-Euroopassa. Se sijaitsee Saksasta pohjoiseen, Norjasta etelään ja Ruotsista lounaaseen. Pinta-alaltaan se on selvästi pienin Pohjoismaa, vain 43 094 neliökilometriä. Tanska sijaitsee Pohjoismaista eteläisimpänä. Maan väkiluku on samaa suuruusluokkaa muiden Pohjoismaiden kanssa.
Tanskaa ympäröivät idässä Itämeri ja lännessä Pohjanmeri. Varsinaisen Tanskan alue koostuu Pohjois-Saksaan rajoittuvasta Jyllannin niemimaasta (Jylland) sekä lukuisista saarista, joista suurimmat ovat Vendsyssel-Thy, Fyn, Själlanti, Lolland, Falster ja Bornholm. Noiden alueiden lisäksi Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat myös Tanskalle. Tanskan kuningaskunnan pinta-ala on 43 080 neliökilometriä, ja 7 000 kilometriä rantaviivaa.
700-luvulta aina 1000-luvulle tanskalaiset tunnettiin Euroopassa viikinkeinä yhdessä ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa. Viikingeillä oli huono maine ryöstelijöinä ympäri Eurooppaa, mutta he harrastivat myös rauhanomaista kaupankäyntiä. Tanskan alueella yhtenäinen kuningaskunta muodostui viimeistään viikinkiajan kuluessa.
Kuningas Harald Sinihammas vakiinnutti kristinuskon aseman maassa ja antoi kastaa itsensa vuonna 965.
1100- ja 1200-luvuilla Tanska oli ristiretkien myötä Itämeren alueen voimakkain valtio.
Kalmarin unionin solmimisen myötä vuonna 1397 Tanska, Norja ja Ruotsi yhdistyivät tanskalaiskuninkaan Erik VII:n kruunun alaisuuteen. Unionia leimasi Tanskan muihin verrattuna korostunut asema, minkä vuoksi Ruotsi irtaantui unionista lopullisesti 1500-luvulla Kustaa Vaasan johdolla. Norja pysyi unionissa ja 1500-luvulta lähtien suorassa alistussuhteessa Tanskan kanssa vuoteen 1814 asti. Etelä-Ruotsin läänit Skoone, Blekinge ja Halland olivat pitkään osa Tanskaa, mutta ne jouduttiin luovuttamaan suurvalta-Ruotsille 1658.
Tanskalla on ollut eurooppalaisten omistustensa lisäksi siirtomaita. Ne olivat pääasiassa pieniä, kuten nykyisten Yhdysvaltain Neitsytsaarten alue itäisellä Karibialla 1671–1917 sekä Tranquebar Intiassa 1620–1845.
Vuonna 1864 käydyn katkeran toisen Schleswigin sodan jälkeen Tanska joutui luovuttamaan Schleswig-Holsteinin Preussille. Tämän jälkeen Tanska piti pitkään kiinni puolueettomuudestaan eikä osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan. Saksan Tanskaan kohdistaman uhan vuoksi maa taipui kuitenkin myymään Karibian omistuksensa Yhdysvalloille 1917, joka pelkäsi Saksan suunnittelevan sinne sukellusvenetukikohtaa.
9. huhtikuuta 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan (Operaatio Weserübung). Tanska oli Saksan miehittämä lähes koko toisen maailmansodan ajan. Sodan jälkeen Tanska liittyi NATO:n ja vuonna 1973 Euroopan unioniin.
Tanskan virallinen hallitsija on Tanskan kuningatar Margareeta II, mutta hänellä ei ole poliittista valtaa. Tanskan eduskunta (Folketing) säätää lait ja siihen kuuluu 179 jäsentä. Eduskunta valitaan joka neljäs vuosi, mutta pääministeri voi määrätä uudet eduskuntavaalit pidettäväksi aikaisemminkin.
Tanska jaetaan 13 lääniin (amter) ja 270 kuntaan (kommuner).
Kolmella kunnalla on lääninoikeudet:
Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle mutta niillä on autonominen asema. Kummallakin on kaksi paikkaa Tanskan eduskunnassa.
Tanska koostuu Jyllannin niemimaasta ja 405 saaresta, joista asutettuja on 79. Tärkeimmät näistä ovat Fyn ja Själlanti. Bornholm sijaitsee Itämeressä Ruotsin kaakkoispuolella. Sillat yhdistävät monta saarista. Juutinrauman yli johtava Øresundin silta yhdistää Själlannin ja Ruotsin. Iso-Beltin silta yhdistää Fynin ja Själlannin.
Tanskan pääkaupunki on Själlannin saarella, Juutinrauman länsipuolella sijaitseva Kööpenhamina, jonka ympäristössä asuu 1,8 miljoonaa ihmistä eli noin kolmannes tanskalaisista. Juutinrauman vastakkaisella puolella sijaitsevaan Malmön kaupunkiin pääsee siltaa pitkin.
Lisäksi Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle, mutta niillä on laaja itsehallinto.
Tanskassa ei ole merkittäviä ylänköjä, sillä korkein piste on vain noin 173 metriä merenpinnan yläpuolella.
Keskilämpötila (1961–1990) tammikuussa 2,0 °C heinäkuussa 15,6 °C
keskilämpötila (2005) Tammikuussa 3,4 °C heinäkuussa 17,6 °C
Sademäärä (1961–1990) 712 mm
Sademäärä Kööpenhaminassa (2004) 727 mm
Tanskassa puhutaan enimmäkseen tanskaa, mutta Saksan rajalla puhutaan myös saksaa.
84,3 % tanskalaisista kuuluu luterilaiseen Tanskan valtionkirkkoon, Den Danske Folkekirke. Noin 10 % kuuluu muihin kristittyihin kirkkoihin ja muslimeja on 2 % väestöstä. Muut uskonnot ja uskontokuntiin kuulumattomat mahtuvat jäljelle jäävään vajaaseen prosenttiin.
Tunnettuja tanskalaisia:
Denemarke | Dänemark | Denemearc | دانمارك | Dinamarca | Dinamarca | Denmark | Denmark | ডেনমার্ক | Dan-kok | Данія | Danska | Danmark | Дания | Dinamarca | Дани | Dánsko | Denmarc | Danmark | Denemarrick | Dänemark | Taani | Denmark | Δανία | Denmark | Dinamarca | Danio | Danimarka | دانمارک | Danmark | Danemark | Denemark | An Danmhairg | An Danmhairg | Dinamarca - Danmark | 덴마크 | Դանիա | डेनमार्क | Danska | Dania | Danmark | Дани | Danmörk | Danimarca | דנמרק | დანია | Ḍēnamārka | Dëńskô | Danmark | Dànmak | Danîmarka | Dania | Dānija | Danija | Daenemark | Dánia | Данска | Denmaark | Denemarken | डेनमार्क | デンマーク | Danmark | Danmark | Dannemar | Danemarc | دانىيە | ډېنمارک | Däänmark | Dania | Dinamarca | Danemarca | Дания | Dánmárku | डेनमार्क | Danimarka | Danimarca | Denmark | Dánsko | Danska | Данска | Danska | Danmark | Denmark | டென்மார்க் | ประเทศเดนมาร์ก | Đan Mạch | Danimarka | Данія | Danän | Taani | דענמארק | 丹麦