Gaius Cornelius Tacitus (syntyi noin 55–57 ja kuoli noin 117) oli roomalainen historioitsija. Hänen elämästään tiedetään hyvin vähän. Hän syntyi ehkä Galliassa tai Pohjois-Italiassa senaattorisäätyyn kuuluvaan perheeseen. Hän opiskeli Roomassa ja kävi läpi tavanmukaisen virkauran, cursus honorum. Hänestä tuli senaattori ja vuonna 97 konsuli. Vuosina 112-113 hän toimi Aasian provinssin kuvernöörinä. Hän kuoli luultavasti joskus vuoden 115 jälkeen.
Tacituksen pääteokset ovat Historiae ja Annales. Historiae eli "historiankirjat" kertoo Rooman historian keisari Neron kuolemasta vuonna 69 eteenpäin. Vain neljä ensimmäistä ja osa viidennestä kirjasta ovat säilyneet. Annales eli "vuosikirjat" kertoo keisari Tiberiuksen valtaannoususta vuonna 14 aina Neron kuolemaan. Kirjoja teoksessa oli ilmeisesti kuusitoista mutta osia 5. ja 16. kirjasta puuttuu ja kirjat 7-10 puuttuvat kokonaan.
Tacituksen pienempiin töihin kuuluu Germania joka kertoo germaaniheimoista jotka elivät Rooman valtakunnan ulkopuolella. Kirjassa Tacitus myös kuvaa primitiiviset ja kurjuudessa elävät fennit jotka on joskus yhdistetty suomalaisiin, mutta nykyään uskotaan, että kyse olisi ollut saamelaisten esi-isistä. Tacitus kirjoittaa:
Toinen pienemmistä teoksista on Agricola joka kertoo roomalaisesta kenraalista Gnaeus Julius Agricolasta, Tacituksen apesta.
Katso myös: Luettelo historioitsijoista Roomalaiset historioitsijat
কর্নেলিয়ুস তাকিতুস | Тацит | Tàcit | Tacitus | Tacitus | Publius Cornelius Tacitus | Tacitus | Tacitus | Tácito | Tacito (verkisto) | Publio Kornelio Tazito | Tacite | 타키투스 | Tacito | Publio Cornelio Tacito | טקיטוס (היסטוריון) | Cornelius Tacitus | Gajs Kornēlijs Tacits | Tacitus | Publius Cornelius Tacitus | タキトゥス | Tacitus | Publiusz Korneliusz Tacyt | Publius Cornelius Tacitus | Gaius Cornelius Tacitus | Публий Корнелий Тацит | Тацит | Publius Cornelius Tacitus | Таціт | 塔西佗