article

Tšekin tasavalta eli Tšekki on valtio Keski-Euroopassa. Sen naapurivaltioita ovat Saksa, Itävalta, Slovakia ja Puola. Tšekin pääkaupunki on Vltavan varrella sijaitseva Praha.

Historia


Nykyinen Tšekki koostuu useammasta eri historiallisesta alueesta, eli Böömistä, Määristä ja Sleesian eteläosasta. Tšekkien ruhtinaiden dynastia alkaa historian hämäristä, mutta Böömin kuninkaan arvonimen saivat ensimmäisinä Vratislav II (1085) ja Vladislav II (1158), perinnöllinen arvonimestä tuli Ottokar I:sta (1198) alkaen. Ottokar II:n (kuningas 1253-1278) aikana valtakunta oli laajimmillaan, käsittäen muu muassa myös nykyiseen Itävaltaan kuuluvista maakunnista suurimman osan. 1200-luvulla alueelle alkoi muuttaa saksalaisia ja mongolit hyökkäsivät sinne 1241. Vuonna 1346 kuninkuuden peri Kaarle, josta sittemmin järjestysnumerolla IV tuli myös keisari, ja hän perusti Euroopan ensimmäisen yliopiston Prahaan.

Tšekit nousivat saksalaisia vastaan Jan Husin johdolla, joka oli ensimmäisiä uskonpuhdistajia ja myöhemmin poltettiin roviolla. Paavin julistaessa ristiretken harhaoppisuutta vastaan, hussiitit nousivat kapinaan hussiittisodissa. Böömissä vahvistettiin uskonnonvapaus 1436, mutta vain lyhyeksi aikaa.

Böömistä tuli vuonna 1527 lopullisesti Habsburg-suvun maita ja osa Itävalta-Unkaria. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävallan Böömin kuningaskunnasta ja slovakialaisista alueista muodostettiin uusi Tšekkoslovakian valtio, joka pääkaupungiksi tuli Praha.

Ennen toista maailmansotaa Saksa sai Tšekkoslovakialta saksalaisten asuttamat niin sanotut sudeettialueet. Pian tämän jälkeen Saksa miehitti jäljelle jääneen Tšekkoslovakian ja muodosti tšekkien asuinalueesta Böömin-Määrin valtakunnanprotektoraatin (Reichsprotektorat Böhmen-Mähren), joka oli Saksan hallinnon alainen. Sen johtaja oli SS:n tiedustelupalvelun SD:n johtaja Heydrich kunnes hänet amerikkalais-tšekkiläisessä operaatiossa 27. toukokuuta 1942 surmattiin. Toisen maailmansodan lopussa Prahassa olleet Vlasovin joukot kääntyivät saksalaisia vastaan ja kaupungissa taisteltiin lyhyen aikaa. Yhdysvaltain armeija kenraali Pattonin johdolla vapautti Tšekkoslovakian, mutta joukot vetäytyivät Neuvostoliiton kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Sodan jälkeen Neuvostoliitto teki maasta kommunistisen satelliittivaltion vyöryttämällä sen demokraattisen hallituksen Kominternin Neuvostoliitossa rakentamalla koneistolla. Tšekkoslovakiassa oli kansannousu keväällä 1968 (Prahan kevät), jonka Neuvostoliitto rusensi nk. Brežnevin opin mukaisesti.

Neuvostoliiton romahdettua Tšekkoslovakia jakautui rauhanomaisesti Tšekkiin ja Slovakiaan 1. tammikuuta 1993. Tämän jälkeen Tšekki on liittynyt NATOon. Tšekki on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka


Tšekin tasavalta on parlamentaarinen demokratia, jonka valtion pää on presidentti. Parlamentti valitsee presidentin viisivuotiskausiksi. Presidentillä on oikeus määrätä perustuslaillisen oikeuden tuomarit, hajottaa parlamentti tietyin ehdoin ja veto-oikeus lainsäädäntöön. Hän määrää myös pääministerin, joka puolestaan määrittää sisä- ja ulkopolitiikan päälinjat ja kokoaa hallituksen.

Tšekin parlamentti (Parlament) on kaksikamarinen, edustajainhuoneessa (Poslanecká sněmovna) on 200 edustajaa, jotka valitaan suhteellisella vaalitavalla nelivuotiskaudelle. Ylähuoneen eli senaatin (Senát) 81 edustajaa valitaan kuusivuotiskausille, yksi kolmasosa edustajista vaihtuu joka kahden vuoden välein kaksivaiheisessa enemmistövaalissa.

Korkein vetoomustuomioistuin on korkein oikeus. Perustuslaillinen oikeus tuomitsee perustuslailliset kysymykset, sen presidentin valitsemat jäsenet nimitetään kymmenvuotiskausille.

Václav Klaus, Tšekin presidentti on kansandemokraattisen puolueen (ODS – Občanská demokratická strana) entinen puhemies, ja yksi maan suosituimmista poliitikoista.

Tšekin poliittinen spektri vaihtelee uudistetusta kommunistipuolueesta äärioikeiston nationalistisiin puolueisiin. Keskusta-oikeistolaista ODS:ta oikeammalla oleva puoluekenttä on hajautunut, ja epäonnistunut yrityksissään yhdistyä.

Kesäkuun 2002 parlamenttivaaleissa enemmistön saivat sosiaalidemokraatit (ČSSD) ja kommunistien enemmistösiipi. Puolueet eivät kuitenkaan voineet muodostaa hallitusta sosiaalidemokraattien johtajan Vladimír Špidlan kommunistivastaisuuden vuoksi. Hallitus muodostui sosiaalidemokraattien, kristillisdemokraattien (KDU-ČSL) ja liberaalien (US-DEU) kesken 101:99 parlamenttipaikkojen enemmistöllä. Kesäkuun 2004 hallituspuolueille katastrofaalisten europarlamenttivaalien jälkeen hallitus muodostetiin uudelleen samalle pohjalle, mutta Špidla syrjäytettiin puoleen sisäisen kapinan jälkeen.

Osat


Tšekin länsiosa on osa historiallista Böömiä, itäosa Määri.

Tšekin tasavallassa on 13 hallinnollista aluetta (kraje, yksikkö - kraj) ja pääkaupunkialue (hlavní město): Czech-regions.png

AlueAlueen pääkaupunki
Hlavní město Praha 
Středočeský krajHallintovirastot sijaitsevat Prahassa
Jihočeský krajČeské Budějovice
Plzeňský krajPlzeň
Karlovarský krajKarlovy Vary (Carlsbad)
Ústecký krajÚstí nad Labem
Liberecký krajLiberec
Královéhradecký krajHradec Králové
Pardubický krajPardubice
Olomoucký krajOlomouc
Moravskoslezský krajOstrava
Jihomoravský krajBrno
Zlínský krajZlín
VysočinaJihlava

Maantiede


Tsekin kartta suomeksi.png | Satellite_image_of_Czech_Republic_in_September_2003.jpg Tšekin maantiede on vaihtelevaa. Läntinen Böömi muodostaa alangon, jota ympäröivät matalat vuoret kuten Sudeetit. Elbe (tšekiksi Labe) ja sen sivujoki Vltava kuljettavat vedet pois alueelta. Elben lähteillä Sudeeteilla, Krkonošella sijaitsee 1602 m korkea Sněžka, joka on Tšekin korkein kohta. Määri, Tšekin itäinen osa, on mäkistä, ja sieltä vedet laskevat enimmäkseen Moravajoen kautta, mutta myös Oderjoen lähde on Määrissä.

Ilmasto on leuto. Lämpimät kesät ja kylmät, kosteat talvet ovat sekoitus meri- ja mannerilmastoa.

Talous


Tšekki on yksi entisen kommunistiblokin vauraimpia ja menestyksekkäimiä maita. Se oli tätä jo ennen kommunismia, maan vauraus oli syntynyt paljon aiemmin. Teollistuminen alkoi jo 1800-luvulla. Pääteollisuudenalat ovat raskas teollisuus, koneenpajateollisuus, rauta- ja terästuotanto, metallituotteet, kemikaalit, elektroniikka, ajoneuvot, tekstiilit, lasi, keramiikka ja lääkkeet. Skoda on palauttanut maineensa yhteistyössä VW:n kanssa. Tšekin lentokonetehdas Aero on pystynyt ylläpitämään lentokonetuotantonsa. Evektor-Aerotechnik on puolestaan kevytilmailun koneiden markkinajohtajia. Elintarviketeollisuudessa tärkeimpiä ovat sokerijuurikas, rehut, perunat, vilja ja maltaat. Maa on kuulu oluistaan ja mm. sen Budweiserista on tullut eräs esimerkki tuoteoikeuskiistoista amerikkalaisen uudemman olutmerkin kanssa.

Suuri osa maassa kulutetusta energiasta tuotetaan huonolaatuisella ja saastuttavalla ruskohiilellä. Ydinvoimalla tuotetaan 25 % energiasta ja osuuden odotetaan nousevan 40 %:iin. Norjan ja Venäjän maakaasutoimitukset ovat myös merkittävä energianlähde.

Kommunismin aikana valtio omisti 97 % yrityksistä, 1998 80 % oli jo yksityisessä omistuksessa. Yksityistäminen hoidettiin arvoseteleillä, ja nykyään Tšekissä yksityinen osakkeenomistus on yksi korkeimpia maailmassa.

Neuvostolíiton luhistuessa Tšekkoslovakian viennistä meni 95% Neuvostoliittoon. 1990-luvun alussa Tšekin valuutta devalvoitiin noin 80 prosentilla. Tämä avasi viennin länteen.

Keskipalkka vuonna 2005 on noin 600 euroa. Siitä maksetaan noin 30% veroa, jolla ylläpidetään suhteellisen laajaa sosiaaliturvaa.

Väestöjakauma


Valtakieli (95 %) on tšekki (čeština/český jazyk). Vähemmistökansoja ovat saksalaiset, romanit, unkarilaiset ja puolalaiset. Vuoden 1993 jaon jälkeen slovakit muodostavat 2% väestöstä. Raja Tšekin ja Slovakian välillä on avoin entisille Tšekkoslovakian kansalaisille.

Suurimmat uskontokunnat ovat katolisuus (27%), protestanttisuus (1%), hussiitit (1%) ja pieni juutalainen yhteisö. 59% väestöstä ei tunnusta mitään uskontoa.

Kulttuuri


Tšekinkielinen kirjallisuus on ollut tärkeää jo 1800-luvun lopusta Itävalta-Unkarin ja myöhemmin natsien ja kommunistien hallituskausilla. Ehkä kuuluisin böömiläinen kirjailija Franz Kafka kirjoitti kuitenkin tuotantonsa pääasiassa saksaksi, vaikka hän tunsikin tšekin kielen. Toinen kuuluisa tšekkiläissyntyinen kirjailija, Milan Kundera, pakeni 1975 Ranskaan ja on kirjoittanut vuodesta 1989 ranskaksi. Muita kuuluisia kirjailijoita ovat Karel Čapek, Václav Havel ja Ivan Klíma. Kuuluisa on myös Jaroslav Hašek, jonka "Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa" on laajalti tunnettu.

Tšekkiläisistä säveltäjistä kuuluisin on Antonín Dvořák. Kansanmusiikin alalta Böömi on lahjoittanut maailmalle polkan.

Merkittävimmät luonnonvarat


Merkittävimmät vientituotteet


Aiheesta muualla


Tšekki

Tsjeggië | تشيك | Republica Checa | República Checa | Ceko | চেক প্রজাতন্ত্র | Česko | Чэхія | Чехия | Txèquia | Česko | Gweriniaeth Tsiec | Tjekkiet | Tschechien | Tšehhi | Republik Czechia | Czech Republic | República Checa | Ĉeĥio | République tchèque | Tsjechje | 체코 | Češka | Chekia | Republica Chec | Tékkland | Repubblica Ceca | צ'כיה | Czeskô Repùblika | Tzekia | Čehija | Čekija | Tsjechië | Csehország | Чешка | Tsjechië | チェコ | Tsjekkia | Tsjekkia | Tschechien | Czechy | República Checa | Republica Cehă | Чехия | Čeahkka | Czech Republic | Česko | Češka | Чешка Република | Tjeckien | Czechia | Cộng hoà Czesk | Çek Cumhuriyeti | Чехія | טשעכיע | 捷克

 

This article is licensed under the GNU Free Documentation License. It uses material from the "Tšekki".

Home Pageartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsphysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld